Vedeneristys yhdellä työkäynnillä kuntoon

Report this content

Kiilto KeraPro –vedeneriste on uudistunut merkittävän tuotekehitystyön myötä. Kehitysprosessi käynnistyi alkujaan asiakaspalautteiden pohjalta, ja yksi palautteenantajista oli loimaalainen Raleka Oy. Uudistetun vedeneristeen huima ero edeltäjään ei ole jäänyt Raleka Oy:ssä huomaamatta.

Raleka Oy:n tarina alkoi yhden miehen yrityksenä vuonna 2007. Monipuolisesti rakennuspalveluita uudis- ja saneerauskohteisiin tarjoava yritys työllistää nykyisin perustaja Kalle Lehtisen lisäksi 8 ammattilaista. Märkätilarakentaminen on ollut tärkeä osa yrityksen taivalta.

”Varsinkin alkuaikoina märkätilarakentaminen oli selvä ykkösjuttu, mutta kasvun myötä myös toiminta on laajentunut. Viime vuosina on keskitytty myös kosteusvaurio- ja sisäilmakorjauksiin”, Lehtinen kuvailee.

Lehtinen painottaa rakentamisessa laadukasta työtä ja oikeita materiaalivalintoja. Alkuajoista asti mukana ovat kulkeneet Kiillon tuotteet.

”Raleka on tuttu yritys jo monien vuosien ajalta”, nyökkää Kiillon aluepäällikkö Reijo Ylösmäki.

Uudistus käynnistyi palautteista

Kiilto on uudistanut Kiilto KeraPro Pikavedeneristeen mittavan kehitystyön myötä. Tuotekehitys käynnistyi asiakaspalautteista ja –toiveista, joissa käyttäjiä askarruttivat esimerkiksi tuotteen levitysominaisuudet.

Raleka Oy oli yksi Kiillolle palautetta antaneista asiakkaista.

”Otin Reijoon silloin yhteyttä, että kyllä tälle jotain pitäisi tehdä”, Lehtinen muistelee.

Palautteet ja toiveet kerättiin Kiillossa tarkasti yhteen, ja tuotekehittäjät Kiillon Lempäälän laboratoriossa ottivat haasteen vastaan.

Asiakas mukana

Yhteistyö asiakkaiden kanssa oli tuotekehityksen vaiheissa tärkeässä roolissa. Kun Kiilto totesi uuden tuotereseptin lupaavaksi omissa testeissään, tarjottiin tuotetta kokeiltavaksi asiakkaille.

Raleka otti uudistetun version testiin, ja muutos edeltäjään kävi nopeasti selväksi.

”Reijokin tuli katsomaan pelipaikoille, kun testasimme tuotetta kohteessa. Pian siinä totesimme, että ero edeltäjään oli huikea”, Lehtinen kertoo.

Nopeus on iso etu

Nopean Kiilto KeraPron yksi merkittävä ominaisuus on mahdollisuus levittää ”märkää märälle”. Ensimmäisen levityskierroksen jälkeen voi palata alkuun ja aloittaa toisen levityskierroksen poistumatta märkätilasta.

Tuotteen nopean kuivumisajan edut ovat Lehtiselle selvät.

”On iso etu, että saa tehtyä vedeneristykset helposti saman päivän aikana kaikki kuntoon. Jää ramppaaminen vähemmälle. Voi sanoa, että on se sellaista tavaraa, mihin me siirryttiin nyt ihan kokonaan”, Lehtinen toteaa.

Siirtymä on tuonut samalla uutta väriä työskentelyyn - kirjaimellisesti.

”Oranssi on mukavan pirteä väri, tuntuu koppikin valoisammalta tämän vedeneristeen kanssa”, Lehtinen naurahtaa.

Lue myös tuotekehityspäällikön blogi: Entistä parempi - näin tehtiin uudistettu Kiilto KeraPro

Satu Makkonen

Viestintäasiantuntija
Konserniviestintä 
satu.makkonen@kiilto.com 
+358406672226

Laura Heinovaara

Viestintäpäällikkö​
laura.heinovaara@kiilto.com
+358 50 5969424

Avainsanat: