Missä työrauha, siellä Kinnarpsin keskittymistä edistävät sisustusratkaisut

Report this content

Kinnarpsin uudet, toiminnallset ja esteettiset, työrauhaa edistävät sisustamisen ratkaisut esitellään Habitare Pro –tapahtumassa Helsingin messukeskuksessa 11. -13.9.2019 osastolla 1d21. Projektisisustamisen  ammattitapahtumassa ID Helsingissä 9.-10.9., Kinnarps on kalustajakumppanina ohjelmahuoneessa, jossa voi tutustua muun muassa iF Design Award -palkittuihin Leia-tuoleihin. MonI-ilmeiset uutuudet ovat koettavissa messujen jälkeen  Kinnarpsin kalustenäyttelyssä Helsingissä.

creative commons nimi mainittava

Tänä vuonna Kinnarpsin kalusteuutuuksissa esille pääsee erityisesti kodikkuus ja aistikkuus. Uudet sisustusratkaisut kiinnittävät huomiota työrauhaan, ruokkivat erilaisia mielentiloja ja tarjoavat ratkaisuja keskittymisen helpottamiseen. Istuinkalusteiden korkeat seinämät rajaavat tuoli- ja sohvaryhmät omiksi saarekkeikseen ja eristävät sekä ulospäin että sisäänpäin kuuluvia ääniä. Uudet seinäkeratkaisut puolestaan antavat tilaa suunnittelun luovuudelle. Niiden avulla tiloja voi rajata helposti ja näyttävästi. Kattoon ripustettavat moduulit voi myös sijoittaa siten, että muodostuu kulkureittejä jotka ohjaavat tilassa liikkumista esimerkiksi työrauhan kannalta halutulla tavalla.

"Kuulemme usein asiakkailtamme, että keskittyminen on haastavaa nykyisessä työympäristössä. Usein syynä on keskittymistä vaativaan työhön tarkoitettujen hiljaisten alueiden puuttuminen. Suunnitellessamme työtiloja etusijalla on luoda riittävästi hiljaisia tiloja," toteaa Henrik Slotte, toimitusjohtaja Kinnarps Oy.

ALTO
Alto on huoliteltu ja joustava istuinkalustesarja. Tavallisesta poikkeava istuinkorkeus on 630 mm, mikä antaa kalusteelle erityisen ilmeen ja tekee siitä mukavan vaihtoehdon puolikorkeisiin pöytäryhmiin. Alto on designiltaan siro ja selkeä. Istuimia on helppo yhdistellä joustavasti suuremmiksi ryhmiksi.

Istuimen verhoilun rytmikäs muoto ja sisä- sekä ulkopuolen design korostavat kalusteen seesteisyyttä. Lisävarusteena on nojapäätyyn ripustettava tasku, jossa on kätevää säilyttää lehtiä ja muita tarvikkeita.

Alto on saatavana nojatuolina, kahden ja kolmen istuttavana sohvana tai kulmasohvana. Jalusta on kromattu tai jauhemaalattu. Väreinä pehmeä pinkki, ruoste, siniharmaa, vihreä, valkoinen, harmaa, tummanharmaa, musta. Verhoilun voi valita Kinnarps Colour Studion runsaasta kangasvalikoimasta.

VIBE
Vibe-seinäkesarja koostuu useasta lattialle, seinälle, kattoon tai pöydälle asennettavasta sermistä, joissa on runsaasti valinnanvaraa mittojen ja lisävarusteiden suhteen. Pöytäseinäkkeet on jaettu kahteen kategoriaan: Vibe Light, joka rajaa tilaa sekä Vibe Focus, joka rajaa ja absorboi ääntä tehokkaasti.

Vibe-seinäkkeissä on ainutlaatuinen kytkentä, jonka ansiosta asentminen ja muuntelu on sujuvaa. Verhoilukankaat ovat irrotettavat.

ORKESTER
Orkester istuimen innostaja on todellakin pianon penkki. Istuin on korkeussäädettävä, perinteisin menetelmin valmistettu puukaluste, jossa ei ole käytetty yhtäkään metalliruuvia.

Istuinkokoelma on valmistettu massiivisaarnesta ja saatavana on jakkara sekä kahden istuttava penkki. Sopii täydellisesti kouluihin, päiväkeskuksiin, odotustiloihin, vastaanottoihin, matkustaja-auloihin, sisääntulotiloihin. Koska istuimet ovat korkeussäädettävät, voit valita sopivan korkeuden itsellesi ja kanssasi olevalle, onpa hän vanhempasi tai lapsesi.

FENDO
Fendon muotoiluun on onnistuttu tiivistämään mukavuus!
Istuin joka kaartuu miellyttävästi ylöspäin ja pyöristetty selkänoja, luovat tuolissa istujalle mukavuutta, joka harvoin toteutuu näin sirossa mittakaavassa. Tuolin sopusuhtainen koko ja aukotus istuimen ja nojan välillä antavat sille myös runsaasti ilmeikkyyttä. Tuoli sai keväällä HiP Award 2019 -muotoilupalkinnon sarjassa "best workplace seating".

Tuolinjalkojen osittainen verhoilu antaa kimmokkeen keksiä tuolille hauskoja ja hellyttäviä lempinimiä.

LEIA
Toiminnallinen, ergonominen ja tyylikäs kokoustuoli Leia, sopii hyvin sekä neuvottelu- että koulutustiloihin, kahviloihin ja muihin yleisiin tiloihin. Tuoli on sekä pinottava (jopa 30 tuolia päällikkäin) että kytkettävä ja hyvä valinta suurempienkin tilojen kalustamiseen kuten auditorioihin, luentotiloihin ja ruokaloihin, joissa se täyttää paikkansa tilatehokkaasti.

Leia on muotoilultaan selkeälinjainen ja miellyttävä. Se on saatavana erilaisina toteutuksina, muovisella tai verhoillulla istuimella, kolmena korkeutena; matalana ja korkeana baarituolina, nojatuolina sekä korkeussäädettävällä pyörällisellä ristikkojalustalla varustettuna. Saatavana on myös joukko materiaaleja ja värejä joista voi valita sopivan tilan luonteen mukaisesti. Tuoli on myös
iF Design Award –palkittu.

Lisätiedot:
Liselott Bergholm-Slotte, markkinointipäällikkö
puh. 0207 561 203
email: kinnarps@kinnarps.fi

Tietoja messuista
Muotoilun ja tilasuunnittelun ammattilaisalue Habitare Pro järjestetään 11.–13.9.2019 osana Habitarea Helsingin messukeskuksessa. Se tarjoaa alan yrityksille ja toimijoille ainutlaatuisen kosketuspinnan muotoilun ja tilasuunnittelun ammattilaisten ja ostajien kohtaamisiin.
Kinnarpsin osasto 1d21.
ID Helsinki järjestetään viidennen kerran 9. – 10.9.2019 Tapahtumakeskus Telakalla.

Tapahtumat ovat osa Helsinki Design Weekin ohjelmaa.

Kinnarps Oy on työympäristön asiantuntija, joka tarjoaa monipuolisia sisustusratkaisuja ja palveluja. Koko toimitusketjun työtä määrittävät ergonomia, laatu ja ympäristöystävällisyys. Yhtiö on Perheyritysten liiton sekä Suomen Yrittäjien jäsen ja työllistää noin 50 henkilöä. Toimintamme perustuu vahvasti asiakaslähtöisiin, luoviin ja rohkeisiin sisustamisen kokonaisratkaisuihin toimisto‐, hoiva‐ ja oppimisympäristöihin.

Kansainvälinen Kinnarpskonserni on Euroopan suurimpia työympäristöjen kalustajia. Toiminta ulottuu 40 maahan ja konsernin palveluksessa on n. 2 300 työntekijää.

Avainsanat:

Tilaa

Pikafaktat

Habitare Pro 11.-13.9. Helsingin messukeskus, Kinnarpsin osasto 1d21
Tweettaa
ID Helsinki 9.-10.9. Tapahtumakeskus Telakka, Kinnarps lounge sekä ohjelmahuoneen kalustajakumppanuus
Tweettaa