Kinnarps Oy viettää juhlavuotta

Report this content

Kinnarps Oy on suomalainen perheyritys joka tuo maahan ja markkinoi Euroopan suurimman toimistokalustajan Kinnarps Ab:n, laadukkaita ja ergonomisia tuotteita. Korkealaatuisten tuotteiden ja hyvän asiakaspalvelun ansiosta Kinnarps Oy on nopeasti kehittynyt yhdeksi Suomen johtavista toimistokalustajista. Yritys on saanut Kauppalehden Menestyjäyritys –maininnan vuosina 2013 ja 2014. Tänä vuonna Kaj Bergholmin perheen omistama yritys viettää juhlavuotta.

Kinnarps Oy:n virallinen perustamispäivä 22.1.1990 oli alku yritykselle, joka on kasvanut ja kehittynyt 25 vuoden ajan. Ensimmäinen kalustenäyttely avattiin jo perustamisvuonna Keravalle ja pian sen jälkeen myös Helsinkiin. Nykyisin Kinnarps Oy:n näyttely- ja toimistotalo sijaitsee Helsingin Pukinmäessä, aivan Kehä I:n tuntumassa ja logistiikkakeskus Keravalla vilkkaan Lahden väylän varrella.

Yritys on ehtinyt jo kokea sukupolvenvaihdoksen ja Kaj Bergholm toimii nykyisin hallituksen puheenjohtajana. ”Kun 80-luvun lopulla toin Ruotsista peräkärryssä toimistomoduulin, en arvannut, että moduulin sisällä olevat kalusteet olisivat ne tuotteet, joiden ympärille yritystoimintani muodostuu.”, Kaj Bergholm kertoo.

Yrityksen toiminta on kasvanut vuosien saatossa ja yritys työllistää tällä hetkellä 50 henkilöä. Tänä päivänä Kinnarps Oy:llä on Helsingin lisäksi omat kalustenäyttelyt Turussa, Tampereella ja Jyväskylässä. Maan kattavaa palvelua tarjoavat myös jälleenmyyjät, joiden verkosto ulottuu suurimpiin kaupunkeihin.

Myös tuoterepertuaari on vuosien saatossa muuttunut ja laajentunut. Nyt mallistossa on toimistokalusteiden lisäksi myös designkalusteita sekä kalusteita oppilaitoksiin ja hoivakohteisiin. Lisäksi työympäristöjen sisustustalo tarjoaa laadukkaita täydentäviä kalustemallistoja luotettavilta sopimuskumppaneilta sekä sisustussuunnittelun ja sisustamisen muita palveluita.

Käynnissä oleva työelämän murros näkyy myös Kinnarps Oy:n toimialalla. ”Langattomuus on trendi, joka muokkaa toimistotyötä nyt nopeasti. Next Office™ on mallimme joustavasta ja tilaa säästävästä monitilatoimistosta, jossa työtä voi tehdä aina parhaassa paikassa. Luomme tilaa kohtaamisille ja hedelmällisille keskusteluille, joustavuus parantaa työhyvinvointia sekä työn tuottavuutta,” sanoo Henrik Slotte, Kinnarps Oy:n toimitusjohtaja.

Kinnarps Oy:lle on myönnetty laatu ja ympäristösertifikaatit ISO 9001 ja 14001, sillä vastuullinen sekä luontoa kunnioittava toimintatapa on yritykselle ominaista. Kinnarpsin motto, Making life better at work, kiteyttää toiminta-ajatuksen kokonaisuudessaan.


Kinnarps Oy on suomalainen perheyhtiö, joka toimittaa sisustamisen kokonaisratkaisuja toimisto-, koulu-, ja hoivaympäristöihin. Koko toimitusketjun työtä määrittävät korkea laatu ja ympäristöystävällisyys – aina raaka-aineiden hankinnasta kalusteratkaisun toteuttamiseen saakka. Kinnarps Oy:n liikevaihto on n. 15 miljoonaa euroa ja yhtiö työllistää noin 50 henkilöä. Yhtiö on Perheyritysten liiton sekä Suomen Yrittäjien jäsen. Kansainvälinen Kinnarps-konserni on Euroopan suurin työympäristöjen kalustaja. Toiminta ulottuu 40 maahan ja konsernin palveluksessa on n. 2 500 työntekijää.

Tilaa

Multimedia

Multimedia