Kiilto edistämässä biopohjaisten tuotteiden standardityötä

Report this content

Biopohjaisille tuotteille on jo vuodesta 2012 alkaen valmisteltu kansainvälistä standardia. Kiillon tuotekehitys on ollut mukana laadintatyössä alusta alkaen. Selkeiden standardien saaminen on välttämätöntä, jotta biopohjaisuuteen perustuva talous saataisiin kunnolla vauhtiin mm. uusien innovaatioiden ja työpaikkojen avulla.

Mikäli laadinta sujuu aikataulussa, standardin pitäisi valmistua vuoden 2017 aikana. Standardityöstä vastaa eurooppalainen standardielin CEN, johon kuuluvat kaikki EU-maat. Suomen osalta työtä vie eteenpäin standardointiorganisaatio Kemesta ry.

Haluamme olla oman alamme biomateriaalien asiantuntija

– Olemalla mukana standardityössä pääsemme vaikuttamaan alamme tulevaisuuteen sekä valvomaan omaa ja koko Suomen valmistavan teollisuuden etua tässä kehityksessä. Pystymme ennakoimaan biomateriaaleihin liittyviä asioita myös tuotekehityksessämme paremmin ja viestimään asiakkaillemme ja muille sidosryhmillemme oikeanaikaista informaatiota aiheesta, valottaa Kiillon tuotekehitystuen päällikkö Lilli Puntti. – Haasteena on toki saada oma ja Suomen ääni kuuluviin, sillä mukana on myös suuria, monikansallisia yrityksiä. Liittoutumalla yhteen samanmielisten, pienempien maiden kanssa saamme lisää vaikutusvaltaa päätöksenteossa.

Otamme uudet materiaalit testiin

Tällä hetkellä Kiillon käyttämään biopohjaisten raaka-aineiden valikoimaan kuuluvat mm. tärkkelys, risiiniöljy ja furfuryylialkoholi. Tärkkelys erotetaan perunasta tai maissista, risiiniöljy puristetaan risiinikasvin siemenistä ja furfuryylialkoholia saadaan sokeriruokokuiduista tai maissintähkistä.

– Etsimme ja testaamme uusia materiaaleja, mutta toimivia biopohjaisia vaihtoehtoja käyttämillemme raaka-aineille on vielä vähän. Biopohjaisia pakkausmateriaaleja alkaa jo olla, mutta tarjonta ei vastaa kysyntää: valmistettavat materiaalit menevät yleensä suuryrityksille. Lisäksi puuttuu laaja ja tehokas väliportaan teollisuus, joka jalostaisi biomassan teollisuuden käyttöön. Mutta toivottavasti ensi vuonna valmistuva standardi tuo tähän asiaan helpotusta, pohtii Puntti.

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia