Kinnarpsin ”Office Gym” voitelee nivelet ja virkistää mieltä

Report this content

Kinnarpsin uudet, työympäristöön lisää liikettä tuovat sisustamisen ideat esittäytyvät Tampereen Työhyvinvointi-messuilla 11. -13.9.2018 osastolla A601. Liike on lääke moneen staattisesta rasituksesta johtuvaan toimistotyöntekijän vaivaan. Monitilatoimisto ja tehtäviin perustuvat työympäristöt tuovat mahdollisuuksia kalustaa työympäristöt oivaltavasti ja ennalta ehkäisevästi. Kinnarpsin uutuudet virkistävät kehon lisäksi myös mieltä. Hauskat, mielikuvituk-sen liikkeelle saavat jakkarat ja istuimien variaatiot saavat jörrikänkin kokeilemaan uutta.

Mr T on verraton veijari, joka on huomattu myös maailmalla. Jakkara on saanut monia designpalkintoja oivaltavan käytettävyytensä ja hauskan muotonsa ansiosta. Jakkaran epätavallinen ulkoasu saa hyvälle tuulelle. Voit ryhmitella sen vapaasti tai pultata kiinni lattiaan.

Mr T sallii, monesta jakkarasta poiketen, myös pukeutumisesta riippumattoman istumisen, ei haittaa vaikka päälle olisi sattunut minihame, toisaalta housukansa voi istua kuin ratsukossa.

OBERON pöydän design on puhdaslinjaisen pelkistettyä. Pöydän monikäyttöisyys luo mahdollisuuksia työympäristöjen harmoniselle sisustamiselle. Hiljaisen sähkömoottorinsa ansiosta Oberon on myös avotoimistojen ilo. Laajan säätöalueen ansiosta pöydän ääreen voi asettaa vaikkapa toimistokuntopyörän tai kävelymaton. Monitilatoimistoon siitä löytyy sopiva koko, olipa kyseessä hiljainen tai jaettu työpiste tai neuvotteluhuone. Lukuisat materiaalivaihtoehdot ja värit antavat mielikuvitukselle vapaataipaleen.  

CAPELLA saa kehon mikroliikkeeseen. Sisäilmaystävällinen, M1 luokituksen saanut työtuoli on hyvä ja terveellinen valinta. Työtuolin mekanismi ei täysin lukkiudu, vaan säilyttää hienoisen liikkeen, mikä estää jämähtämästä paikoilleen. Se olisikin vaarana, sillä tuoli tukee säädettävien käsinojiensa ja selkänojansa sekä niskatukensa ansiosta istujaansa ja sopii pitkäkestoiseen istumiseen. Tuoli on oivallinen valinta myös neuvotteluhuoneisiin.

Sneak peek: Osastolla voi jo etukäteen katsella myöhemmin syksyllä lanseerattavia Kinnarps Colour Studion uusia ympäristöystävällisiä, vesiohenteisia petsivärejä, joilla työympäristöön saa luotua raikkaita tunnelmia ja säilyttää silti luonnonläheisen puusyykuvioinnin.

Osasto A601.

Tampereen Työhyvinvointi-messut, 11. - 13.9. Ilmailunkatu 20, 33900 Tampere.

 

Lisätietoa:

 

Liselott Bergholm-Slotte
markkinointipäällikkö
0207 561 200
etunimi.sukunimi@kinnarps.fi

Kinnarps Oy on työympäristön asiantuntija, joka tarjoaa monipuolisia sisustusratkaisuja ja palveluja. Koko toimitusketjun työtä määrittävät ergonomia, laatu ja ympäristöystävällisyys. Kinnarps Oy:n liikevaihto on noin 17 miljoonaa euroa ja yhtiö työllistää noin 50 henkilöä. Yhtiö on Perheyritysten liiton sekä Suomen Yrittäjien jäsen. Toimintamme perustuu vahvasti asiakaslähtöisiin, luoviin ja rohkeisiin sisustamisen kokonaisratkaisuihin toimisto‐, hoiva‐ ja oppimisympäristöihin.

Kansainvälinen Kinnarpskonserni on Euroopan suurin työympäristöjen kalustaja. Toiminta ulottuu 40 maahan ja konsernin palveluksessa on n. 2 300 työntekijää.

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Pikafaktat

Kinnarpsin uudet, työympäristöön lisää liikettä tuovat sisustamisen ideat esittäytyvät Tampereen Työhyvinvointi-messuilla 11. -13.9.2018 osastolla A601.
Tweettaa