Nysse se sitte iski

Report this content

Sisarenpoikani futisjoukkue palasi Ruotsin peliturneelta oksennellen ja ripuloiden. Kahdestakymmenestä junnusta 10 sairastui ja vei taudin vielä koteihin vanhempien ja sisarusten "iloksi". Tämä on klassinen norovirustapaus, sairastumisprosentti on suuri, koska virus on todella helposti tarttuva. Jos vertaa sitä esimerkiksi monien bakteerien aiheuttamiin epidemioihin, taudin voi saada jopa kymmenestä viruksesta, kun esimerkiksi salmonellabakteeria vaaditaan kunnon ripulin aikaansaamiseksi kymmeniä tuhansia. Ja kun ajatellaan yhden oksennus- tai ripuliläjän sisältävän miljardeja tartuttavia viruksia, on yhtälö huonommallakin matikkapäällä aika selvä.

Toinen viruksen kannalta hieno asia, ihmisen kannalta huono, on sen hyvä kyky säilyä elossa ja tartuttavana elottomilla pinnoilla pitkään, jopa viikkoja. Ja kun tämä ominaisuus lisätään tuohon edellä mainittuun, on viruksen voittokulku taattu. Tutkimuksissa on osoitettu, että norovirus voi siirtyä vaikka WC:n ovenkahvasta seitsemälle seuraavalle koskettamallesi pinnalle ja säilyä tartuttavana. Tämä sitkeys on hieman poikkeuksellista virukselle, jotka yleensä elävät vain isäntäsolujensa sisällä (ihmis-, eläin- tai kasvisolut) ja kuolevat nopeasti joutuessaan solun ulkopuolelle, kuten esimerkiksi influenssavirus. Norovirus kuuluu myös siihen virusluokkaan, joka pintarakenteidensa ansiosta on vastuskykyisempi myös puhdistus- ja desinfektioaineille. Eli noroepidemian vallitessa täytyy tiedostaa myös oikeiden aineiden ja oikeiden puhdistusmenetelmin käyttö.

Tartuntatiet voidaan kuitenkin katkaista ja jopa ehkäistä huolehtimalla hyvästä käsihygieniasta ennen ruokailua ja WC-käyntien jälkeen. Elintarvikkeiden kylmäketjun säilyttäminen varsinkin kesällä ja ruuanvalmistuksessa käytettävien välineiden hygienia ja puhdistus on erittäin tärkeää. Kädet pestään vedellä ja saippualla ja kuivataan erittäin huolellisesti. Käsihuuhteiden käyttöä muualla kuin terveydenhuollossa voi käyttää, kun noro on jo iskenyt, mutta välttämätöntä se ei ole.

Hyvää kesää ja pestään käsiä toivoo ei kun määrää Killi KiiltoCleanilta

Tilaa

Multimedia

Multimedia