KONE modernisoi liukuportaita Liverpoolin lähijunaverkoston asemilla

Report this content

KONE Oyj, lehdistötiedote, 4.4.2024

KONE on saanut Britannian rautatieinfrastruktuurista vastaavalta Network Raililta tilauksen neljäntoista liukuportaan modernisoinnista Liverpoolin Merseyrail-rataverkon varrella. Modernisointityön valmistuttua KONEen laitteet kuljettavat ihmisiä rataverkon tärkeimmillä asemilla, joihin kuuluvat Lime Street, Hamilton Square ja James Street.

Merseyrail on Britannian vilkkaimpia rataverkkoja Lontoon ulkopuolella. Samalla nimellä toimiva junaoperaattori on ollut aktiivinen päivittämään kalustoa 2000-luvulle. Vuonna 2023 yhtiö otti käyttöön täysin uutta sähköistä, ympäristöystävällistä junakalustoa kahdella sähköistetyllä linjallaan parantaen matkustusmukavuutta ja toiminnan tehokkuutta.

”Olemme iloisia, että voimme yhteistyössä Merseyrailin ja Network Railin kanssa parantaa saumatonta liikkumista Liverpoolissa ja sitä ympäröivillä alueilla”, toteaa KONEen Euroopan alueen johtaja Nicolas Alchal. ”Tiimillämme on mittavaa osaamista liukuportaiden modernisoinneista, joten meillä on erinomaiset lähtökohdat hoitaa tämä vaativa modernisointiprojekti ja asentaa asemille uudet KONEen liukuportaat häiriöt minimoiden.” 

Täydellisen uusimisprojektin aikana neljätoista 40–50-vuotta vanhaa liukuporrasta korvataan energiatehokkailla KONE EcoMod™ 140 -ratkaisuilla. Uusien liukuportaiden maksimikuljetuskapasiteetti on 7300 matkustajaa per tunti. Raskaaseen käyttöön tarkoitetut liukuportaat tullaan suunnittelemaan ja valmistamaan Network Railin vaatimusten mukaisesti.

Infrastruktuuriprojektin on määrä valmistua vuoden 2026 viimeisellä neljänneksellä, ja se on osa Liverpoolin pyrkimyksiä modernisoida aluetta ja luoda kasvua. Rakennuttaja on Network Rail Infrastructure Limited, ja teknisenä konsulttina toimii TUV SUD Limited.

Tilaus kirjattiin vuoden 2024 ensimmäiselle neljännekselle.

Lisätiedot:

Hanna Rutanen, viestintäjohtaja, KONE Oyj, puh. +358 41 507 1361, media@kone.com  

Lue lisää

Aikaisemmin osoitteessa https://www.kone.com/fi/uutiset-ja-taustat/tiedotteet/ julkaistuja tiedotteita:

26.03.2024: KONE toimittaa hissejä kolmetorniseen opiskelija-asuntokompleksiin Lontoon Docklandsissa
02.06.2022: KONEelle tilaus uuteen liikerakennukseen historiallisen Leadenhall Marketin viereen Lontoon Cityssä
27.04.2021: KONEelle tilaus Arbor-toimistorakennukseen Bankside Yardsissa, Lontoossa
20.12.2019: KONEelle tilaus uuteen toimistotorniin Lontoossa
06.03.2019: KONEelle tilaus Googlen Ison-Britannian pääkonttoriin Lontoossa

KONE yrityksenä

KONEen tavoitteena on tehdä kaupungeista parempia paikkoja elää. Olemme alallamme yksi maailman johtavista yrityksistä. Toimitamme hissejä, liukuportaita ja automaattiovia sekä tarjoamme ratkaisuja laitteiden huoltoon ja modernisointiin rakennusten koko elinkaaren ajan. Teemme ihmisten liikkumisesta korkeammissa ja älykkäämmissä rakennuksissa turvallista, mukavaa ja luotettavaa. Vuonna 2023 KONEen liikevaihto oli 11,0 miljardia euroa, ja vuoden lopulla henkilöstömäärä oli yli 60 000. Yhtiön B-sarjan osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä.

www.kone.com

Tilaa

Multimedia

Multimedia