Mielensäpahoittajan siivousjulistus

Report this content

Kyllä minä nyt mieleni pahoitin, kun sain käsiini lehtiartikkelin, jossa todettiin siivoamisen olevan turhaa. Ruotsalainen lääkärisprofessorisnaisihminen tämmöistä kertoo, joten varmaan täytyy olla totta. Näin hän toteaa:

Pöly on ihmiselle vaaratonta. Tutkijan mukaan pölyllä ei ole mitään tekemistä bakteerien kanssa. Tutkijan mukaan siivoushysteriaa selittää se, että aikaisemmin pölyn luultiin levittävän tartuntatauteja. Tutkijan mukaan käsitys on kuitenkin täysin väärä, koska siivous ei auta meitä taistelemaan sairauksia vastaan.

Siivous on aivan turhaa, tutkija sanoo.

Sen verran olen kuitenkin tosi-tv-sarjojakin seurannut, että ns. keräilysairaudesta kärsivien ihmisten kodeissa, joissa ei voi siivota, pöly ja orgaaninen lika sisältävät todella paljon bakteereita ja hometta. Suurin osa mikrobeista kotipölyssä ja liassa on peräisin kodin asukeista, ihmisistä ja eläimistä (viimeisimmän Eläinlääkintälehden mukaan kotitalouksissa asui vuoden 2016 alussa 800 000 koiraa + siihen kaikki muut lemmikit vielä päälle). Lika ja pöly toimivat bakteereille ja muille pieneliöille asuinpaikkana ja ruokana. Joku erittäin viisas on laskenut, että yhdellä pölyhiukkasella matkustaa noin 5 bakteeria tai hometta. Itsekin pintahygieniaa tutkineena ja opiskelleena terveydenhuollon ja kotienkin osalta täytyy sanoa, että mikrobien määrä kasvaa aina lian määrään verrattuna. Kotona tautia aiheuttavien mikrobien määrä on tietenkin pienempi kuin terveydenhuollossa, mutta kun lian mikrobien määrä tilassa lisääntyy, lisääntyy toki niiden tautipöpöjenkin määrä. Eli minusta tämä ruotsalaislausunto on hölynPÖLYÄ. Ei mennä tässä ruotsalaisten perässä, vaikka heitä peesailemmekin mieluusti.

Siivouksen tarkoituksena on luoda viihtyisyyttä ja turvallisuutta kodinomaisissa tiloissa. Terveydenhuollossa tähän listaan lisätään myös hygieenisyys, jota kotonakin tulee noudattaa esimerkiksi tautiepidemia-aikoina (influenssa, norovirus). Pitää kuitenkin muistaa aina puhdistettavan tilan tarkoituksenmukainen siisteys ja hygienia; ei kotona tarvita leikkaussalin hygieniatasoa. Keittiö on tartuntatautien kannalta kodin kriittisin tila ja täällä hygieniaa kannattaa noudattaa.

Ihmiset ovat kyllä varmasti eloonjäämistaistelussa sitkein eliö, eikä meitä varmasti pysty nujertamaan pöly, lika, ei ehkä mikrobitkaan, mutta valitettavasti kehittyneissä maissa asuvina joudumme pakostikin noudattamaan jonkinlaisia sosiaalisen puhtauden sääntöjä. Onneksemme meillä on saataville puhdistustyöhön asianmukaista kemiaa ja välineistöä (tietysti kotimaista), joka helpottaa työtämme.

Olkaamme siis ylpeästi suomalaisia, jotka astuvat taistoon likaa ja pölyä vastaan mopit tanassa ja siivouspyyhkeet liehuen. Joulusiivous kunniaan!

terv. Killi KiiltoCleanilta

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia