Ympäristökoulutusta henkilöstölle ja asiakkaille

Report this content

Kuluneen kevään ja kesän aikana Kiillossa on työstetty uutta koulutusmateriaalia, sillä kaikkiin yrityksen järjestämiin koulutuksiin sisältyy jatkossa kestävään kehitykseen ja ympäristöasioihin liittyvä osio.

Ymmärryksen lisäämisellä on merkittävä rooli, kun halutaan saavuttaa isoja tavoitteita. Siksi koulutuksella on vahva asema Kiillon Lupauksessa ympäristölle. Kiilto järjestää vuosittain asiakaskoulutuksia, joissa tuhannet ammattihygienian, rakentamisen ja teollisuuden ammattilaiset käyvät päivittämässä osaamistaan alan viimeisimmällä tiedolla.

Kattava koulutusmateriaali- ja tietopankki on kerätty organisaation eri asiantuntijoiden avulla ja sitä täydennetään sekä päivitetään jatkuvan kehityksen periaatetta noudattaen.

”Koulutusten tavoite on lisätä koulutettavien ammattiosaamista, niin myös ympäristöasioiden suhteen. Haluamme auttaa asiakkaitamme toimimaan entistä ympäristöystävällisemmin omilla sektoreillaan”, kertoo Kiillon vihreiden palveluiden työryhmän vetäjä, kehityspäällikkö Pekka Sinisalo.  

Jatkuvaa parantamista

Massiivisen kerta-annoksen sijaan Kiillossa uskotaan asteittaiseen ymmärryksen lisäämiseen ja ympäristötietoisen kulttuurin rakentamiseen. Sinisalon mukaan se on mahdollista vain, jos ympäristöasioita pystyy peilaamaan omaan jokapäiväiseen tekemiseen. Jatkuvat pienet muutokset toimintatavoissa muokkaavat lopulta koko alaa.

” Koulutusten ympäristöviesti sidotaan asiakkaan ydintekemiseen ja näkökulmat poimitaan kohderyhmän mukaan. Meillä on myös jatkuvasti jotain uutta kiinnostavaa kerrottavaa”, Sinisalo lupaa.

Vaikka tietoisuutta kasvatetaan askel kerrallaan, aivan pienestä vaikutuksesta ei voida puhua. Kiillon tavoite on kouluttaa 20 000 ihmistä vuodessa. Sinisalo laskee, että kun kaikki toimintamaat saadaan täyteen vauhtiin, on vuositaso todennäköisesti huomattavasti suurempikin. Keväällä organisaatio otti COVID-pandemian vuoksi ketterästi käyttöön myös webinaarit.

Yhdessä oivaltaen

Koulutukset eivät ole ainoita tilanteita, joihin ympäristönäkökulmat tuodaan tietoisesti ja järjestelmällisesti mukaan. Kuluvana vuonna ympäristökeskustelusta tulee osa kaikkia Kiillon asiakaskohtaamisia. Lisäksi yrityksen koko henkilöstö ympäristökoulutetaan.

”Ympäristöajattelu on osa kulttuuriamme ja läpi leikkaa koko toimintatapaamme. Vaikka ympäristökysymykset ovat tärkeä osa henkilöstömme arkipäivää, on selvää, että 11 maata ja neljä liiketoiminta-aluetta kattavan kokonaisuuden hahmottamiseksi tarvitaan koulutusta”, Sinisalo toteaa ja jatkaa:

”Koulutustilanteet tarjoavat myös mahdollisuuden pysähtyä keskustelemaan yhdessä, oivaltamaan lisää ja poimimaan vihreitä vinkkejä omaan arjen tekemiseen.”

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia