• news.cision.com/
  • Kiilto/
  • Vahvistusta ympäristöosaamiseen - nimityksiä Kiilto Family Oy:n hallituksessa

Vahvistusta ympäristöosaamiseen - nimityksiä Kiilto Family Oy:n hallituksessa

Report this content

Kiilto Family Oy:n yhtiökokous on 29.5.2020 nimittänyt Kiilto Family –konsernin emoyhtiön Kiilto Family Oy:n hallituksen uusiksi jäseniksi kauppatieteiden maisteri Eija Hietavuon ja kauppatieteiden maisteri Anssi Tammilehdon. Hallitusjäsenten valinnassa painotettiin ympäristöosaamista, sillä ympäristöön liittyvät kysymykset ovat konsernin kulttuurin ja strategian ytimessä. Kiillon Lupaus ympäristölle on koko yrityksen eri toiminnot ja organisaatiotasot läpileikkaava toimintakulttuuri, jota uusien hallitusjäsenten vahva osaaminen tukee.

Eija Hietavuo toimii Senior Vice President Sustainability -tehtävissä Stora Enson Packaging Materials -divisioonassa, jonka johtoryhmään hän myös kuuluu. Eija Hietavuolla on yli 20 vuoden kokemus erilaisista kestävän kehityksen kansainvälisistä rooleista finanssialalla, yritysmaailmassa, tutkimuspuolella, yrittäjänä sekä YK:ssa. Hänellä on myös useita kansainvälisiä luottamustehtäviä.

"Tuntuu hienolta ja innostavalta päästä mukaan kehittämään Kiiltoa ja antamaan oma panokseni merkittävän suomalaisen perheyrityksen tulevaisuuteen. Yhtiön ihmisten osaaminen ja positiivinen energia on tehnyt minuun jo nyt vaikutuksen. Tämän hetkisessä epävarmassa maailmantilanteessa tarvitaan johtajuutta ja pitkälle tulevaisuuteen katsomista kestävän kehityksen linssillä. Uskon, että pitkä kansainvälinen kokemukseni erilaisissa johtamistehtävissä kestävän kehityksen ja yhteiskuntavastuun saralla tulee vahvistamaan hallituksen osaamista", Hietavuo summaa.

Anssi Tammilehto toimii Nesteellä Vice President, Business Finance -tehtävissä. Tätä ennen hän on toiminut Nesteellä mm. taloushallinnon ja myynnin tehtävissä. Hän on vastannut vuodesta 2013 lähtien Neste Oyj:n sisäisestä laskennasta ja suorituskyvyn johtamisesta ja ollut mukana monissa liiketoiminnan kehityshankkeissa ja konsernin strategiatyössä.

"Olen innoissani päästessäni auttamaan Kiiltoa matkalla kohti kunnianhimoista visiota 2080, johon liittyy olennaisena osana laaja vastuullisuuden ja ympäristöjohtajuuden tavoite. Aion tuoda mukanani hallitukseen aktiivista otetta, kokemusta ja näkemyksiä muutoksesta kohti vastuullista liiketoimintaa. Kiillon toimialat luovat tälle työlle vankan perustan ja odotan oppivani paljon perinteikkäältä ja upean historian omaavalta yritykseltä", Tammilehto toteaa.

Kiilto Family Oy:n hallituksen muina jäseninä jatkavat Erkki Solja, Jaakko Solja, Eeva Solja, Ville Solja, Hannu Saarijärvi ja Seppo Nieminen.  
 

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia