Kojamo Oyj: Muutoksia Kojamo Oyj:n johtoryhmässä

Report this content

Kojamo Oyj Pörssitiedote 16.12.2022 klo 08:45

Muutoksia Kojamo Oyj:n johtoryhmässä

Kojamo uudistaa johtoryhmäänsä ja perustaa asiakaskokemuksesta vastaavan johtajan (CXO) tehtävän. Samalla markkinointi- ja viestintäjohtajan tehtävä lakkaa.

Yhtiön uudeksi asiakaskokemuksesta vastaavaksi johtajaksi on nimitetty Tiina Kuusisto (KTM) 1.1.2023 alkaen. Tiina Kuusisto työskentelee tällä hetkellä Asiakkuudet-liiketoiminnasta vastaavana johtajana (CCO) ja yhtiön johtoryhmän jäsenenä.  Hän jatkaa uudessa tehtävässään johtoryhmän jäsenenä ja raportoi toimitusjohtaja Jani Niemiselle.

Tiina Kuusisto on työskennellyt Kojamossa vuodesta 2019 lähtien. Ennen Kojamoon siirtymistä Kuusisto on toiminut muun muassa markkinointijohtajana ja digitaalisesta kuluttajamyynnistä ja -markkinoinnista vastaavana johtajana.

Muutosten yhteydessä Asiakkuudet-liiketoiminnan nimi muutetaan Asumisen liiketoiminnaksi. Uuden Asumisen liiketoiminnasta vastaavan johtajan rekrytointi on käynnissä. Ennen uuden henkilön aloittamista tehtävää hoitaa oman toimen ohessa toimitusjohtaja Jani Nieminen.

Lisätietoja:

Jani Nieminen, toimitusjohtaja, Kojamo Oyj, puh. 020 508 3201, jani.nieminen@kojamo.fi

Jakelu:

Nasdaq Helsinki, keskeiset tiedotusvälineet

Kojamo on Suomen suurin yksityinen asuntosijoitusyhtiö ja asumisen rohkea uudistaja. Tehtävämme on luoda parempaa kaupunkiasumista. Lumo-brändimme tarjoaa ympäristöystävällistä asumista ja palveluita Suomen suurimmissa kasvukeskuksissa. Kehitämme aktiivisesti sijoituskiinteistöjemme arvoa rakennuttamalla uutta, ostamalla ja kehittämällä olemassa olevaa kiinteistökantaa. Haluamme olla asumisen edelläkävijä ja asiakkaan ykkösvalinta. Kojamon osake on listattu Nasdaq Helsinki Oy:n päälistalla. https://kojamo.fi/

Tilaa