Kiriringistä vauhtia suomalaiseen urheiluun

Report this content

Uusi yhteisörahoituspalvelu pyrkii muuttamaan suomalaista urheilukulttuuria ja tapoja, joilla urheilijat keräävät itselleen rahoitusta.  Urheilijoilta urheilijoille syntyneessä palvelussa on mukana tunnettuja yrityksiä ja taustajoukoissa vaikuttaa muun muassa Leijonan luola -sarjastakin tuttu Oskari Lehtonen. Rahapanosta vastaan Kiriringin yhteisölle tarjotaan muun muassa harjoituslenkkiseuraa ja mainostilaa.

Suomi on jäänyt ammattimaisesti harjoittelevasta urheilun kansainvälisestä huipusta jälkeen, eikä vähiten urheilijoiden heikon rahoitustilanteen vuoksi. Kaksi entistä urheilijaa päätti tarttua epäkohtaan. Syntyi Kiririnki – uusi yhteisörahoituspalvelu, joka pyrkii muuttamaan suomalaista urheilukulttuuria ja tapoja, joilla urheilijat keräävät itselleen rahoitusta.  

Kiririnki toimii jo kansainväliseksikin trendiksi nousseen yhteisörahoituspalvelun (crowdfunding) periaatteiden mukaisesti. Ajatuksena on antaa yksittäisille kansalaisille ja yrityksille mahdollisuus osallistua itselleen tärkeän hankkeen onnistumiseen.

Kiririnki-palvelun käyttäjät pääsevät mukaan ihailemiensa urheilijoiden taustajoukkoihin. Kukin voi valita tukemansa urheilijan ja rahasumman itse Kiriringin nettiportaalista. Vastineeksi he saavat urheilijoiden fanituotteita, tai yritysten ollessa kyseessä, esimerkiksi mainospaikkoja kilpailijoiden tekstiileistä. Urheilijan tavoitteiden toteutumista voi seurata reaaliaikaisesti sivun tavoitelaskurin avulla.  

”Kiririnki on täysin uudenlainen kanava fanien ja urheilijoiden kohtaamiseen ja toimintaan yhteisen tavoitteen puolesta. Yhteisön urheilijalta ostamista fanituotteista tuleva tuotto ohjataan suoraan urheilijalle ilman välikäsiä. Palvelun ylläpitoon varaamme vain 10 % kokonaissummasta. Fani voi olla varma, ettei rahoja käytetä kattojärjestön papereitten pyöritykseen tai byrokratiaan”, ringin perustaja Ville Simola linjaa.

Kiriringissä on mukana myös Leijonan luola -sarjastakin tuttu pääomasijoittaja Oskari Lehtonen KoppiCatch-yrityskiihdyttämön kautta. ”Kiririnki on tuore tuulahdus urheilun kentällä. Uskon, että palvelun mahdollistamana yhä useampi urheilija pääsee kokeilemaan, miten pitkälle omat rahkeet todellisuudessa riittävät ja urheilun huipulle saadaan nykyistä leveämpi otos urheilijoita”, Lehtonen sanoo. ”Sijoittamisessa on aina kysymys myös tunteesta. Kiriringissä hienoa onkin myös se, että hanke yhdistää fanit ja urheilijat aivan uudenlaisella tavalla. Esimerkiksi aloittelevalle maratoonarille treenilenkki ja juoksutekniikkakoulutus urheilijan kanssa voi olla siihen sijoitettua rahapanosta paljon arvokkaampi kokemus.”

Urheilijoilta urheilijoille

Kiriringin perustajat Ville Simola ja Arto Väisänen ovat itsekin entisiä urheilijoita, jotka ovat seuranneet suomalaisen urheilun tilaa koko ikänsä niin kentältä kuin kentän laidalta.

”Idea Kiriringin perustamiseen lähti sadatellessamme suomalaisten heikkoa menestystä Lontoon 2012 olympialasissa. Halusimme mahdollistaa sen, että myös uudet lupaavat urheilijat saavat näkyvyyttä ja parempia harjoitusolosuhteita. Samalla halusimme luoda nykyaikaisen vaihtoehdon perinteisen urheilusponsoroinnin vastapainoksi.  Perinteinen malli on toiminut pitkälti puhelin käteen ja hattu kouraan -periaatteella. Halusimme nostaa internetin keskeiseen rooliin ja tarjoaa myös sponsoreille aktiivisen väylän etsiä yhteistyökumppaneita urheilijoista. Mukaan pyydettiin yrityksiä, jotka jakavat saman vision olla mukana muuttamassa suomalaista urheilukulttuuria. Perustajapartnereiksi liittyivät KoppiCatch-yrityskiihdyttämö ja Family Inc. -mainostoimisto”, Simola kertoo Kiriringin taustoista.

Ensimmäisenä palvelussa ovat esillä seuraavat urheilijat:

  • Noora Toivo (yleisurheilu), http://nooratoivo.blogspot.com
  • Petteri Martikainen (paini), http://petterimartikainen.fi/
  • Esa-Pekka Mattila (pyörätuolikelaus), http://www.esapekkamattila.com
  • Anton Lindfors (lumilautacross), http://www.antonsnowboarding.com
  • Nina Chydenius (yleisurheilu), http://ninachydenius.blogspot.com
  • Mikael Silander (vapaaottelu), http://www.mikaelsilander.com

Jatkossa kuka tahansa urheilija voi ilmoittautua mukaan – palvelu on avoin kaikille huipulle tähtääville urheilijoille.

Lisätiedot: Ville Simola, puh. 0440 700 520, ville@kiririnki.fi

www.kiririnki.fi

Liitteet & linkit