Tulevaisuuden koulukalusteiden tulee kannustaa liikkumaan, sanoo trendiraportti


Viimeisin koulumaailman trendi on Learn with Brain and Body. Enää ei riitä, että vain aivot laitetaan työskentelemään, koko keho tulee valjastaa. Tämän osoittaa Kinnarpsin uusin tulevaisuuden oppimisympäristöjä käsittelevä trendiraportti, jossa useat asiantuntijat ovat tunnistaneet trendin, jossa koulut tulevat keskittymään lisäliikunnan tarjoamiseen luokkahuoneessa jotta oppimistulokset paranisivat. ”Luokkaliikka” ja hiljaiset kalusteet ovat trendejä jotka voivat tulla ajankohtaisiksi kouluissamme muutaman vuoden kuluessa.

Kinnarpsin uusi Trendiraportti tulevaisuuden oppimisympäristöistä on tehty yhdessä Pohjoismaiden kouluympäristöjen asiantuntijoiden kanssa. Se painottaa koko kehon käyttämisen merkitystä oppimisessa ja ennustaa ilmiön kasvua. Trendi on monella tapaa tärkeä, sillä älyllistä osaamista voidaan edistää hyvällä kehon hallinnalla.

- Fyysinen aktiviteetti ei ainoastaan paranna terveyttä vaan myös kognitiivisia taitoja sekä hetkellisesti, että pitkällä aikavälillä. Ensimmäisten kahden vuosikymmenensä ajasta lapsi kuluttaa suuren osan koulussa. Näin ollen on koululla ainutlaatuinen mahdollisuus vaikuttaa lapsen fyysisen aktiivisuuden tasoon ja edistää terveitä elämäntapoja. Esimerkiksi luomalla ympäristöjä jotka tarjoavat keholle liikettä sekä tarjoamalla lyhyitä liikuntahetkiä oppitunnin aikana, kertoo Daniel Berglind, Ruotsin Karoliinisen instituutin tutkija.

Learn BNB asettaa uusia vaatimuksia. Sekä tuotteiden että tilojen tulee olla hiljaisia samalla kun ne edistävät liikettä, kuten keinuvat tuolit ja hiljaiset lattiapinnat. Raportti valottaa myös teknologian ja asioiden internetin roolia tulevaisuudessa. Ne voivat edistää luokkahuoneessa liikkumista sensoreiden avulla. Kalusteiden asento voi muuttua ja kannustaa oppilaita vaikkapa nousemaan ylös kun he ovat istuneet paikallaan pitkän ajan.

- Aivan kuten monet työympäristöt on sisustettu liikkumista edistävillä kalusteilla, tullaan myös luokkatiloja ja oppimisympäristöjä muokkaamaan siten, etteivät oppilaat jää istua nököttämään liian pitkiksi ajoiksi.  Olemme huomanneet kasvavan kysynnän luokkien mobiileista kalusteista, ääntä vaimentavista tuotteista ja tuoleista, jotka antavat mahdollisuuden liikkua ilman että syntyy häiritsevää ääntä. Tulevina vuosina tullaan näkemään paljon kehitystä koulujen sisustamisessa, sanoo Anders Larsson, Next Education Manager Kinnarps Ab.

- Myös Suomen uusi opetussuunnitelma, joka otettiin käyttöön syyslukukaudella 2016, viittaa liikunnan ja aktiivisuuden tarpeellisuuteen oppimisessa, kertoo Leenamari Kaivaara-Partanen, asiakkuuspäällikkö ja kouluvastaava, Kinnarps Oy.

Learn BNB lisää luokkatilaan dynaamisuutta ja liikettä, jotta oppiminen sujuisi paremmin. Sisustuksen tulee olla joustava siten, että sitä on helppoa muunnella koko oppilasryhmän, pienryhmän sekä yksilötyön vaatimusten mukaan. Learn BNB:n lisäksi Kinnarps esittelee yhdeksän trendiä jotka keskittyvät tulevaisuuden oppimisympäristöihin. Trendit ulottuvat laajalle alalle – aina tulevista VR ja AR näkymistä globalisaation vaikutuksiin oppimisessa siihen, kuinka yhä useammat oppilaat (ja vanhemmat) haluavat luoda oman ainutlaatuisen opintopolkunsa. Trendejä jotka suurella todennäköisyydellä vaikuttavat tulevien oppimisympäristöjen ja luokkatilojen muovaamiseen.

5 VINKKIÄ LIIKUNNAN LISÄÄMISEEN OPPIMISYMPÄRISTÖISSÄ

1. Brainbreaks
Aktiivisuuspaussit luokkatilassa, harjoitukset jotka oppilaat voivat tehdä ilman välineitä

2. Luokkaliikka
Liikkumisen mahdollistava tila välineineen luokkahuoneessa tai lähellä sitä

3. Seisomapöydät
Kalusteet joiden ääressä voi työskennellä seisten

4. Liikuteltavat kalusteet
Helposti siirrettävät kalusteet, joiden avulla tilaa voi muunnella käyttötarpeen mukaan

5. Kirjoitustauluseinät
Seinät jotka on päällystetty kirjoitustauluilla ja jotka edistävät opettajan ja oppilaiden liikkumista suuremmalla alueella

Lisäkysymyksissä ota yhteyttä:
Leenamari Kaivaara-Partanen,
asiakkuuspäällikkö, kouluvastaava,
Kinnarps Oy
etunimi.sukunimi @ kinnarps.fi

Kinnarps Trendiraportti 2017 on sarjassaan kolmas raportti joka kokoaa yhteen ja analysoi tärkeitä muutostekijöitä ympäristössämme työn, kokousten, oppimisen ja koulutuksen saralla. Tällä erää raportti keskittyy oppimisympäristöihin Pohjolassa – Ruotsissa, Suomessa, Norjassa ja Tanskassa. Raportissa esitellään kymmenen osittain jo näkyvissä olevaa ja tulevaa trendiä joilla tulee olemaan paljon vaikutusta oppimisympäristöihin. Mukana työryhmässä oli edustajat myös Oulun ja Turun yliopistoista.

 

Tietoja Kinnarpsista

Kinnarps Oy on suomalainen perheyhtiö, joka toimittaa sisustamisen kokonaisratkaisuja kouluihin sekä toimisto‐ ja julkitiloihin. Koko toimitusketjun työtä määrittävät korkea laatu ja ympäristöystävällisyys. Kinnarps Oy:n liikevaihto on noin 15 miljoonaa euroa ja yhtiö työllistää noin 50 henkilöä. Yhtiö on Perheyritysten liiton sekä Suomen Yrittäjien jäsen. Toimintamme perustuu vahvasti asiakaslähtöisiin, luoviin ja rohkeisiin sisustamisen kokonaisratkaisuihin toimisto‐, hoiva‐ ja oppimisympäristöihin.

Kansainvälinen Kinnarpskonserni on Euroopan suurimpia työympäristöjen kalustajia. Toiminta ulottuu 40 maahan ja konsernin palveluksessa on n. 2 300 työntekijää.

Avainsanat:

Yrityksestä

Kinnarps Oy on työympäristön asiantuntija, joka tarjoaa monipuolisia sisustusratkaisuja ja palveluja. Koko toimitusketjun työtä määrittävät ergonomia, laatu ja ympäristöystävällisyys. Kinnarps Oy:n liikevaihto on noin 16 miljoonaa euroa ja yhtiö työllistää noin 50 henkilöä. Yhtiö on Perheyritysten liiton sekä Suomen Yrittäjien jäsen. Toimintamme perustuu vahvasti asiakaslähtöisiin, luoviin ja rohkeisiin sisustamisen kokonaisratkaisuihin toimisto‐, hoiva‐ ja oppimisympäristöihin. Kansainvälinen Kinnarps‐konserni on Euroopan suurimpia työympäristöjen kalustajia. Toiminta ulottuu 40 maahan ja konsernin palveluksessa on n. 2 300 työntekijää.

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Pikafaktat

Trendiraportti 2017: Tulevaisuuden oppimisympäristöjä muovaava kehitys
Tweettaa

Lainaukset

Myös Suomen uusi opetussuunnitelma, joka otettiin käyttöön syyslukukaudella 2016, viittaa liikunnan ja aktiivisuuden tarpeellisuuteen oppimisessa
Leenamari Kaivaara-Partanen, Kinnarps Oy
Aivan kuten monet työympäristöt on sisustettu liikkumista edistävillä kalusteilla, tullaan myös luokkatiloja ja oppimisympäristöjä muokkaamaan siten, etteivät oppilaat jää istua nököttämään liian pitkiksi ajoiksi. Olemme huomanneet kasvavan kysynnän luokkien mobiileista kalusteista, ääntä vaimentavista tuotteista ja tuoleista, jotka antavat mahdollisuuden liikkua ilman että syntyy häiritsevää ääntä. Tulevina vuosina tullaan näkemään paljon kehitystä koulujen sisustamisessa
Anders Larsson, Next Education Manager, Kinnarps Ab