KONE päivittää 2017 liiketoimintanäkymänsä huomioimaan Accelerate -ohjelman uudelleenjärjestelykustannukset, tämän hetkiset valuuttakurssit ja viimeisimmän näkemyksen liiketoiminnan kehityksestä

KONE Oyj, pörssitiedote, 26. syyskuuta 2017 klo 09.35

KONE päivittää 2017 liiketoimintanäkymänsä huomioimaan Accelerate -ohjelman uudelleenjärjestelykustannukset, tämän hetkiset valuuttakurssit ja viimeisimmän näkemyksen liiketoiminnan kehityksestä

KONE kertoi tänään käynnistävänsä Accelerate Winning with Customers -ohjelman, jonka tavoitteena on vauhdittaa strategian toteutusta ja tukea kannattavaa kasvua. Osana ohjelmaa, KONE suunnittelee organisaationsa ja toimintojensa uudistamista, ja tavoittelee noin 100 miljoonan euron vuosittaisia kustannussäästöjä vuoden 2020 lopusta eteenpäin. Ohjelmasta aiheutuvien uudelleenjärjestelykustannuksien odotetaan olevan noin 100 miljoonaa euroa, josta suurimman osan arvioidaan toteutuvan seuraavan kahden vuoden aikana.

Uudelleenjärjestelykustannukset oikaistun liikevoiton ulkopuolelle

KONE päivittää vuoden 2017 liiketoimintanäkymiään ottamaan huomioon uudelleenjärjestelykustannukset. Samassa yhteydessä KONE ottaa käyttöön oikaistun liikevoiton (adjusted EBIT) uutena vaihtoehtoisena tunnuslukuna. Oikaistun liiketoivon tavoitteena on parantaa raportointikausien vertailtavuutta Accelerate -ohjelman aikana. Oikaistuun liikevoittoon ei sisällytetä vertailtavuuteen merkittävästi vaikuttavia eriä kuten merkittäviä uudelleenjärjestelykustannuksia.

Päivitetyt valuuttakurssioletukset

KONE päivittää vuoden 2017 liiketoimintanäkymänsä ottamaan huomioon myös tämän hetkiset valuuttakurssit. Euro on vahvistunut huomattavasti muun muassa Kiinan renminbiä ja USA:n dollaria vastaan verrattuna tammi-kesäkuun keskikursseihin, joita käytettiin aiemmin annettujen liiketoimintanäkymien perustana. Mikäli valuuttakurssit pysyvät elokuun lopun tasolla, olisi sillä noin EUR 30 miljoonan negatiivinen vaikutus 2017 liikevoittoon verrattuna aiempaan oletukseen.

Päivitetty näkemys liiketoiminnan kehityksestä

KONEen ennuste koko vuoden 2017 liiketoiminnan kehityksestä on parantunut hieman kolmannen vuosineljänneksen aikana. Yhtiöllä on myös parempi näkyvyys koko vuoden tulokseen, kun kolmannesta vuosineljänneksestä on suurin osa takana. Tästä johtuen KONE ei pidä tarpeellisena laskea liikevoitto-ohjeistuksensa alalaitaa negatiivisella valuuttakurssivaikutuksella.

PÄIVITETYT LIIKETOIMINTANÄKYMÄT VUODELLE 2017:

KONEen liikevaihdon kasvun arvioidaan edelleen olevan 1 ja 3 % välillä vertailukelpoisin valuuttakurssein verrattuna vuoteen 2016.

Oikaistun liikevoiton (adjusted EBIT) arvioidaan olevan 1 200-1 250 miljoonaa euroa olettaen, että valuuttojen muuntokurssit pysyisivät loppuvuoden elokuun lopun tasolla. Accelerate -ohjelmaan liittyvät uudelleenjärjestelykustannukset eivät sisälly oikaistuun liikevoittoon.

Aiemmin KONE arvioi liikevoiton  (EBIT) olevan  1 200-1 280  miljoonaa  euroa  olettaen,  että  valuuttojen muuntokurssit olisivat pysyneet suunnilleen tammi-kesäkuun 2017 keskimääräisellä tasolla.

Lisätiedot:
Sanna Kaje, sijoittajasuhdejohtaja, puh. 0204 75 4705

Lähettäjä:
KONE Oyj

Henrik Ehrnrooth
Toimitusjohtaja

Ilkka Hara
Talousjohtaja

KONE yrityksenä
KONEen tavoitteena on tehdä kaupungeista parempia paikkoja elää. Olemme alallamme yksi maailman johtavista yrityksistä. Valmistamme hissejä, liukuportaita ja automaattiovia sekä tarjoamme ratkaisuja laitteiden huoltoon ja modernisointiin rakennusten koko elinkaaren ajan. Teemme ihmisten liikkumisesta korkeammissa ja älykkäämmissä rakennuksissa turvallista, mukavaa ja luotettavaa. Vuonna 2016 KONEen liikevaihto oli 8,8 miljardia euroa ja vuoden 2016 lopulla henkilöstömäärä oli yli 52 000. Yhtiön B-sarjan osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä.
www.kone.com

Yrityksestä

KONEen tavoitteena on tehdä kaupungeista parempia paikkoja elää. Olemme alallamme yksi maailman johtavista yrityksistä. Valmistamme hissejä, liukuportaita ja automaattiovia sekä tarjoamme ratkaisuja laitteiden huoltoon ja modernisointiin rakennusten koko elinkaaren ajan. Teemme ihmisten liikkumisesta korkeammissa ja älykkäämmissä rakennuksissa turvallista, mukavaa ja luotettavaa. Vuonna 2018 KONEen liikevaihto oli 9,1 miljardia euroa, ja vuoden lopulla henkilöstömäärä oli yli 57 000. Yhtiön B-sarjan osake noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. www.kone.com

Tilaa