Kannattajakanava Byyrin uusi minidokumenttisarja sukeltaa suomalaisen jalkapallokulttuurin ytimeen

Report this content

Suomalaisen jalkapalloilun tarinoihin keskittyvän minidokumenttisarjan ensimmäinen osa julkaistiin tänään 15. joulukuuta. Ensimmäinen tuotantokausi sisältää yhteensä viisi elokuvaa, jotka julkaistaan Byyrin YouTube-kanavalla osoitteessa www.youtube.com/byyritv. 

– Haluamme esittää suomalaisen jalkapallokulttuurin hienouden ja monimuotoisuuden. Kuningaslaji ansaitsee nämä tarinat myös Suomessa, kertoo Byyrin Jukka Illikainen.

Eri puolelle Suomea sijoittuvat lyhytelokuvat ovat ohjaaja Jyri Huhtalan käsialaa. Ensimmäinen jakso on nimeltään Peimari United, ja siinä keskitytään hurjan nousun 6. divisioonasta kakkosdivariin tehneeseen Paimion ja Sauvon alueen joukkueeseen. Dokumentti kertoo tarinan siitä, miten piskuisesta seurasta on yhteisön, hyvän suunnittelun ja kovan tahdon kautta kasvanut alueelleen merkittävä toimija.

– Peimari Unitedin dokumentti syntyi helposti tutun kotiseudun joukkueen hienosta tarinasta. Tampere United - ja Kannattajan päivä -jaksoista välittyy puolestaan suomalaisen kannattajakulttuurin vahvuus ja tekemisen meininki. Naisjalkapalloilu Suomessa -jaksoa tehtäessä yllätyin, miten ammattimaisesti seuroissa toimitaan pienillä resursseilla, ohjaaja Huhtala toteaa.

Minidokumenttisarjan aiheet ja julkaisuaikataulu (1. jakso julkaistu, 2. ja 3. jakso nähtävissä medialle)

15.12.2017 Peimari United – Tarina pienen seuran noususta kutosesta kakkoseen ja merkittäväksi alueelliseksi toimijaksi. Katso tästä

22.12.2017 Kannattajan päivä – Roadtrip-elokuva seuraa HJK-kannattaja Amppua Cupin finaaliin sekä hänen sidettään kannattamaansa joukkueeseen. Katso tästä

29.12.2017 Erotuomariakatemia – Jaksossa keskitytään nuoreen erotuomariin ja selvitetään, millaista on olla erotuomari. Katso tästä

5.1.2018 Tampere United – Kertomus siitä, kuinka kannattajat nostivat seuran jaloilleen sopupelinskandaalin jälkeen.

12.1.2018 Naisjalkapalloilu Suomessa – Dokumentti keskittyy PK-35:n naisjalkapalloilijaan ja kertoo siitä, kuinka huippunaisjalkapalloilu on rahanpuutteen vuoksi pakotettu harrastuksen asemaan. 

Byyri kiittää elokuvien mahdollistamisesta Volkswagenia ja Unibetia.

Byyrin mediakanavat:

www.facebook.com/byyri
www.youtube.com/byyritv
www.instagram.com/byyri
www.twitter.com/byyri
www.byyri.com

Kuvat ja haastattelut:

Nicolas Prieto
nicolas@byyri.com
+358 40 703 5758

BYYRI on jalkapallokulttuuriin keskittynyt media ja Suomen suurin jalkapalloilun kannattajakanava sosiaalisessa mediassa. Byyri käsittelee kotimaista ja ulkomaista jalkapalloilua kannattajan näkökulmasta aktiivisesti ja innovatiivisesti. Uusi kannattajalähtöinen konsepti on ottanut paikkansa Suomen jalkapallomediassa. Byyriä tehdään vapaaehtoisvoimin, ja päätekijät ovat Jukka Illikainen sekä Nicolas Prieto.