Yhteistyöllä homma sujuu

Report this content

Kuopion Savotalon sisäilmaremontti on mittava ja monivuotinen kunnostushanke. Kiilto on hankkeessa mukana tavarantoimittajana ja yhteistyökumppanina yhdessä Kuopion kaupungin, hankkeen suunnittelijan ja urakoitsijan kanssa.

Kuopion pääterveysaseman Savotalolla on meneillään mittava remontti sisäilman laadun varmistamiseksi. Savotalossa on tehty korjauksia jo vuoden verran, ja työ jatkuu vielä 2023 asti. Kiilto on ollut hankkeessa mukana alusta asti tavarantoimittajana ja yhteistyökumppanina.

”Isojen hankkeiden toteuttaminen käytössä olevissa tiloissa ei aina ole helppoa, mutta tämä työmaa on edennyt saumattomasti. Siitä huolimatta, että remonttiin liittyy monia vaiheita. Isoissa sisäilmakohteissa suunnittelijalla on merkittävä rooli. He päättävät mitä tehdään ja millä tuotteilla. Toki rakennusliike voi itsekin vaikuttaa remonttiin. Erityiskiitokset täytyy osoittaa jo tässä vaiheessa tilaajalle, jonka ammattimainen hankejohtaminen on ensisijaisen tärkeää korjauksien laadukkaaseen onnistumiseen sekä käyttäjälle, joka on hienosti yhteistyössä muokannut toimintoja ja tilojen siirtoja, jotta korjaukset pääsevät etenemään, Tomi Hakkarainen Rakennusliike Konttinen Oy:stä kertoo.

Hyvät tuotteet auttavat onnistumaan

Remontti toteutetaan Kiillon tuotteilla. Kiilto on suunnitellut yhteensopivan tuotepaketin, jolla kaikki työvaiheet onnistuvat ja kokonaisuus toimii lattian tasoituksesta viimeistelyyn.

Lattian kapseloinnissa käytössä on kaksikomponenttinen Kiilto Block sulkuaine. Seinien tiivistämiseen, katonrajoihin ja kaikkiin nauhoituksiin käytetään yksikomponenttisia ja liuotteettomia Kiilto Airblock Coat ja Kiilto Airblock Fiber tiivistysaineita. Airblock Coat on nestemäinen ja Airblock Fiber pastamainen tiivistysaine.

Tuotteet valittiin hyvässä yhteisymmärryksessä tavarantoimittajan, rakennuttajan ja suunnittelijan kanssa.

”Meillä on oikein hyvät kokemukset Kiillon tuotteista. Niillä ammattilaisen on helppo onnistua, sillä tuotteet ovat helppokäyttöisiä ja helposti levitettäviä. Työmaalta tuotteen yksikomponenttisuus on hyvä ominaisuus, sillä silloin ylimääräiset sekoitukset ja sekoituspaikkojen järjestämiset jäävät pois, eikä työmaalla tarvitse järjestellä tiloja siihen. Työn tekemistä helpottavat myös käytössä olevat hyvät ja nykyaikaiset laitteet, esimerkiksi pölynhallintalaitteet, jotka säätävät tarvittavan paine-eron käytössä oleviin tiloihin automaattisesti. Tiivistystöiden edetessä automaattinen alipaineen säätö on hyvin tärkeä, Hakkarainen sanoo.

Tavarantoimittajaroolin lisäksi Kiilto on antanut taustatietoa tuotteista. Kiilto käy tarvittaessa myös työmaalla katsomassa kohdetta ja tilannetta sekä opastaa tuotteiden käytössä. Teknistä tukea tarvitaan esimerkiksi silloin, kun työmaalla käytetään tuotteita, joita ei ole ennen käytetty.

”Kun ammattilaisista on kyse, niin harvemmin työmaalla tarvitsee neuvoa pensselin käyttöä. Enemmän neuvomme esimerkiksi tuotteiden käytön periaatteita. Mietimme tuotteistuksen niin, että helppokäyttöisyys ja asentamisen nopeus tulevat kaupan päälle. Näin myös lopputulos on laadukkaampi, Kiillon aluepäällikkö Kari Rinne toteaa.

Työ etenee vaiheittain

Omat haasteensa remontille tuo se, että se toteutetaan vaiheittain osissa, sillä talo on samanaikaisesti käytössä. Siksi hankkeessa on suunniteltava tarkasti, miten remontti toteutetaan niin, että käyttö on mahdollista ja kulkureitit toimivat.

”Kaikki katot ja rakenteiden liittymät tiivistetään, samoin ulkoseinät. Lisäksi tehdään osittain lattiakapselointia välipohjan rakenteesta riippuen. Työn valmistuttua laadunvalvoja tekee lopuksi tiivistysmittaukset, joissa tulokset ovat olleet hyviä”, Hakkarainen kertoo.

Savotalo

  • Tilaaja Kuopion kaupunki
  • Suunnittelutoimisto Sweco
  • Urakoitsija Rakennusliike Konttinen Oy
  • Tontti 2:8:3, pinta-ala 2889 m2
  • Kerrokset 1. - 4. krs
  • Huoneistoala n. 4.380 m2
  • Kerrosala 6.508,5 m2
  • Bruttoala 8.398 m2
  • Tilavuus 31.348 m3

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia