Mika Häkkinen: ”Tallimääräykset kuuluvat F1:iin – Minäkin tarvitsin Davidin apua”

Report this content

Unibetin F1-asiantuntija Mika Häkkinen käsittelee uusimmassa kolumnissaan Mercedeksen kohua herättänyttä tallimääräystä, jossa Valtteri Bottasta käskettiin luovuttamaan Venäjän GP:n kärkipaikka Lewis Hamiltonille. Kaksinkertainen maailmanmestari muistuttaa, että tallimääräykset ovat aina kuuluneet Formula ykkösiin, myös hänen mestaruusvuosinaan, ja että kuljettajan on toimittava tallin parhaaksi. Häkkisen mukaan nimenomaan Valtterin loistava kisaviikonloppu toi voiton Mercedekselle.

Tallimääräykset eivät ole uusi ilmiö Formula ykkösissä. Vaikka sunnuntaisen Venäjän osakilpailun tulos oli kiusallinen Valtteri Bottakselle, Lewis Hamiltonille ja Mercedeksen johdolle, päätös oli kuitenkin erittäin looginen.

Formula ykkösissä kilpailee tiimejä, joilla on jopa tuhat työntekijää. Pelissä on mukana satoja miljoonia dollareita, Mercedeksen ja Ferrarin kaltaisia jättifirmoja sekä näiden sponsoreita. Kyseessä ei ole mikään leikki, vaan totinen urheilubisnes.

Ferrari onnistui tuomaan paineita Mercedekselle kauden ensimmäisellä puoliskolla, mutta on selvää, että Mercedeksen johto tekee kaikkensa voittaakseen sekä kuljettajien että valmistajien maailmanmestaruudet. Mikä on oikein.

Tässä vaiheessa kautta Lewis on ainoa Mercedes-kuljettaja, joka pystyy voittamaan mestaruuden. Vaikka päätös pyytää Valtteria siirtymään sivuun oli erittäin vaikea inhimillisestä näkökulmasta, se on helpompi ymmärtää, jos ajattelee formuloita liiketoimintana.

Venäjän rata sopii Valtterille

Valtteri oli loistava koko viikonlopun. Hän on aina ollut tallikaveriaan nopeampi Venäjän aika-ajoissa ja oli sitä taas lauantaina. Valtteri oli parempi ja tasaisempi kuin muutamaan virheeseen sortunut Lewis ja selvästi parempi kuin Ferrari-kuljettajat. Mercedes ja Ferrari toivat molemmat uusia päivityksiä viikonloppua varten. Aika-ajon jälkeen oli helppo nähdä, kumpi talli on ottanut isomman edistysaskeleen.

Sotshin radalla pitoa ei ole paljon, ja Valtteri tietää, miten siitä saa eniten irti, kuten näimme jo viime vuonna hänen voittaessaan. Valtterin nopea, sulava ja eleetön tyyli pääsivät oikeuksiinsa, ja paalupaikka meni oikeaan osoitteeseen.

Mercedeksen muistissa oli, että viime vuonna Valtteri pystyi nousemaan kolmannesta lähtöruudusta voittoon kahdesta syystä. Ensinnäkin radan oikealla puolella pitoa on todella vähän, joten on parempi lähteä matkaan vasemmalta – ruuduista yksi tai kolme. Toiseksi jos starttaa kolmannesta ruudusta, pääsee paalulta lähteneen imuun pitkää suoraa myöten toiseen mutkaan. Näin Valtteri pääsi viime vuonna Sebastian Vettelistä ohi.

Kun Sebastian sitten ajoi tänä vuonna kolmanteen ruutuun, Mercedes tiesi, että hänet piti pitää startissa takana keinolla millä hyvänsä. Valtteri ja Lewis pistivät hyvin kampoihin ensimmäisessä mutkassa. Minusta se osoitti, että Mercedes mietti jo silloin yhteistä kisataktiikkaa ja hyödynsi kuljettajien yhteispeliä lyödäkseen Ferrarin.

Jos joku luulee Mercedeksen voiton tulleen helposti tai ettei tallimääräykselle ollut tarvetta, kannattaa miettiä faktoja. Varikkopysähdysten yhteydessä Sebastian sai Valtteria kiinni ja pysähtymällä Lewisia aiemmin Ferrari pystyi nousemaan kakkoseksi. Tässä vaiheessa kisaa tilanne näytti erittäin tiukalta, ja vaikka Lewis pääsikin Sebastianista ohi hyvin nopeasti, Mercedeksen piti saada Valtteri mestariehdokkaiden väliin suojellakseen Lewisia.

”Pitää tehdä kuten talli käskee”

Kun ajoin McLaren Mercedeksellä David Coulthardin kanssa, pahimmat vastustajamme olivat Ferrari-kuskit Michael Schumacher ja Eddie Irvine. He olivat kova vastus, ja voittaakseni mestaruudet vuosina 1998 ja 1999 tarvitsin Davidin apua muutamaan otteeseen. Davidia pyydettiin siirtymään sivuun esimerkiksi Melbournessa 1998, koska olimme sopineet, että se joka olisi edellä ensimmäisessä mutkassa saisi voittaa, ja minä olin lisäksi menettänyt aikaa varikolla. Tällaiset päätökset eivät tunnu toisesta kuljettajasta hyvältä, mutta David tiesi, mitä häneltä odotettiin. Hän onkin aina sanonut, että kun tekee sopimuksen tallin kanssa, pitää tehdä kuten talli käskee. Muuten tuloksena on kaaos.

Tällä hetkellä tilanne on se, että Valtteria pyydettiin antamaan tukensa Lewisille ja tekemään yhteistyötä tallin hyväksi. Se ei ole helppoa, eivätkä tallimääräykset ole suosittuja fanien tai median keskuudessa. Sotshissa Mercedes kuitenkin pyrki vain varmistamaan, että he saavat maksimipisteet voittaakseen molemmat mestaruudet.

Se, että Valtteria pyydettiin antamaan sija Lewisille, oli osoitus Valtterin suorituskyvyn vahvuudesta, ei merkki heikkoudesta. Loppujen lopuksi Valtteri oli tehnyt kaikkensa voittaakseen, ja sitten hän teki vaaditun tukeakseen talliaan. Se oli vaikuttava esimerkki tiimityöstä, keskittymiskyvystä ja epäitsekkäästä toiminnasta. Lewis voitti kilpailun, mutta Valtteri toi voiton tallille.

Mika Häkkinen, Unibet F1 Insider.

Teksti on Unibetin omaisuutta, mutta sitä saa käyttää vapaasti Unibetin mainiten.

Lisätietoja: Antti Tikka, antti.tikka(a)kindredgroup.com

Kindred Group (entinen Unibet Group) on yksi Euroopan suurimmista online-pelejä ja digitaalisia sisältöjä tarjoavista yhtiöistä. Tukholman Nasdaq OMX Nordic Exchange -pörssiin listattu Kindred Group sisältää 14 asiakasbrändiä, joilla on yli 16,5 miljoonaa asiakasta maailmanlaajuisesti. Kindred valittiin marraskuussa 2016 vuoden parhaaksi ja vastuullisimmaksi peliyhtiöksi. Kindred on Euroopan suurimpien rahapeli- ja vedonlyöntiyhteisöjen etujärjestön EGBA:n (European Gaming and Betting Association) perustajajäsen. Yhtiö on eCOGRA:n (e-Commerce Online Gambling Regulation and Assurance) auditoima ja sertifioima vastuullinen toimija. Lisätietoja yhtiöstä löytyy osoitteesta www.kindredplc.com.

Multimedia

Multimedia