Tulevaisuuden tekijöiltä löytyy uteliaisuutta, ahkeruutta ja rohkeutta

Report this content

Oppilaitosyhteistyötä pidetään Kiillossa tärkeänä osana toiminnan kehittämistä, uusiutumista ja vastuullisuutta. Tutustumiskäynnit, TET-harjoittelut, työharjoittelujaksot, kesätyöt sekä opinnäytetyö- ja tutkimusprojektit ovat meille väylä tavata tulevaisuuden tekijöitä, oppia heiltä uutta ja samalla kertoa meistä työpaikkana.

 

Työ tutuksi tekemällä

Toukokuussa Kiillossa ahkeroi kolme Sääksjärven koululaista suorittamassa kahdeksannen luokan TET-jaksoa. Yksi heistä on 15-vuotias Anton Herala: aloitteellinen, ahkera ja rohkea tulevaisuuden tekijä.

Kiillossa Anton on päässyt näkemään ja kokeilemaan eri ammattien työtehtäviä. Hänen tehtäviinsä on kuulunut monia pieniä askareita tuotekehityksessä, laadunvalvonnassa ja pakkaamossa.

– Kiillolla on hyvin laajasti erilaisia tehtäviä ja on ollut mielenkiintoista tutustua eri toimintoihin. Joka puolella on ollut hyvä henki ja kaikki pitävät toisistaan huolta, Anton summaa harjoittelukokemuksiaan.

Kiillolle tärkeät työturvallisuusasiat huomioidaan myös harjoittelijoiden opastuksessa:

– Työturvallisuus tulee Kiillolla selvästi aina ykkösenä, se on tullut kaikkialla esiin ykkösprioriteettina, Anton toteaa.

Kahdeksannen luokan viikon mittainen TET-jakso on monelle koululaiselle ensimmäinen laajempi katsaus työelämään. Seitsemännellä luokalla Sääksjärvellä tutustutaan työelämään yhteensä kahden päivän verran lähi-TET-jaksoilla. Yrittäjävanhempien kautta Anton on kuitenkin päässyt seuraamaan työelämää jo läheltä, eikä toimeliaalle kahdeksasluokkalaiselle työnteko TET-jaksolla ole tuonut mukanaan erityisiä yllätyksiä työelämästä.

Anton ei näillä näkymin itse usko toimivansa yrittäjänä tulevaisuudessa. Yleisesti yrittäjyys kuitenkin kiinnostaa nuoria nykyään enemmän kuin aikaisemmin. Vuoden 2013 nuorisobarometrissa vastaajista 55,6 prosenttia oli täysin tai jokseenkin samaa mieltä väittämästä Haluaisin kokeilla yritystoimintaa jossain työurani vaiheessa, kun vuonna 1995 vastaava luku oli yli puolet pienempi.

 

Tulevaisuuden työ on merkityksellistä

Anton on kiinnostunut luonnontieteistä ja tulevaisuuden suunnitelmissa hänellä on suunnata yläasteen jälkeen lukioon ja jatko-opintoihin. Haaveissa siintää mielenkiintoinen asiantuntijatyö. Ammatinvalinnassa palkallakin on merkitystä, mutta tulevan työn pitäisi olla myös merkityksellistä, mielekästä ja antoisaa.

Tulevaisuuden työelämään Anton suhtautuu luottavaisesti, vaikka korkeasti koulutettujen työllisyysnäkymät Suomessa häntä vähän askarruttavatkin. Ulkomailla työskentelyn Anton näkee kuitenkin kiinnostavana mahdollisuutena.

– Joissakin asiantuntijatehtävissä työpaikat voivat tulevaisuudessa löytyä pitkälti ulkomailta. Työelämä kehittyy koko ajan: uusia ammatteja syntyy ja vanhoja katoaa. Tekniikan kehittyminen muuttaa työelämää varmasti koko ajan tehokkaammaksi, Anton visioi.

Anton kokee, että koulussa opiskellaan nykyään sellaisia asioita, joista on varmasti hyötyä myös työelämässä. Antonin upea asenne koulunkäyntiä kohtaan kantaakin tämän tulevaisuuden tekijän varmasti vielä pitkälle:

– Olen jo alaluokilta asti halunnut oppia itseni takia: en äitin, iskän tai opettajan takia.

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia