Yhteistyölle aukeaa uusia uomia kriisin keskellä

Report this content

Sosiaalisen eristäytymisen rinnalla yksi vallitsevan ajan merkittävimmistä ilmiöistä on yhteistyön korostuminen. Kiillossa se on ilmennyt monin, osin varsin luovin tavoin. Tuloksena on syntynyt myös uusia kumppanuuksia, esimerkiksi Turussa toimivan Pernod Ricard Finlandin kanssa.

Kiillon ammattihygienialiiketoiminnan johtaja Juha Suoniemi kertoo, että hygieniatuotteiden kasvanut kysyntä on haastanut tuotantoa monin tavoin. Haasteisiin on tartuttu innovatiivisesti onnistumiseen tähdäten.

– Olemme mukauttaneet toimintaamme nopeasti vastaksemme yhteiskunnan kasvaneisiin tarpeisiin. Erityistä muutosvalmiutta on tarvittu niin tuotekehitykseltä, toimitusketjulta kuin tuotannon henkilöstöltä. Myös konsernin sisäinen kansainvälinen yhteistyö on tiivistynyt entisestään koronakriisin aikana, ja ratkaisuja on etsitty yli maa- ja yhtiörajojen. Henkilöstömme on ymmärtänyt hienosti korostuneen roolinsa kriittisenä osana laadukkaan terveydenhuollon ketjua, Suoniemi kiittelee.

Tuottava teollisuus yhdistää voimansa

Oman toiminnan sopeuttamisen lisäksi muun muassa raaka-aineiden ja pakkausten hankinnassa on pitänyt etsiä tavanomaisuudesta poikkeavia ratkaisuja.

– Esimerkiksi normaalisti alkoholituotantoon erikoistunut Pernod Ricard Finland pakkaa tällä hetkellä väliaikaisesti Kiillon käsihuuhdetta. Näiden pääasiassa Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiriin toimitettavien täyttöpakkausten sisältö kaadetaan tyhjentyneeseen pumppupulloon, minkä jälkeen käsihuuhde on normaalisti annosteltavissa ja käytettävissä. Yhteistyö jouduttaa tuotteen saamista terveydenhuollon käyttöön, eikä normaalien pakkauskokojen saatavuusongelmasta koidu viivettä, Suoniemi selittää.

– Vastaavan kaltaista yhteistyötä olemme tehneet Ruotsissa esimerkiksi Absolut Companyn kanssa etanolin saatavuuden suhteen sekä Krämfabrikenin kanssa saippuan tuotannossa. Ripeä reagointi edellyttää yhteistä halua auttaa sekä yrityksiä, jotka ovat valmiita toimimaan, Suoniemi lisää.

Uusia työkavereita avuksi

Kiillon hygieniaratkaisuja valmistavissa tuotantolaitoksissa Turussa ja Assensissa Tanskassa on siirrytty ympäri vuorokauden pyörivään kolmivuorotyöhön, Hankasalmella töitä tehdään seitsemänä päivänä viikossa. Tämä on tarkoittanut myös kymmenien uusien henkilöiden rekrytointia pikavauhdilla, Suomen lisäksi Tanskassa. Selvää kuitenkin on, ettei kemianalan tuotantoon voi hypätä mukaan ilman riittävää osaamista ja ymmärrystä toimintaympäristöstä.

– Perehdyttäminen vaatii paljon aikaa ja resursseja, jotta voimme varmistaa turvallisen ja laadukkaan tuotannon. Tämän vuoksi olemme laittaneet monet muut aiemmin käynnissä olleet projektit nyt hetkeksi tauolle ja pyrkineet keskittymään ensisijaisesti tuotannon tehokkaaseen pyörittämiseen, kertoo kehityspäällikkö Mika Hara– Oma henkilöstömme on joustanut haastavassa tilanteessa hienosti ja perehdyttänyt oman työnsä ohessa uusia työntekijöitä.

Suoniemi uskoo Kiillon toimintakulttuurin olevan otollinen yhteistyön uusille muodoille.

– Toimimme kaikilla sektoreillamme läheisessä yhteistyössä asiakkaidemme kanssa ja kulttuurimme on avoin uusille ideoille. Vuosien aikana rakennetut luottamussuhteet ja toisaalta ketterä innovatiivisuus ovat tuoneet meidät tilanteeseen, jossa voimme täydentää rivejämme uusilla innokkailla kiiltolaisilla ja saamme haastavalla hetkellä olla etsimässä uusia yhteiskuntaa tukevia ratkaisuja eri toimijoiden kanssa. Se on etuoikeus, johon emme suhtaudu kevyesti, hän toteaa.

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia