Kiillolle hieno sijoitus arvostetuimpien brändien listauksessa

Report this content

Taloustutkimuksen ja Markkinointi & Mainonta -lehden Suomen 200 arvostetuinta brändiä listaavan Brändien arvostus -tutkimuksen tulokset julkaistiin eilen. Kiilto oli mukana tutkimuksessa ensimmäistä kertaa, saavuttaen hienosti sijan 78. Kiillon taakse jäi tuloksissa monia tunnettuja suomalaisia ja kansainvälisiä brändejä. Kärkikolmikko oli tänä vuonna Fiskars, Fazer ja Yleisradio.

Yleisesti tuloksissa on havaittavissa kotimaisuuden, perinteisyyden ja vastuullisuuden arvostus. Kaksi Kiillon paljon käyttämää merkkiä, Joutsenmerkki ja Avainlippu, sijoittuvat molemmat kymmenen arvostetuimman brändin joukkoon (sijat viisi ja kymmenen), ja niiden molempien sijoitus on noussut viime vuodesta (viime vuonna sijat 11 ja 14).

Arvostuksen rinnalla myös Kiillon tunnettuus on korkealla tasolla. Keväällä Kantarin kanssa toteutetun yrityksen oman bränditutkimuksen mukaan Kiilto-brändi tunnistetaan Suomessa loistavasti, kokonaistunnettuuden ollen huikea 95 %. Kiiltoon vahvasti liitettyjä ominaisuuksia tutkimuksessa olivat muun muassa kotimaisuus, laadukkuus, ammattimaisuus, luotettavuus, asiantuntijuus, hinta-laatusuhde, turvallisuus ja myönteisyys. 

”On hieno huomata, että suomalaiset tuntevat Kiillon omakseen. Olemme läsnä monen jokapäiväisessä arjessa niin kodeissa kuin työpaikoilla. Se on etuoikeus”, toteaa Kiillon brändi- ja viestintäjohtaja Eeva Solja.

”Erityisen ilahtunut olen siitä, että tutkimusten mukaan suomalaiset arvostavat Kiillolle tärkeitä asioita, kuten vastuullisuutta. Yhdessä voimme edistää esimerkiksi ympäristöystävällisiä valintoja.”

Kiilto-brändin tunnettuutta, ominaisuuksia ym. kartoittanut tutkimus toteutettiin tänä keväänä kolmannen kerran yhteistyössä TNS Kantarin kanssa. Tutkimuksen kohderyhmänä oli suomalaista väestöä vastaava otos (N=1107). 

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia