Lumo-kodeista savuttomia asukkaiden toiveesta

Report this content

Kojamo Oyj Mediatiedote 19.6.2024 klo 15:00

Lumo-kodeista savuttomia asukkaiden toiveesta

Lumo-kodeilla on ollut savuttomia taloja jo vuodesta 2017, mutta kesäkuusta 2024 alkaen kaikki uudet vuokrasopimukset solmitaan savuttomina. 

Asumisviihtyisyyden kehitystä asukkaiden toiveiden mukaisesti

Lumo pyysi asukkaitaan vastuullisuuskyselyn kautta arvioimaan Lumo-kotien vastuullisuutta ja antamaan kehitysehdotuksia entistä vastuullisempaan arkeen. Kyselyyn vastasi yli 2000 asukasta ja lähes 72 prosenttia vastaajista piti vuokranantajaansa vastuullisena tai jopa erittäin vastuullisena toimijana.

Yhtenä teemana asukkaiden avoimissa palautteissa korostui tupakoinnin vaikutus asumisviihtyisyyteen. Asukkaat toivoivat Lumo-kodeilta toimenpiteitä tupakoinnin välillisiin haittavaikutuksiin.

”Asukkaidemme toiveesta olemme päättäneet, että kaikki uudet vuokrasopimukset solmitaan 1.6.2024 alkaen savuttomina eli Lumo-koteja muutetaan savuttomiksi asunto kerrallaan myös niissä taloissa, jotka eivät ole jo täysin savuttomia”, Lumo-kotien isännöintijohtaja Ville Kilpi kertoo.

Savuton huoneisto tarkoittaa sitä, ettei asunnon sisällä, parvekkeella tai huoneistopihalla saa tupakoida.

Savuttomat Lumo-kodit

Kaikki vuoden 2017 jälkeen valmistuneet tai peruskorjatut Lumo-talot ovat savuttomia. Näitä taloja, joissa tupakointi on jo kielletty sekä sisätiloissa että huoneistoparvekkeilla ja -pihoilla on parisen sataa ja asuntoja näissä lähemmäs 11 000. 

Savuttomassa talossa asuessa tai kylässä käydessä tupakointi on sallittu vain erikseen merkityllä tupakointipaikalla piha-alueella. 

Uusien savuttomien vuokrasopimuksien tekeminen ei vielä kaikissa taloissa tarkoita sitä, etteikö naapurilla olisi lupa polttaa parvekkeellaan. Kesäkuun alussa tehty muutos ei koske aiemmin voimassa olleita vuokrasopimuksia.

”Asunnoissa, joissa tupakointi on vielä sallittu, on asukkaiden vastuulla huolehtia siitä, ettei tupakointi häiritse talon muita asukkaita. Olemme muistuttaneet asukkaitamme tästä”, Kilpi kertoo.

Uudella linjauksella on iso vaikutus savuttomuuden edistämiseksi, sillä kyseessä on Suomen suurimman yksityisen asuntosijoitusyhtiön asunnot, joita on yhteensä yli 40 000.

Asukkaat ottivat uudistuksen lähes yksinomaan kehujen kera vastaan. Erityisen iloisia asukkaat olivat uudistuksesta kesäaikaan. Omalla parvekkeella on mukavampi viettää aikaa ja ikkunoita pitää mielellään auki kodin viilentämiseksi kuuman kesäpäivän päätteeksi, kun tupakansavu ei häiritse.

”Asukaskyselyihin vastaaminen kannattaa, sillä kehitämme aidosti toimintaamme asukkaidemme toiveita kuunnellen. Eikä hätää, jos viime kerralla jäi vastaamatta. Kyselyitä ja palautteiden mukaan tehtyjä kehitystoimenpiteitä on luvassa myös jatkossa!” Kilpi vinkkaa.

 

Lisätietoja: Ville Kilpi, isännöintijohtaja, Lumo-kodit, puh. 020 508 3407, ville.kilpi@lumo.fi 

 

Kojamo on Suomen suurin yksityinen asuntosijoitusyhtiö ja yksi suurimmista investoijista Suomessa. Tehtävämme on luoda parempaa kaupunkiasumista. Lumo tarjoaa ympäristöystävällistä asumista ja palveluita kaupunkilaiselle, joka arvostaa laatua ja vaivattomuutta. Kehitämme aktiivisesti sijoituskiinteistöjemme arvoa rakennuttamalla uutta, ostamalla ja kehittämällä olemassa olevaa kiinteistökantaa. Haluamme olla asumisen edelläkävijä ja asiakkaan ykkösvalinta. Kojamon osake on listattu Nasdaq Helsinki Oy:n päälistalla. https://kojamo.fi


 

Tilaa

Multimedia

Multimedia