Kojamon kaikki toimistot ovat nyt WWF Green Office -sertifioituja

Report this content

Kojamosta tuli valtakunnallinen WWF Green Office -toimija, kun loputkin ympäristöjärjestelmän piiriin liitetyt Lumo-kotikeskukset saivat Green Office -merkin joulukuussa 2019. 

Kojamolla on aiemmin ollut viisi Green Office -toimistoa; pääkonttori Helsingissä ja Lumo-kotikeskukset Hämeenlinnassa, Lahdessa, Oulussa ja Tampereella. Loputkin kotikeskukset ansaitsivat sertifikaattinsa joulukuussa tehdyissä tarkastuksissa ja vihreiden toimipaikkojen verkostoon liittyvät mukaan Jyväskylän, Kuopion, Lappeenrannan ja Turun toimistot.

Ekologisempaa työympäristöä rakentamassa jo lähes 20 vuotta

Kojamo on ollut mukana kehittämässä Green Office -toimintaa Suomessa ja yrityksen pääkonttori Helsingissä on ollut Green Office -toimisto ohjelman perustamisesta, vuodesta 2002 lähtien. Valtakunnalliseksi Green Office -toimijaksi yritys on tähdännyt alusta alkaen.

”Kojamo on yksi pitkäaikaisimmista toimijoista Green Office -verkostossamme. Onkin hienoa, että Kojamon kaikki toimipisteet ovat nyt mukana ja sitoutuneet pienentämään päästöjään sekä kulutustaan. Green Officen avulla Kojamo on laajentanut ympäristövastuutyötään ja on mukana torjumassa maailman ympäristökriisejä”, WWF:n yritysyhteistyön johtaja Kati Malmelin sanoo.

Green Office -ympäristöjärjestelmällä on merkittävä rooli Kojamon ympäristöjohtamisessa. 

”Tavoitteenamme on olla kestävän kehityksen ja yritysvastuun edelläkävijä. Tavoitteen saavuttamiseksi on tärkeää, että koko työyhteisö on sitoutunut ottamaan ympäristöasiat huomioon jokapäiväisessä työssään. Green Office on ollut loistava työkalu henkilökunnan ympäristötietouden lisäämiseksi”, Kojamon ympäristöjärjestelmää luotsaava Jirka Tuominen toteaa. 

Green Office -ympäristöjärjestelmän vaikutukset 

Green Office on WWF Suomen kehittämä, toimistoille suunnattu ympäristöjärjestelmä, jonka tarkoituksena on auttaa työpaikkoja vähentämään ympäristökuormitustaan ja lisäämään työntekijöiden ympäristötietoutta. Green Office -ohjelma perustettiin vuonna 2002 ja mukana on eri alojen asiantuntijayrityksiä, oppilaitoksia, julkishallintoa ja erilaisia virastoja sekä muita toimijoita, kuten järjestöjä.

”Työpaikoilla on paljon mahdollisuuksia vaikuttaa ympäristöön kehittämällä toimitilojaan ja työyhteisönsä toimintatapoja. Esimerkkejä käytännön keinoista hiilijalanjäljen pienentämiseksi ja ilmastonmuutoksen torjumiseksi ovat arjen energiansäästötoimet, liikkumis- ja ruokavalinnat, yhteistyö energiatehokkuusasioissa kiinteistömanagerien kanssa sekä uusiutuvien energiamuotojen käytön lisääminen. Suuri osa suomalaisista työskentelee toimistoissa, ja me kaikki voimme vaikuttaa ympäristöasioihin arjessamme. Verkostossa on voimaa!”, sanoo WWF Green Officen asiakkuuspäällikkö Mikko Kuiri.

 

 

Lisätietoja: 

Jirka Tuominen, toimitilavastaava,
Kojamo Oyj, puh. 020 508 3729, jirka.tuominen@kojamo.fi

Mikko Kuiri, asiakkuuspäällikkö, Green Office, WWF Suomi, puh. 040 559 1751, mikko.kuiri@wwf.fi

 

Kojamo on Suomen suurin yksityinen asuntosijoitusyhtiö ja asumisen rohkea uudistaja. Tehtävämme on luoda parempaa kaupunkiasumista. Lumo-brändimme tarjoaa ympäristöystävällistä asumista ja palveluita Suomen suurimmissa kasvukeskuksissa. Kehitämme aktiivisesti sijoituskiinteistöjemme arvoa rakennuttamalla uutta, ostamalla ja kehittämällä olemassa olevaa kiinteistökantaa. Haluamme olla asumisen edelläkävijä ja asiakkaan ykkösvalinta. Kojamon osake on listattu Nasdaq Helsinki Oy:n päälistalla. https://kojamo.fi/

Avainsanat: