Ympäristöasiat kiinnostivat aidosti Alihankinnassa

Report this content

1000 näytteilleasettajaa ja 17 000 kävijää täyttivät Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksen kaikki viisi hallia, kun teollisuusala kokoontui tutustumaan toimialansa viimeisimpiin innovaatioihin. Suomen laajimmassa teollisuusalan tapahtumassa esitellään vuosittain alan uusimmat tuotteet, palvelut, tuotantotavat ja -prosessit. Tänä vuonna Kiilto esitteli Alihankinnassa entistä ympäristöystävällisempiä puhdistusratkaisuja metalliteollisuuteen. Jari Heikkilä ja Timo Esko ovat osallistuneet Alihankintaan jo monena vuonna.

”Alihankinta oli totuttuun tapaan vilkas tapahtuma. Oli ilo tavata runsain joukoin nykyisiä asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme, mutta pääsin kertomaan Kiillon ratkaisuista myös uusille tuttavuuksille. Päiviin mahtui paljon hyvää keskustelua niin omalla kuin muiden osastoilla”, Jari aloittaa.

”Edellisiin vuosiin verrattuna kävijävirrassa näkyi yhä enemmän opiskelijoita ja juuri valmistuneita ammattilaisia. On hienoa, että yritykset ovat löytäneet uusia jatkajia. Nuoremman sukupolven läsnäolo Alihankinnassa tarkoittaa, että metalliteollisuus pysyy elinvoimaisena ja kehittyy Suomessa”, Timo kehuu.

Alihankinnasta on muodostunut yksi tärkeimmistä teollisuusalan kohtaamispaikoista, ja arvioiden mukaan jopa 90 % kotimaisista teollisuuden yrityksistä on koolla kolmipäiväisillä messuilla.

Puheenaiheina tuottavuus ja ympäristövaikutukset

Alihankinnan kattoteemana oli tänä vuonna tuottavuus, joka on toimintatapojen, ammattitaidon sekä teknologian summa. Keskeisimpiä aiheita olivat tuotannon automaatio, digitalisaatio ja IoT-teknologia, joiden avulla halutaan löytää ratkaisuja entistä parempaan tuottavuuteen. Vastuullisuus ja ympäristö olivat myös esillä.

”Varsinkin energiaa säästävät ja läpimenoaikaa lyhentävät ratkaisut herättivät paljon kiinnostusta. Valtaosa messuvieraista edustaa valmistavaa teollisuutta, missä kaikki alkaa kustannustehokkuudesta. Uudet, taloudellisemmat vaihtoehdot ovat usein myös ympäristömyötäisiä”, Jari pohtii.

”Ympäristöasiat näkyvät vuosi vuodelta enemmän Alihankinnassa. Tämä vuosi jatkoi samaa trendiä. Se oli myös keskeisin aihe Kiillon osastolla tänä vuonna. Osana teemaamme jaoimme näytteitä keväällä uudistetusta HC38 Hand Cleaner -pesuvoiteesta. Kävijöitä kiinnosti aidosti uuden koostumuksen mikromuovittomuus ja kasvipohjaisuus. Varsinkin nuoret messuvieraat kehuivat, että tämä on oikea suunta. Ihoon pinttyneet maali-, liima- ja rasvatahrat ovat teollisuudessa tuttu harmi, ja tavallisimmat vaikealle lialle kehitetyt pesuaineet voivat olla niin ympäristölle kuin iholle haitallisia. Uudistettu HC38 Hand Cleaner on hellävarainen, se ei sisällä mikromuovia ja sen hajusteita on vähennetty”, Timo esittelee.

Yhä kansainvälisempi Alihankinta

Alihankinta on molemmille tuttu niin messuvieraan kuin näytteilleasettajan näkökulmasta. 1980-luvulla alkanut tapahtuma on ehtinyt muovautua paljon vuosien varrella.

”Näkyvyyttä haetaan monipuolisin keinoin messuilla. Näytteilleasettajat satsaavat yhä enemmän näyttäviin osastoihin erottautuakseen joukosta. Myös aktiviteetteihin, kuten kilpailuihin ja muuhun viihteeseen, panostetaan enemmän kuin aiemmin”, Jari kertoo.

”Kävijöiden huomiosta todella kilpaillaan. Alihankinta on myös selkeästi kansainvälistynyt. Aiemmin kävijäkunta rajoittui Suomeen ja naapurimaihin. Tänä vuonna näytteilleasettajia oli saapunut paikalle 20:stä eri maasta, ja kävijöitäkin vaikutti olevan lähes joka mantereelta. On mielenkiintoista nähdä, miten Alihankinnan kansainvälistyminen jatkuu tulevaisuudessa”, Timo summaa.

25.–27.9.2018 järjestetty Alihankinta on Pohjoismaiden suurin teollisuusalan tapahtuma, joka järjestettiin tänä vuonna jo 30. kertaa. Se järjestetään seuraavan kerran 24.–26.9.2019. Lisää tunnelmia paikan päältä löydät Twitterissä tunnisteella #Alihankinta.

Timo Esko

Liiketoiminnan kehityspäällikkö​
Metsä- ja metalliteollisuus 
timo.esko@kiiltoclean.com 
050 412 4724

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit