Kiillon kuoro mukana 100 kuoroa! -tapahtumassa Tampereella

Report this content

Kiilto Ensemble on mukana satavuotiaan Suomen kunniaksi Tampereen Keskustorilla keskiviikkona 24.5.2017 järjestettävässä 100 kuoroa! -tapahtumassa. Sadasta pirkanmaalaisesta kuorosta muodostuvan suurkuoron esityksen jälkeen osa kuoroista osallistuu kuorokierrokselle, jossa kuorot laulavat eri paikoissa Tampereen keskustassa. Kiilto Ensemble esiintyy Kulttuuriravintola Kivessä klo 21.


Työpaikkakuorossa on matala kynnys

Pari vuotta koossa ollut Kiillon työpaikkakuoro on vakiinnuttanut asemansa osana Kiillon työntekijöilleen tarjoamaa harrastustoimintaa. Alun perin idea kuorosta heräsi tuotekehityksen työntekijöillä, joilla on tapana lauleskella työtä tehdessään.

Monelle kuorolaiselle laulaminen ja musiikki on ollut aiemmista elämänvaiheista tuttu harrastus, joka on työpaikkakuoron myötä herännyt uudestaan henkiin. Kuoroon on ollut matala kynnys liittyä, ja jokainen ääni on toivotettu lämpimästi tervetulleeksi.

Kiillon kuorossa on osallistujia eri puolilta yritystä. Kuoro onkin ollut monelle mukava tapa tutustua sellaisiin työtovereihin, joiden kanssa muuten on harvemmin tekemisissä. Yhteinen harrastus luo yhteenkuuluvuutta ja hyvää yhteishenkeä.


Yhdessä laulaminen virkistää ja rentouttaa

Moni Kiillon kuorolaisista kertoo, että laulaminen tuo mukavaa vastapainoa työlle ja arjelle. Musiikki rentouttaa, virkistää ja lievittää stressiä.

”Kuorossa laulamisesta saan energiaa arkeen, ja hankalat asiat unohtuvat”, kertoo Kiillon tutkimusavustaja Irma Pylvänäinen.

”Kuoroharjoitusten jälkeen ajelen aina kotiin hymyssä suin”, komppaa tutkimusavustaja Tuija Haavisto.

Kuoroharrastus tarjoaa myös onnistumisen tunteita: kun harjoittelu alkaa tuottaa tulosta, äänet sointuvat kauniisti yhteen ja harjoitellut laulut alkavat kuulostaa valmiilta. Kiillon kuorossa harjoittelu ei ole kuitenkaan ryppyotsaista, vaan suuri osa laulun riemusta on ilmaisun iloa.

Innostavalla otteella kuoroa luotsaava Maija Halme kerää kiitosta kuorolaisilta:

”Maija on ihan mahtava kuoronjohtaja, joka tuntuu aina löytävän meille sopivaa musiikkia laulettavaksi”, Pylvänäinen kiittelee.


Esiintymiset jännittävät, mutta myös motivoivat

Kiillon kuorolaiset odottavat suurta kuorotapahtumaa jännittynein ja innostunein mielin:

”100 kuoroa! -tapahtumassa suuren laulajajoukon kanssa yhdessä laulaminen on varmasti niitä 'once in a lifetime' -juttuja. Odotan sellaista käsin kosketeltavaa tunnelmaa ja yhteenkuuluvuutta, jota en ole ennen päässyt kokemaan”, tiivistää kuorolaisten tunnelmat Kiillon kuoron käynnistäjä, tutkimusavustaja Satu Jyräkoski.

”Pienet konsertit ja esiintymiset motivoivat ja tuovat toimintaan tavoitteellisuutta”, lisää myyntiassistentti Minna Soikkonen.


Tervetuloa kuuntelemaan!

Tervetuloa nauttimaan suurkuoron esityksestä ke 24.5.2017 Tampereen Keskustorille klo 19.00–19.30 ja Kiilto Ensemblen esiintymisestä Kulttuuriravintola Kiveen klo 21!

Kiilto Ensemble esiintyy myös Lempäälän Ehtookodolla tiistaina 30.5.

100 kuoroa! -tapahtuman ohjelma

100 kuoroa! -tapahtuma Facebookissa

Avainsanat: