Kojamo Oyj: Roadshow-julkistus

Report this content

KOJAMO OYJ  PÖRSSITIEDOTE 21.2.2018 klo 12.15 

EI JULKAISTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, KOKONAAN TAI OSITTAIN, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI YHDYSVALLOISSA, AUSTRALIASSA, KANADASSA, HONG KONGISSA, JAPANISSA, UUDESSA-SEELANNISSA, SINGAPORESSA, ETELÄ-AFRIKASSA TAI MISSÄÄN MUUSSA VALTIOSSA, JOSSA JULKAISEMINEN TAI LEVITTÄMINEN OLISI LAINVASTAISTA. 

Kojamo Oyj, johtava suomalainen asuinkiinteistösijoittaja, jolle Moody's on myöntänyt luottoluokituksen Baa2 vakain näkymin, on valtuuttanut Danske Bank A/S:n, Deutsche Bank AG, London Branchin, Nordea Bank AB (publ):n ja Svenska Handelsbanken AB (publ):n toimimaan järjestäjinä (Joint Bookrunners) ja järjestämään sarjan korkosijoittajille suunnattuja tapaamisia Euroopassa, alkaen maanantaina 26.2.2018. 

Yhtiön tavoitteena on toteuttaa 500 miljoonan euron 7-8 -vuotinen, euromääräinen, Regulation S -säännöksen mukainen, haltijavelkakirja-muotoinen, etuoikeutettu vakuudeton transaktio roadshown jälkeen, markkinaolosuhteiden salliessa. Järjestelyä koskevat asiaan liittyvät vakauttamissäännökset, mukaan lukien Yhdistyneen kuningaskunnan Financial Conduct Authorityn (FCA) sekä International Capital Market Associationin (ICMA) antamat säännökset. 

Helsinki, 21.2.2018 

KOJAMO OYJ 


Lisätiedot:
Jani Nieminen, toimitusjohtaja, puh. 020 508 3201
Erik Hjelt, talousjohtaja, puh. 020 508 3225

Jakelu:
Nasdaq Helsinki
Päämediat
www.kojamo.fi

Kojamo on vuokra-asumisen ja asuntosijoittamisen edelläkävijä, joka on uudistunut voimakkaasti viime vuosina. Uudistumisen avulla Kojamo voi tuoda aidosti parempaa kaupunkiasumista nopeasti muuttuvassa maailmassa. Kojamo muuttaa suomalaista yhteiskuntaa yhdessä asiakkaiden, yritysten, kaupunkien ja muiden toimijoiden kanssa.

Huomautus

Tämä tiedote on laadittu ainoastaan tiedonantamistarkoituksessa, eikä sitä tule tulkita tarjoukseksi ostaa tai myydä Kojamo Oyj:n ("Kojamo") arvopapereita. Tämän tiedotteen ja siihen liittyvän, 500 miljoonan euron joukkovelkakirjalainan ("Joukkovelkakirjalaina") liikkeeseenlaskua koskevan dokumentaation jakelu tietyissä valtioissa voi lain mukaan olla kiellettyä tai sitä on rajoitettu. Mitään toimenpiteitä ei ole tehty Joukkovelkakirjalainan rekisteröimiseksi tai kvalifioimiseksi, tai muutoin Joukkovelkakirjalainan tarjoamiseksi yleisölle missään valtiossa. Joukkovelkakirjalainaan liittyvä tarjousdokumentaatio voidaan ottaa vastaan ainoastaan soveltuvien poikkeussäännösten tai rajoitusten puitteissa. Henkilöiden, jotka saavat tämän tiedotteen ja tällaisen tarjousdokumentaation haltuunsa, odotetaan hankkivan asianmukaiset tiedot näistä rajoituksista ja noudattavan niitä. Tätä tiedotetta ja tällaista tarjousmateriaalia tai -dokumentaatiota ei saa levittää tai julkaista sellaisissa valtioissa, joissa tämä olisi kyseisen valtion asianomaisen lainsäädännön vastaista tai edellyttäisi muun kuin Suomen lain mukaisia toimia. Erityisesti tätä tiedotetta tai tällaisia tarjousmateriaaleja tai -dokumentaatiota ei saa levittää Yhdysvalloissa, Australiassa, Kanadassa, Hong Kongissa, Japanissa, Uudessa-Seelannissa, Singaporessa, Etelä-Afrikassa tai missään muussa valtiossa missä Joukkovelkakirjalainan tarjoaminen ei olisi sallittua, eikä tätä tiedotetta tai mitään materiaaleja liittyen Joukkovelkakirjalainan liikkeeseenlaskuun saa lähettää henkilöille yllä mainituissa valtioissa. Tämän tiedotteen sisältämät tiedot eivät muodosta tarjousta myydä tai ostaa, tai tarjouspyyntöä ostaa tai myydä, mitään Kojamon arvopapereita, kuten Joukkovelkakirjalainaa, sellaiselle henkilölle sellaisessa valtiossa, jossa tällainen tarjous, tarjouspyyntö tai myynti olisi lainvastainen. Kojamolla, pääjärjestäjillä tai niiden edustajilla ei ole oikeudellista vastuuta tällaisista rikkomuksista riippumatta siitä, ovatko tällaiset rajoitukset Kojamon arvopapereihin, kuten Joukkovelkakirjalainaan, sijoittamista tai niiden myymistä harkitsevien tiedossa vai eivät. Joukkovelkakirjalainaa ei ole rekisteröity eikä rekisteröidä Yhdysvaltain arvopaperilain eikä minkään Yhdysvaltain osavaltion tai muun oikeudenkäyttöalueen arvopaperilakien mukaisesti. Joukkovelkakirjalainaa ei saa tarjota, myydä, pantata tai muutoin siirtää suoraan tai välillisesti Yhdysvalloissa tai kenenkään yhdysvaltalaisen henkilön lukuun tai hyväksi. 

Tätä tiedotetta ei ole tarkoitettu Euroopan talousalueella ("ETA") asuville yksityisasiakkaille (kuten määritelty Yhdistyneen kuningaskunnan Financial Conduct Authorityn (FCA) antamassa Product Intervention (Contingent Convertible Instruments and Mutual Society Shares) Instrument 2015 -asiakirjassa. Joukkovelkakirjalainaa ei ole tarkoitus tarjota, myydä tai muuten asettaa saataville, eikä sitä saa tarjota, myydä tai muuten asettaa ETA-alueella asuvien yksityissijoittajien saataville. Edellä mainittua varten yksityissijoittajalla tarkoitetaan henkilöä, joka on yksi (tai useampi) seuraavista: (i) yksityisasiakas, kuten määritelty direktiivin 2014/65/EU (muutoksineen, "MiFID II") 4(1) artiklan kohdassa 11; tai (ii) direktiivissä 2002/92/EY tarkoitettu asiakas, silloin kun kyseistä asiakasta ei voida määritellä MiFID II:n 4(1) artiklan kohdan 10 mukaiseksi ammattimaiseksi asiakkaaksi. Täten mitään asetuksen (EU) N:o 1286/2014 ("PRIIPs-asetus") vaatimaa avaintietoasiakirjaa, joka koskee Joukkovelkakirjalainan tarjoamista, myymistä tai muutoin yksityissijoittajien saataville asettamista ETA-alueella, ei ole laadittu, mikä tarkoittaa että Joukkovelkakirjalainan tarjoaminen tai myyminen tai muutoin sen yksityissijoittajien saataville asettaminen ETA-alueella saattaa olla PRIIPs-asetuksen mukaan lainvastaista. 

Joukkovelkakirjalainaa koskeva kohdemarkkina-arvio, joka on tarkoitettu yksinomaan valmistajan tuotteiden hyväksyntää koskevaa prosessia varten, on johtanut seuraaviin johtopäätöksiin: (i) Joukkovelkakirjalainan kohdemarkkina käsittää vain hyväksyttävät vastapuolet sekä ammattimaiset asiakkaat, kuten nämä on määritelty MiFID II:ssa; ja (ii) kaikki jakelukanavat Joukkovelkakirjalainan jakamiseksi hyväksyttäville vastapuolille sekä ammattimaisille asiakkaille ovat tarkoituksenmukaisia. Kenen tahansa, joka myöhempänä ajankohtana tarjoaa, myy tai suosittelee Joukkovelkakirjalainaa ("jakelija") täytyy ottaa huomioon valmistajan kohdemarkkina-arvio. Tästä huolimatta jakelijan, joka kuuluu MiFID II:n soveltamisalaan, tulee suorittaa oma Joukkovelkakirjalainaa koskeva kohdemarkkina-arvio (joko virallisesti hyväksymällä tai täsmentämällä valmistajan kohdemarkkina-arviota) sekä tehdä päätös tarkoituksenmukaisista jakelukanavista. 

Tässä tiedotteessa ja kaikissa Joukkovelkakirjalainan tarjoamiseen liittyvissä materiaaleissa esitetyt tiedot on suunnattu Yhdistyneessä kuningaskunnassa oleville henkilöille ainoastaan olosuhteissa, joissa Yhdistyneen kuningaskunnan vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja markkinalain (Financial Services and Markets Act, muutoksineen) pykälä 21(1) ei sovellu, ja on tarkoitettu Yhdistyneessä kuningaskunnassa vain (a) henkilöille, joilla on ammattimaista kokemusta sijoittamisesta Yhdistyneen kuningaskunnan vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja markkinalain (Financial Promotion) vuoden 2005 määräyksen ("Määräys") 19(5) artiklan tarkoittamalla tavalla tai (b) Määräyksen artiklan 49(2) (a)-(d) kohtien mukaisille henkilöille ("kokonaisarvoltaan suurille yrityksille, rekisteröimättömille yhdistyksille, ym."), taikka (c) muille henkilöille, joille asiakirjat voidaan laillisesti tiedottaa (kaikki sellaiset henkilöt joihin on viitattu "relevantti henkilö"). Kenenkään, joka ei ole relevantti henkilö, ei tule toimia asiakirjojen perusteella tai luottaa niiden sisältöön.

Tilaa