Puutuoteteollisuuden tuottavuus kasvuun liimojen huipputeknologialla

Report this content

Neutraali pH, vähäisempi viilun läpäisy, lyhyempi puristusaika sekä minimaalinen formaldehydipitoisuus. Siinä ominaisuuksia, jotka parantavat puutuoteteollisuudessa käytettävän liiman käyttökokemusta merkittävästi. Kerromme nyt, miten huippuunsa viritetty D3-luokan PVAc-liima lisää turvallisuutta, tehostaa prosesseja ja vähentää hukkaa.

Puutuoteteollisuudessa liimojen happamuus on ollut yksi tunnetuista ongelmien lähteistä. Hapan liima on värjännyt muun muassa tammea tummaksi, mikä on johtanut tuotteiden hylkäämiseen laadunvalvonnassa.

”Uuden sukupolven PVAc-liiman neutraali pH-arvo merkitsee lopputuotteille sitä, että puu ei värjäydy. Silloin esimerkiksi tammen liimaamisessa ei enää ole ongelmana tummaksi värjäytyminen siellä, missä liima koskettaa puuta”, kertoo Kiillon Solutions Manager Juha Rinne.

Neutraali pH-arvo vähentää esimerkiksi huonekaluteollisuuden hävikkiä, kun tuotannosta ei tarvitse poistaa niitä tuotteita, joissa on liiman aiheuttamaa värjäytymää.

”Liiman läpilyönti, eli kulkeutuminen viilun pintaan, näkyy yleensä vasta prosessin loppuvaiheessa, jolloin aloitetaan esimerkiksi pöydän lakkaus. Kun liima ei lyö läpi, ei tuotteita tarvitse liimauksen vuoksi hylätä”, Rinne kuvailee.

Kehittynyt PVAc-liima mahdollistaa myös sen, että tuotannossa voidaan liiman puolesta siirtyä käyttämään ohuempia viiluja. Tämä merkitsee suoraan materiaali- ja kustannussäästöjä.

Lyhyempi puristusaika tehostaa tuotantoa

Teollisuudessa liiman ominaisuudet vaikuttavat työvaiheiden tehokkuuteen merkittävästi.

Kiillon kehittämä liima parantaa lämpölevypuristamisessa liimauksen tuottavuutta, koska liiman vaatima puristusaika on merkittävästi aiempaa lyhyempi. Esimerkiksi viilutuskäytössä päästään alle minuutin puristusaikaan.

”Jos aiemmin puristettiin 500 pöydänkantta työpäivässä, saadaan nyt 600 pöydänkantta. Keskimäärin päästään liiman puolesta noin 20 prosentin tuotannon tehostumiseen”, Rinne kertoo.

Yleisesti D3-luokan PVAc-liimojen käyttökohteita puutuoteteollisuudessa ovat esimerkiksi ovet ja parketit sekä keittiöiden ja kylpyhuoneiden pöytälevyt

Minimipitoisuus formaldehydiä

Huoneilmaan haihtuva formaldehydi on ollut yksi liimojen ongelmakohta. Vaikka formaldehydipitoisuudet ovat PVAc-liimoissa olleet jo aiemmin merkittävästi alempia kuin ureaformaldehydiliimoissa, on PVAc-liimojen tuotekehityksessä onnistuttu laskemaan formaldehydin määrää entisestään – keskimäärin 200 ppm:sta alle 20 ppm:een.

”Myös kuluttajia kiinnostaa entistä enemmän se, että tuotteiden, kuten huonekalujen, liimojen formaldehydipitoisuuksissa päästään alemmalle tasolle”, kertoo RDI Manager Jukka Jokela Kiillon tuotekehitysosastolta.

Kiillon kehittämän liiman formaldehydipitoisuus on testattu riippumattomassa ja akkreditoidussa laboratoriossa, ja se on saanut tiukimman sisäilman M1-päästöluokituksen.

Tinkimätön tuotekehitys huipputeknologian taustalla

Uusien ominaisuuksien kehittäminen liimoihin vaatii vuosien ja vuosikymmenten aikana kertynyttä kokemusta ja syvää asiantuntemusta.

Parempi viilun läpäisemättömyys on tehty mahdolliseksi liiman rakennetta muuttamalla. Liiman imeytyminen ja läpikulkeutuminen on tuotekehityksessä onnistuttu optimoimaan niin, että liiman muista ominaisuuksista ei ole tarvinnut tinkiä.

”On myös merkittävää, että onnistuimme nostamaan liiman pH-arvoa happamasta kolmesta neutraaliin, eli seitsemään, säilyttäen samalla D3-luokan ominaisuudet”, Jokela toteaa.

Parannetut ominaisuudet tekevät Kiilto Pro WX 3070 -liimasta kokonaisuuden, joka on puutuoteteollisuuden testeissä osoittanut, että liima voi yhdistää nyt entistä tehokkaamman tuotantoprosessin ja laadukkaamman lopputuloksen tiiviisti toisiinsa.

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia