Sisäilma-asiantuntija: Sisäilmaongelman syy voi jäädä mysteeriksi

Report this content

Sisäilmaongelmien mittaaminen kaipaa kehittämistä. Toistaiseksi ongelmat tunnistaa lähinnä oireiden kautta.

Sisäilmaongelma on helppo tunnistaa oireiden kautta, mutta ongelman perimmäisen syyn selvittäminen on usein haastavaa. Sisäilmaongelmiin perehtyneen tutkijan, FCG:n toimialajohtajan Juhani Pirisen mukaan ongelmien jäljille pääsyn vaikeus johtuu mittausmenetelmien puutteellisuudesta.

”Mittauksissa saadaan usein vähän sinne päin näyttäviä tuloksia.”

Pirisen mukaan ongelmien syiden selvittäminen vaatii yleensä materiaalien tutkimista. Syyt piilevät usein huolimattomasti toteutetussa rakentamisessa.

”Esimerkiksi paksut betonilaatat, jotka eivät ole saaneet kuivua kunnolla, saattavat aiheuttaa ongelmia. Paksun betonilaatan kuivuminen voi kestää yli kaksi vuotta, ja harvalla rakentajalla on aikaa odotella niin pitkään.”

Sisäilman ongelmien mittaustapoihin erikoistuneet yritykset ovat viime aikoina standardisoineet mittaustapojaan. Standardointi on osittain helpottanut ongelmakohteiden mittaamista.

”On silti hyvin tyypillistä, että selkeää syytä sisäilmaoireille ei löydy.”

Pirisen mielestä kosteusmittaukseen käytetyt ohjearvot ovat liian korkeat.

”Pyörimme turhan lähellä vaurioitumispistettä ohjearvojen kanssa, joten rakennusaikaisten virheiden mahdollisuus on suuri.”

Kiillon rakentamisen tuotekehityksen päällikkö Petri Heljo keräsi yhteen erilaisia väittämiä ja vallalla olevia ajatuksia sisäilmaongelmista. Kun kokenut ja arvostettu sisäilma-asiantuntija Juhani Pirinen otti niihin kantaa, syntyi mielenkiintoinen 7-osainen juttusarja.

LUE SARJAN SEURAAVA OSA:
Sisäilma-asiantuntija: Uusi talo on lähes aina terve

 

Lue juttusarjan muita osia:

Osa 1 - Sisäilma-asiantuntija: Sisäilmaongelma on maailmanlaajuinen vitsaus
Osa 2 - Sisäilma-asiantuntija: Iso osa pientalojen sisäilmaongelmista johtuu huonoista ohjeista
Osa 3 - Sisäilma-asiantuntija: Tiivis rakenne on harvoin syy sisäilmaongelmiin
Osa 4 - Sisäilma-asiantuntija: Laadukas rakentaminen loppuu kiireeseen
Osa 5 - Sisäilma-asiantuntija: Sisäilmaongelman syy voi jäädä mysteeriksi
Osa 6 - Sisäilma-asiantuntija: Uusi talo on lähes aina terve
Osa 7 - Sisäilma-asiantuntija: Uudisrakentamisessa tulee kiinnittää huomiota kemikaalien määrään

Satu Makkonen

Viestintäasiantuntija
Konserniviestintä 
satu.makkonen@kiilto.com 
+358406672226

Laura Heinovaara

Viestintäpäällikkö​
laura.heinovaara@kiilto.com
+358 50 5969424

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia