Tuotekehittäjä laatii ratkaisuja ja reseptejä

Report this content

Tuotekehittäjän työ kemianteollisuudessa ei ole pelkkiä laboratoriotestejä yksinäisissä kammioissa: vuorovaikutuksen, tiimityön ja ongelmanratkaisutaitojen avulla asiakkaille luodaan toimivimmat ratkaisut.

– Parasta työssäni on se tunne, joka tulee tuotekehitysprojekteissa syntyvistä oivalluksista, Kiilto Oy:n tuotekehityspäällikkö Soilikki Kotanen kertoo innostuneena.

– Kemia on alana mielenkiintoinen, koska se ei koskaan pysähdy, vaan aina tulee jotain uutta. Kemia liittyy kaikkeen ja on kaikkialla, projekti-insinööri Heini Siekkinen tuotekehityksestä jatkaa.

Soilikki Kotanen ja Heini Siekkinen ovat muutamia Kiilto Oy:n T&K:n tuoreimmista ammattilaisista. He ovat aloittaneet työskentelyn Kiillossa alkuvuodesta 2015. Innostus omaa työtä kohtaan näkyy ja kuuluu:

– Joka aamu on kiva tulla töihin, Soilikki ja Heini toteavat yksimielisesti. – Täällä on hyvä tekemisen meininki.

Kaikki Kiilto Oy:n valmistamat tuotteet ovat oman tuotekehityksen työn tulosta. Viidesosa Kiillon henkilöstöstä työskentelee tuotekehityksessä. He ovat kemistejä, insinöörejä, teknikoita ja laborantteja. Yhden vuoden aikana Kiillossa valmistuu yhteensä 40–60 tutkimus- ja kehitysprojektia.

 

Insinööriopinnoista pontta tuotekehitykseen

Soilikilla ja Heinillä on molemmilla taustalla materiaalitekniikan diplomi-insinöörin opinnot Tampereen teknillisessä yliopistossa.

Soilikin vastuualueena Kiillossa on teollisten kaksikomponenttisten polyuretaaniliimojen tuotekehitys. Hänen vetämänsä tiimi kehittää liimoja asiakaslähtöisellä otteella teollisuuden erilaisiin tarpeisiin.

Heini on mukana erilaisissa tuotekehitysprojekteissa, joissa suunnitellaan uusia toiminta-alueita Kiillon tuotteille. Hän suunnittelee projekteissa tarvittavat laboratoriokokeet, on mukana toteuttamassa niitä ja raportoi niistä eteenpäin. Hän hoitaa myös yliopistojen kanssa käytävää yhteistyötä ja kuuluu tuoteturvallisuusryhmään, joka laatii ja ylläpitää tuotteiden käyttöturvallisuustiedotteita.

 

Tunnetut tuotteet ja suomalaisuus houkuttelivat

Soilikki on työskennellyt aikaisemmin muovituotteiden tuotekehityksessä Kiiltoplastilla, painovärien kehittämisessä Sicpalla ja materiaalispesialistina Nokialla. Heini puolestaan on ollut valmistumisensa jälkeen mukana yliopistolla erilaisissa kehitysprojekteissa ja VTT Expert Servicellä vaurioselvitys- ja ongelmanratkaisuasiantuntijatehtävissä. Mikä sai heidät hakemaan töihin Kiiltoon?

– Kiillossa kiinnosti iso ja monipuolinen T&K-puoli. Lisäksi olin kuullut Kiillosta työpaikkana paljon hyvää, ja tunnetut tuotteet ja laaja tuotevalikoima tietenkin houkuttelivat, Heini kertoo.

– Minulle kotimaisuus oli myös tärkeä tekijä, Soilikki lisää. – Haluan olla kehittämässä suomalaisia tuotteita ja siten omalta osaltani mukana luomassa työtä ja hyvinvointia Suomeen. Halusin myös päästä lähemmäksi valmistavaa kemiantekniikkaa.

 

Tuotekehittäjä tarvitsee monenlaista osaamista

Millaisia taitoja tuotekehittäjä tarvitsee työssään?

– Tuotekehitystyössä tarvitaan tietenkin kemian osaamista. On tärkeää ymmärtää, mitä tapahtuu ja miksi. Tutkimustietoa täytyy myös osata soveltaa eri projektien tarpeisiin, Heini summaa. – Lisäksi sosiaaliset taidot ja esiintymistaidot ovat tärkeitä, kun tehdään yhteistyötä yliopistojen ja asiakkaiden kanssa.

– Projektinhallintataidot ja viestintätaidot ovat tärkeitä nykyajan työelämässä, myös kemian alalla, Soilikki lisää.

– Sanallinen osaaminen on tärkeää: laboratoriotyöskentelyn lisäksi täytyy osata jakaa saavutettu tieto ymmärrettävässä muodossa myös asiakkaille, Heini täydentää.

 


Työhyvinvointitoiminnan laajuus yllätti positiivisesti

Kiillossa on pitkät perinteet liikunnallisen elämäntavan tukemisessa ja siihen kannustamisessa. Liikunta koetaan tärkeäksi hyvän olon, terveyden ja jaksamisen lähteeksi. Työntekijöille on tarjolla erilaisia liikuntavuoroja, uusiin lajeihin tutustumista, liikunta-aktivaattoreiden ohjaamaa taukoliikuntaa, kuntotestausta ja erilaisia liikuntakampanjoita. Tavoitteena on, että henkilöstö voi hyvin sekä työssä että työn ulkopuolella.

– Olin positiivisesti yllättynyt työhyvinvointitoiminnan laajuudesta. Työhyvinvointiin panostetaan aidosti ja monipuolisesti, Soilikki toteaa.

 

Mikä työssä motivoi?

Innostuneisuus omaa työtä kohtaan näkyy näissä tuotekehittäjissä. Heitä motivoi uuden keksiminen ja vanhan kehittäminen:

– Kun projektia tehdään asiakkaalle, kehitettävälle tuotteelle on jo valmiiksi selkeä tarve. Asiakkaalle räätälöidyt tuotteet menevät heti käyttöön, joten oma työpanos projekteissa tuntuu tärkeältä ja tarpeelliselta. Palkitsevinta työssä on se, kun saa ratkaistua asiakkaan ongelman, Soilikki kertoo.

– On mahtavaa tehdä työtä, josta voi aidosti innostua joka päivä, Heini toteaa hymyillen.

 

Apua, oppia ja ideoita työkavereilta

Tärkeinä motivaation ylläpitäjinä Soilikki ja Heini pitävät työn monipuolisuutta ja mahdollisuutta vaikuttaa omaan työnkuvaan. Myös sujuva yhteistyö yrityksen eri osastojen ja ihmisten välillä vaikuttaa paljon työssä viihtymiseen. Uuden työntekijän näkökulmasta he kiittelevät hyvää perehdytystä, asiantuntevia työkavereita ja työyhteisön hyvää ilmapiiriä.

– Minkään asian kanssa ei ole jäänyt yksin, vaan kaikkeen on työyhteisöltä saanut apua ja neuvoa, Heini kertoo. – Tuotekehityksessä on töissä monenlaisia osaajia erilaisilla taustoilla, joten jokaisella on jotain annettavaa myös muille.

– Kun ideoita pallotellaan yhdessä, lopputuloksena voi syntyä jotain ihan uusia oivalluksia, Soilikki lisää.

 

Soilikin ja Heinin viisi vinkkiä työnhakuun:

1. Ole oma itsesi: muuten saatat päätyä paikkaan, jossa et itse viihdykään.

2. Harjoittelu on hyvä tapa saada jalka oven väliin.

3. Hyödynnä työnhaussa aiempia verkostojasi.

4. Erotu massasta.

5. Ole aktiivinen.

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia