Mistä innostus työhön syntyy? Työntekijämme kertovat

Report this content

KiiltoClean Oy ja Kiilto Oy saivat 7.2.2017 Corporate Spirit Oy:n myöntämän Suomen Innostavimmat Työpaikat 2017 -tunnustuksen. Corporate Spirit myöntää tunnustuksen parhaimmat tulokset Corporate Spiritin PeoplePower®-henkilöstötutkimuksesta saaneille yrityksille. Henkilöstötutkimus toteutetaan vuosittain sadoissa suomalaisissa yrityksissä.


Innostavassa työpaikassa katse suunnataan eteenpäin

Kiillon valtakunnallinen sijoitus oli 15. ja KiiltoCleanin 19. Molempien yhtiöiden tulokset olivat kehittyneet edellisvuodesta.

– Olemme tietenkin tyytyväisiä loistaviin tuloksiimme Suomen innostavimmat työpaikat -mittauksessa! Kaikkein tärkeintä meille on kuitenkin seurata työntekijäkokemuksemme kehittymistä ja varmistaa, että työskentelyolosuhteet mahdollistavat hyvän asiakaskokemuksen toteutumisen myös tulevaisuudessa, kommentoi Kiilto Family -konsernin HR Director Antti Uski tunnustusta.

– Henkilöstötutkimuksessa saimme jälleen työntekijöiltämme erittäin kiittävän palautteen toiminnastamme työhyvinvoinnin saralla, erityisesti liikkumiseen kannustaminen ja työterveyshuolto nousivat esiin. Saimme hyvää palautetta myös muun muassa esimiestyön toimivuudesta. Johtaminen onkin keskeinen painopistealue, kun haluamme uudistaa toimintakulttuuriamme. Tätä tarkoitusta varten käynnistimme viime vuonna kokeilukulttuuria hyödyntävän johtamisen kehitysohjelman, Uski kertoo.

 Kiilto Oy:n ja KiiltoClean Oy:n henkilöstötutkimuksessa työntekijöiltä eniten kiitosta keränneet aiheet

KiiltoClean Oy:n ja Kiilto Oy:n henkilöstötutkimuksessa työntekijöiltä eniten kiitosta keränneet aiheet


Innostuksen salainen resepti

Mistä innostus kumpuaa, miten sitä vaalitaan ja miten se saadaan leviämään työyhteisössä? Annetaan puheenvuoro työntekijöillemme.



Avainasiakkuuspäällikkö Mika Sipponen ja graafinen suunnittelija Claudia Hidvégi, KiiltoClean Oy

– Avoimuus uusille ajatuksille, optimistisuus ja tietynlainen heittäytyminen ovat iso osa persoonaani, joten innostuneessa ilmapiirissä olen oikeastaan mukavuusalueellani. Minua motivoi, että työnantaja panostaa osaamiseni kehittämiseen ja osaamistani arvostetaan. Tietysti myös ympärilläni olevilla ihmisillä ja heidän asenteillaan on suuri vaikutus innostuneisuuteen. Minulle on tärkeää, että saan olla työyhteisössämme avoin, välillä hullunkurisiakin ajatuksia heittelevä itseni, Claudia Hidvégi pohtii.

– Omassa työssäni innostun erittäin mukavista ja avuliaista työtovereista, sekä erinomaisen mukavasta työpaikasta ja työtehtävästä. Innostus tarttuu yhdessä tekemisen kautta, Mika Sipponen jatkaa.

– Työnantajan suunnalta koen luottamusta tekemääni työtä kohtaan ja hyvää tekemisen meininkiä. Minua kannustetaan ja tsempataan, sekä annetaan tietynlaista vapautta työntekoon, Sipponen kertoo.

– Sen sijaan, että vellottaisiin virheissä, KiiltoCleanillä iloitaan yhdessä, kun joku onnistuu. Ympärilläni vallitsee kiittämisen ja kehumisen kulttuuri, Hidvégi iloitsee.

– Negatiivisuus tarttuu herkemmin kuin positiivisuus. Positiivinen asenne, muutosmyönteisyys ja tietysti onnistumisen kokeminen antaa tilaa aidolle innostuneisuuden ilmapiirille. Se vaatii myös, että kohtaamme toisemme ihmisinä, ei vain työntekijöinä. Yksilöinä olemme erilaisia, joten jokaisen kuuntelu- ja kommunikointitaidot ovat tärkeitä ja niitä on hyvä kehittää. Kun jokainen päättää, että minä en ole se, joka ampuu aina muiden ideat alas, yhdessä tekemisen lähtökohta on aivan eri, Hidvégi opastaa innostuneen ilmapiirin luomiseen.



Tuotantotyöntekijät Jonna Hakala ja Jasmine Tenhovuori, Kiilto Oy

– Kun lähtee ennakkoluulottomasti ja innolla mukaan erilaisiin juttuihin, työnteko on innostavaa. Omalla asenteella on paljon merkitystä: itse pyrin tekemään jokaisesta työtilanteesta parhaan mahdollisen. Kun itsellä on hyvä fiilis, se tarttuu helposti myös muihin, Jonna Hakala kertoo.

– Myös helposti lähestyttävillä esimiehillä on suuri vaikutus innostavan ja myönteisen työilmapiirin luomiseen. Täällä pakkaamossa voimme jutella esimiesten kanssa mistä tahansa, Jasmine Tenhovuori jatkaa.

– Olen saanut opetella Kiillossa uusia asioita ja kokeilla tuotannon puolella monipuolisesti erilaisia tehtäviä oman kiinnostuksen mukaan. Innostavuuteen vaikuttaa myös työnantajan suunnalta koettu joustavuus ja luottamus. Täällä jokainen saa tehdä työtä omalla tyylillään, Hakala kiittelee.



Ympäristö- ja turvallisuuspäällikkö Jyrki Tiihonen, Kiilto Oy

– Innostukseni on lähtöisin siitä, että saan tehdä työtä, josta pidän ja johon uskon. Minua innostaa viedä asioita eteenpäin ja kerätä onnistumisia varsinkin oman mukavuusalueen ulkopuolelta. Pyrin suhtautumaan asioihin positiivisesti ja uutta oppien. Muistelen aina välillä, mitä uutta opin tänään, Jyrki Tiihonen kertoo.

– Kiillossa minua motivoi toiminta-alue, toiminta-ajatus ja tietysti mukava työyhteisö. Innostuksen tartuttamisessa tärkeintä on ihmisistä välittäminen ja positiivinen suhtautuminen. Kun uskoo siihen, mitä tekee ja tekee sitä, mihin uskoo, niin muutkin lähtevät mukaan ja saattavat jopa innostua asiasta, Tiihonen vinkkaa.


Tutustu KiiltoCleaniin työpaikkana!

Avainsanat: