Terveydenhuollon hygieniavalvonta oppiin makkaratehtaalle
Elintarvikelaki säätelee elintarvikelaitoksissa tapahtuvaa puhtauden ja hygienia valvontaa. Tämä turvaa tuottamaan hyvän ravinnon asiakkaalle sekä toimii laitoksen työntekijöille työturvallisuustakuuna. Jos hygienia kyseisissä laitoksissa vaarantuu, voivat seuraukset olla paitsi terveyttä myös koko laitoksen olemassaoloa uhkaavia.
Mikä laki säätelee terveydenhuollon hygienia toteutumisesta? Hygienian pettäminen ja siitä seuraava mahdollinen hoitoon liittyvä infektio on valitettavasti tänä päivänä lähinnä potilaan henkilökohtainen kärsimys ja pieni prosenttimerkintä terveyspalveluja tuottavan instituution ja tartuntatautirekisterin tilastoihin.
Voitaisiinko tilannetta parantaa lisäämällä puhtaanapidon laadunseurantaa esimerkiksi omavalvonnan keinoin? Potilas ei saa terveydenhuollon asiakkaaksi tullessaan pelätä infektiota tai sitä, että hoitojakson jälkeen palaa kotiin sairaampana.
Meillä kehittyneissä maissa teollisuus tarjoaa tänä päivänä kaikki mahdollisuudet hoitaa terveydenhuollon pintahygienia niin hyvin, että jopa 40 % olemassa olevien välineiden, kemikaalien ja menetelmien avulla hoitoon liittyviä infektioita voidaan välttää. Valtava prosenttiluku ja mittava määrä euroja.
Mikä sitten mättää?
Kuten muissakin organisaatioissa puutteellinen tiedonkulku on suurimpana syynä epäonnistumisiin. Jos puhtauspalveluiden tuottajat eivät osallistu osastopalavereihin, on heidän vaikeaa tietää mitä erikoistoimenpiteitä vaativia tauteja osastolla podetaan. Eri henkilöstöryhmät eivät keskustele toistensa kanssa. Ratkaisuna tähän voidaan perustaa hygieniatiimejä, joihin kuuluu osastojen, infektioyksiköiden ja puhtauspalveluiden henkilöstöä.
Toinen epäkohta esimerkiksi elintarviketeollisuuteen verrattuna on terveydenhuollon laitosten avoimuus ja vapaa liikkuvuus. Vierailijoiden ja muiden periaatteessa asiaankuulumattomien liikkumista tiloissa ei juurikaan rajoiteta. Tämä lisää väistämättä infektiopainetta. Tätä tilannetta voitaisiin parantaa sijoittamalla omaisille tapaamispaikkoja muualle kuin osastolle, rajoittamalla vierailijoiden määrää ja pitämällä osastot lukittuina.
Kolmanneksi puhtauspalveluiden henkilökunta kaipaa paljon käytännön koulutusta ja perehdytystä työhönsä. Uusia alalle tulevia ei saa ”pois-opettaa” heidän koulussa saamistaan uusista menetelmistä ja tavoista toimia periaatteella ”näin on aina tehty ennen ja hyvin on pelittänyt”. Alalle tulijoilla ei ole aina paljoa kokemusta käytännöstä, mutta uusin tieto alalta heillä usein on. Ja me vanhat tekijät voimme aina oppia uutta uusilta tulokkailta.
Myös kaiken uuden tekniikan (koneet) käyttöönottaminen kannattaa. Kone hyvin ohjailtuna oikean kemian kanssa voittaa ihmisen lihasvoiman mennen tullen. Kannattaa myös ottaa käyttöön laadunvalvonta menetelmiä, joilla oman työtuloksen onnistumista voidaan testata.
Visuaalinen eli näköhavaintoon perustuva omavalvonta ei valitettavasti riitä terveydenhuollon laitoksissa, vaan tarvitaan menetelmiä, jotka antavat tarkkaa tietoa esimerkiksi pintojen puhtaudesta. Näillä menetelmillä voidaan löytää oman yksikön ongelmakohteet puhdistuksessa ja parantaa tulosta ja sitä myöden laatua sekä potilas- että työturvallisuutta.
Haluaisin julistaa tulevan vuoden 2016 terveydenhuollon pintahygienian omavalvonnan kehittämisvuodeksi. Voisi sitten se ”entinen” kirurgikin, joka sanoi itse henkilökohtaisesti menevänsä, jos isompaa leikkausta vaatisi, makkaratehtaalle, pötkähtää turvallisin mielin oman sairaalansa leikkaussaliin.
Terveisin
KiiltoCleanin Killi
