Kiilto Familysta savuton konserni

Report this content

Kiilto alkaa noudattaa kemianteollisuudessa toimivien yritysten yleistä politiikkaa savuttomuudesta. Samalla yritys antaa panoksensa savuton Suomi 2030 -hankkeeseen. Syksyyn 2018 mennessä kaikki Kiilto Family –konsernin Suomen yhtiöt ovat savuttomia. Savuttomuudella tarkoitetaan, ettei tupakkatuotteiden käyttö ole sallittua konsernin yhtiöiden alueilla, sisällä tai ulkona.

Turvallisuus ja vastuullisuus ovat teollisuudessa toimivalle yritykselle koko toimintakulttuurin perusta. Sen parantamiseksi tehdään myös Kiillossa jatkuvasti tietoisesti toimenpiteitä. Yleisesti kemianteollisuuden aloilla käytössä oleva savuttomuus on perusteltu toimenpide myös Kiilto Familyn yhtiöissä ja osa konsernin kokonaisturvallisuuden kehittämistä. Konsernin yhtiöistä Ramport on ollut savuton jo vuodesta 2014 lähtien. Vuoden 2018 alusta mukaan tulevat Kiilto Family ja Kiilto Oy sekä syksyllä 2018 KiiltoClean, Kiiltoplast ja Intermedius.

”Kemianteollisuus ja onnettomuusriskiä lisäävät tupakkatuotteet eivät sovi yhteen. Vaikka kyseessä on toki joillekin kulttuurillisesti iso muutos, uskon niin asiakkaiden, yhteistyökumppaneiden kuin oman henkilöstön ymmärtävän hyvin syyt muutokselle”, toteaa Kiillon ympäristö- ja turvallisuuspäällikkö Jyrki Tiihonen.

Turvallinen ja viihtyisä työpaikka

Kiillon savuttomuuspäätös on sitoutumista Savuton Suomi 2030 –hankkeen tavoitteisiin. Hankkeen takana on verkosto, jonka tarkoituksena on muun muassa vahvistaa väestön myönteistä asennoitumista savuttomuuteen, ehkäistä nuorten tupakoinnin aloittamista sekä tukea tupakkatuotteiden käytön lopettamista.

”Edelläkävijäyritysten tavoin, haluamme olla turvallinen ja viihtyisä työpaikka, jossa kenenkään ei tarvitse altistua tupakkatuotteille tai niiden käyttöön liittyvälle sosiaaliselle paineelle”, kertoo Kiilto Familyn henkilöstöjohtaja Antti Uski.

Hyvinvointia savuttomuudesta

Yritys tukee henkilöstönsä savuttomuutta tarjoamalla työterveyshuollon kautta henkilökohtaisen tukiprosessin henkilöille, jotka haluavat vähentää tai lopettaa tupakkatuotteiden käytön. Ohjelmaan sisältyy myös työnantajan merkittävä taloudellinen tuki hoitomuodoista aiheutuviin kustannuksiin.

”Töissä keskitymme työhön, emmekä työnantajana ota kantaa henkilöstön vapaa-aikaan. On tärkeää huomata, että arvostamme yhdenvertaisesti jokaista työntekijäämme, käyttää hän vapaa-ajallaan tupakkatuotteita tai ei”, Uski korostaa.

”Jokainen valitsee omat elintapansa, mutta pyrimme työnantajana tarjoamaan jatkuvasti mahdollisuuksia tehdä hyvinvointia tukevia valintoja. Olemme pitkään tarjonneet liikuntamahdollisuuksia sekä kuntotestauksia, järjestämme taukoliikuntaa ja panostamme työergonomiaan esimerkiksi sähköpöytien avulla. Meillä on käytössä systemaattinen työhyvinvointiohjelma, joka ottaa kantaa myös johtamisen ja osaamisen kehittämiseen”, Uski summaa hyvinvointiin tähtääviä toimenpiteitä.

Lue lisää savuttomasta työpaikasta ja Savuton Suomi 2030 –hankkeesta.

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia