Kiilto Oy hakee teknistä palveluinsinööriä Lempäälään

Report this content

Kiilto Oy on osa Kiilto Family -konsernia. Työllistämme yhteensä noin 800 henkilöä, joiden hyvinvointi on meille tärkeää. Perheyrityksemme toimintakulttuuri on syntynyt vahvasta suomalaisesta osaamisesta ja henkilöstön arvostamisesta. Jatkuvat kehittämishankkeet luovat innostavia kasvumahdollisuuksia yhtiömme sisällä.

Meille asiakas on kuningas. Tarjoamme kemiallisia kiinnitys- ja rakenneratkaisuja rakentamisen ja teollisuuden ammattilaisille. Rakennamme kestävää tulevaisuutta vastuullisesti ihmiset ja ympäristö huomioiden. Toimimme ja kasvamme kansainvälisesti Itämeren ympärillä yhteensä noin 250 miljoonan asukkaan markkina-alueella.

Haemme tutkimuskeskukseen Lempäälään

Teknistä palveluinsinööriä

Tehtävässä tuot panoksesi osaavaan palvelutiimiimme tuotekehityksessä. Vastuihisi kuuluvat monipuoliset työtehtävät Kiilto ProServices -palveluiden ja standardien mukaisten laadunvalvontatestien suorittamisessa. Toimenkuvaan kuuluvat myös palvelupakettien sekä testien luominen ja asiakaskontaktit. Kokemuksen karttuessa tehtäviin kuuluvat asiakkaan prosessin kehittäminen ja optimointi. Tuotealueina ovat CE-merkityt rakennustarvikkeet, esimerkiksi insinööripuutuotteet sekä laasti- ja tasoitetuotteet.

Toimit tiiviissä yhteistyössä tuotekehityspäälliköiden, myynnin ja markkinoinnin sekä tuotannon kanssa.Jos olet kiinnostunut luomaan uudentyyppistä tuotetta kansainvälisessä ympäristössä ja olet hyvä löytämään ratkaisuja asiakkaiden laadunvalvontatarpeisiin sekä omaat analyyttistä ajattelutapaa, olet etsimämme henkilö. Tehtävä on toistaiseksi voimassa oleva.

Me tarjoamme sinulle mielenkiintoista työtä osaavassa ja mukavassa työyhteisössä, vakavaraisessa ja kehittyvässä toimintaympäristössä.

Odotamme sinulta:

  • insinöörin tutkintoa tai vastaavaa AMK-tutkintoa (puu-, kemia-, prosessi-, materiaali- tai ympäristötekniikka)
  • vähintään puolen vuoden työkokemusta
  • valmiutta käyttää erilaisia IT-ohjelmia ja -järjestelmiä
  • oma-aloitteista ja ripeää työskentelyotetta
  • joustavaa ja palveluhenkistä yhteistyöasennetta
  • asiakassuuntautunutta asennetta
  • kykyä sujuvaan ilmaisuun sekä englanniksi että suomeksi

Lisätietoja tehtävistä antaa tuotekehitystuen päällikkö Lilli Puntti ti 31.7. klo 8-10 tai to 9.8. klo 13-16, puh. 050 53 74 302. Täytä hakemuksesi cv:n ja palkkatoiveen kera viimeistään sunnuntaina 12.8.2018 osoitteessa www.kiilto.com/careers.

Toimimme Kiilto Familyn rekrytointiprosessin mukaisesti ja käsittelemme kaikki tehtävää koskevat yhteydenotot ehdottoman luottamuksellisesti. Hakuajan jälkeen lähetämme osalle hakijoista videohaastattelukysymyksiä. Lisäksi pyydämme hakijoita varaamaan 28.8.2018 mahdollista työhaastattelua varten

Satu Makkonen

Viestintäasiantuntija
Konserniviestintä 
satu.makkonen@kiilto.com 
+358406672226

Laura Heinovaara

Viestintäpäällikkö​
laura.heinovaara@kiilto.com
+358 50 5969424

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia