Suomalaisen puun ja liiman luja liitto

Report this content

Vaaran Palkki rakennutti uuden hirsiaihiotehtaan. Kiilto oli alusta lähtien mukana tehtaan ylösajossa.

Vaara-konserni on tehnyt uuden aluevaltauksen rakennuttamalla hirsitalovalmistajia palvelevan hirsiaihiotehtaan Suomen Lappiin. Vaara-konserniin, pitkän linjan perheyritykseen, kuului jo aikaisemmin metsäyhtiö sekä saha, joka tunnetaan erityisesti maalatuista ulkoverhoustuotteistaan.

”Hirsiaihiotehdas oli meille luonteva seuraava askel. Sen avulla pystymme nostamaan entisestään puun, ennen kaikkea männyn jalostusastetta”, Vaaran Palkin toimitusjohtaja Janne Vaara kertoo.

Liitto, joka pitää

Vaaran Palkki tekee läheistä yhteistyötä Kiillon kanssa. Järeän puun lisäksi painumattomaan hirsiaihioon tarvitaan myös liimaa, jolla hirsielementit liitetään yhteen.

”Kun liimaa käytetään rakenteelliseen puuliimaukseen, liimoilla on todella tiukat sertifikaatit ja laatuvaatimukset”, Kiillon Solutions Manager Juha Rinne kertoo.

”Etsimme yhdessä vaaralaisten kanssa ratkaisut, jotka sopivat juuri heille. Liiman valinnassa on huomioitava esimerkiksi aukiolo- ja puristusaikojen pituus”, Kiillon aluepäällikkö Henri Ahonen lisää.

Hirsiaihiotehtaalla käytetään kahta eri liimaa, ja eri pisteillä elementit liittyvät toisiinsa eri tavoilla.

”Sormijatkosliimauksessa hirsielementeille tulee lisää pituutta. Syrjäliimauksessa elementit liimataan yhteen kapealta sivultaan. Lamelliliimauksessä leveämmät kantit liitetään toisiinsa”, Vaara kertoo.

Kiilto koulutti henkilökuntaa

Kiilto koulutti myös Vaaran Palkin tuotannon henkilökuntaa, jolla ei luonnollisesti ollut hirsielementtien liimauksesta aikaisempaa kokemusta.

Koulutuksessa käytiin läpi esimerkiksi liimojen oikeat käyttötavat, liimauslaitteet, kemikaaliturvallisuuteen liittyvät asiat – sekä tärkeänä osa-alueena laadunvalvontaan liittyvien laitteiden käyttö.

”Laadunvalvonnassa tutkimme tuotantolinjalta otettuja testikappaleita laboratoriossa. Testikappaleet kastellaan paineistamalla ja kuivataan. Tämän jälkeen selvitetään, onko operaatio vaikuttanut liimaukseen”, Janne Vaara kertoo.

Hän on hyvin tyytyväinen yhteistyöhön Kiillon kanssa.

”Kiillon asiantuntijat ovat helposti tavoitettavissa, jos haluamme neuvoja tai vinkkejä. He pääsevät tarvittaessa nopeasti myös paikan päälle.”

Hirsitaloilla menee lujaa

Vaaran Palkin hirsiaihiotehdas on lähtenyt hyvin käyntiin. Tulevaisuuskin vaikuttaa varsin lupaavalta.

”Puurakentaminen on ylipäätään lisääntynyt, mutta aivan erityisesti on kasvanut hirsirakentaminen, noin kymmenen prosentin vuosivauhdilla”, toimitusjohtaja myhäilee.

Hän arvioi, että kehitystä selittävät esimerkiksi ympäristösyyt: puun käyttö alentaa rakentamisen hiilijalanjälkeä ja puun sitoma hiili säilyy rakenteissa pitkään.

”Hirsitalot tunnetaan myös hyvästä sisäilmasta”, Janne Vaara huomauttaa.

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia