• news.cision.com/
  • Klarna Bank AB (publ)/
  • Kansainvälinen tutkimus: suomalaiset ovat jouluostoksissaan vastuullisempia kuluttajia kuin muut pohjoismaalaiset ja pysyvät tiukemmin budjeteissa

Kansainvälinen tutkimus: suomalaiset ovat jouluostoksissaan vastuullisempia kuluttajia kuin muut pohjoismaalaiset ja pysyvät tiukemmin budjeteissa

Report this content
Lue alkuperäinen

Shoppailu- ja maksupalveluyhtiö Klarna julkaisi tänään suuren kansainvälisen tutkimuksen, jossa selvitettiin juhlapyhäsesongin ostokäyttäytymistä 17 eri markkinalla. Tutkimuksessa nousee esiin esimerkiksi se, että suomalaiset pysyvät lahjabudjeteissaan tiukemmin kuin ruotsalaiset ja etenkin nuoret haluavat suosia hankinnoissaan entistä enemmän vastuullisia brändejä.

Kyselytutkimus toteutettiin alkusyksystä 2021 ja siihen vastasi 1076 suomalaista ja kansainvälisesti yhteensä lähes 17 000 18-66+ vuotiasta kuluttajaa.

Ostoskausi on käynnistynyt ennätyksellisen aikaisin – Black Fridaysta jälleen kiireisin ostospäivä myös Suomessa

Joulunajan ostoskausi on käynnistynyt kaikkialla Pohjoismaissa ennätyksellisen aikaisin. Tutkimuksen mukaan 15 prosenttia suomalaisista, 11 prosenttia ruotsalaisista ja 17 prosenttia norjalaisista on aloittanut joululahjojen hankinnan jo syyskuussa. Lähes neljännes suomalaisista (23 %) kertoo aloittavansa jouluostosten tekemisen aiemmin kuin viime vuonna. Tutkimuksen mukaan kuluttajat ovat aikaisin liikkeellä ensisijaisesti siksi, että he voivat hyödyntää tarjouksia (66 % suomalaisista, 56 % ruotsalaisista, 65 % norjalaisista) ja myös varmistaa, että paketti saapuu varmasti ajallaan (26 % suomalaisista, 49 % ruotsalaisista, 45 % norjalaisista).

Black Friday on tullut jäädäkseen myös Pohjoismaissa, sillä marraskuun viimeisestä perjantaista ennakoidaan jälleen sesongin vilkkainta shoppailupäivää – esimerkiksi yli puolet suomalaisista (55 %) ja norjalaisista (52 %) uskoo käyttävänsä tänä vuonna eniten rahaa lahjoihin juuri Black Fridayna. Myös Ruotsissa (47%) Black Fridaysta enteillään suosituinta ostospäivää. 

Lahjabudjetit kasvussa – suomalaiset pysyvät kuitenkin muita Pohjoismaita tiukemmin budjetissa 

Suomessa joka viides (18 %) aikoo kasvattaa lahjabudjettiaan viime vuodesta ja suurin osa suomalaisista suunnittelee käyttävänsä tänä vuonna useamman satasen lahjahankintoihin. Suomessa ja Norjassa kuluttajat pitävät budjeteistaan tiukemmin kiinni kuin Ruotsissa: Suomessa 74 prosenttia ja Norjassa 76 prosenttia aikoo pysyä budjetissa – eli suomalaisista ja norjalaisista vain joka neljäs on valmis joustamaan budjetistaan edes täydellisen lahjan löytyessä. 

“Ei ole yllättävää, että valtaosa suomalaisista luottaa budjettiinsa – suomalaiset ovat tarkkoja rahankäyttäjiä ja Klarnan tekemien kansainvälisten tutkimusten mukaan myös poikkeuksellisen kiinnostuneita henkilökohtaisesta taloudestaan," kertoo Klarna Suomen maajohtaja Jacob Segercrantz.

Kuinka paljon enemmän suunnittelet käyttäväsi lahjoihin tänä vuonna verrattuna edellisvuoteen Suomi Ruotsi Norja
1-100€ 29% 25% 4%
101-250€ 37% 19% 19%
251-500€ 18% 28% 36%
501-1000€ 10% 19% 27%
Yli 1001 3% 7% 11%

Vastuullisuus ohjaa hankintoja etenkin nuorilla pohjoismaalaisilla

Nuoremmille kuluttajille (Z-sukupolvesta 68 %, milleniaaleista 61 %) kestävä kehitys on entistä tärkeämpää ja he etsivät aktiivisesti vastuullisia, eettisyyteen panostavia brändejä. Sama asenne ulottuu myös kaikkien ikäryhmien keskuudessa pakkauksiin: esimerkiksi Suomessa 44 prosenttia Z-sukupolven edustajista, 47 prosenttia milleniaaleista, 48 prosenttia X-sukupolven edustajista ja 62 prosenttia suurten ikäluokkien edustajista suosii kestävän kehityksen mukaisia, ympäristöystävällisiä paketointivaihtoehtoja.

Etsin aktiivisesti vastuullisia, eettisyyteen panostavia brändejä Z-sukupolvi Milleniaalit X-sukupolvi Suuret ikäluokat
Suomi 68 % 61 % 56% 59%
Ruotsi 63 % 54 % 48% 49%
Norja 60 % 57 % 47% 48%

Lahjoja ostetaan eniten perheelle – suomalaiset muistavat myös lemmikkejään

76 prosenttia suomalaisista kertoo ostavansa lahjoja perheelleen, kolmasosa (33 %) suunnittelee ostavansa ystävilleen ja 45 prosenttia etsii täydellistä lahjaa kumppanilleen. Norjalaiset ostavat suomalaisia ja ruotsalaisia useammin lahjoja ystävilleen.

Kenelle lahjoja tänä vuonna ostetaan? Soumi Ruotsi Norja
Perheelle 76 % 80% 84%
Ystäville 33% 25% 43%
Kumppanille 40% 40% 35%
Kollegalle 4% 5% 7%


Myös lemmikit pääsevät lahjalistoille, sillä 70 prosenttia suomalaisista lemmikinomistajista aikoo ostaa lahjoja lemmikeilleen. Suosituimmat lahjakategoriat ovat ruoka (74 %), lelut (68 %), vaatteet ja varusteet (16 %) sekä sisustukseen liittyvät lahjat kuten pedit ja ruokakupit (16 %).

Tutustu koko tutkimusraporttiin täältä.

Tietoa tutkimuksesta
Kyselytutkimus toteutettiin yhteistyössä Dynatan kanssa alkusysksystä 2021. Kyselyyn vastasi 1076 suomalaista, 1057 norjalaista ja 1020 ruotsalaista 18-66+ vuotiasta. Klarnan ostodata perustuu Klarnan palvelussa tehtyihin verkko-ostoksiin marras- ja joulukuussa 2020.

Yhteydenotot:
Klarna Press Office, press@klarna.com
 
Klarnasta
Klarna tekee shoppailusta smooothia. Klarnan avulla maksat heti tai vasta tuotteen saavuttua. Yli 250 000 kauppiasta tarjoaa Klarnan innovatiivisen shoppailukokemuksen asiakkailleen verkossa ja myymälässä. Näiden joukossa ovat esimerkiksi H&M, IKEA, Expedia Group, Samsung, ASOS, Peloton, Abercrombie & Fitch, Nike ja AliExpress. Yrityksen arvoksi on tällä hetkellä arvioitu 45.6 miljardia dollaria, mikä tekee Klarnasta Euroopan arvokkaimman Fintech-yrityksen ja yhden maailman suurimmista yksityisistä fintech-yrityksistä. Klarna on perustettu vuonna 2005, sillä on yli 4000 työntekijää ja se toimii 17 maassa. Lue lisää: klarna.com.

 

Tilaa

Multimedia

Multimedia