Eero Tuulos Konecranesin sijoittajasuhdejohtajaksi

Report this content

Eero Tuulos Konecranesin sijoittajasuhdejohtajaksi

Eero Tuulos (KTM) on nimitetty Konecranesin sijoittajasuhdejohtajaksi. Hän aloittaa uudessa tehtävässään 5. helmikuuta 2018 ja raportoi finanssijohtaja Teo Ottolalle.

Tuulos siirtyy Konecraneille Nokialta, jossa hän työskenteli sijoittajasuhdejohtajana (Director, Investor Relations), Hänellä on laaja kokemus sijoittajasuhteista ja rahoitusalalta.

Konecranesin nykyinen sijoittajasuhdejohtaja Miikka Kinnunen siirtyy uusiin tehtäviin Konecranesin taloushallinnossa, ja hän raportoi myös jatkossa Teo Ottolalle.

" Haluan esittää vilpittömät kiitokseni Miikalle, joka on vienyt Konecranesin sijoittajasuhteet sille hienole tasolle, jolla ne tänä päivänä ovat. Samaan aikaan olen iloinen Eeron liittymisestä tiimiin ja olen varma, että hän johtaa sijoittajasuhteitamme innostuneesti ja vahvalla ammattitaidolla”, sanoo Teo Ottola.

“Olen iloinen ja innoissani liittyessäni Konecranes-tiimiin näin mielenkiintoisina aikoina. Tavoitteeni on yhdessä uuden tiimini kanssa ylläpitää avointa ja johdonmukaista keskustelua sijoittajayhteisön kanssa”, sanoo Eero Tuulos. 

KONECRANES OYJ

Teo Ottola
Finanssijohtaja

Lisätietoja:
Teo Ottola, finanssijohtaja, puh. 050 5211 064

Konecranes on yksi maailman johtavista nostolaitevalmistajista, ja sen asiakkaita ovat muun muassa koneenrakennus- ja prosessiteollisuus, telakat, satamat ja terminaalit. Yritys toimittaa asiakkailleen toimintaa tehostavia nostoratkaisuja ja huoltopalveluita kaikille nosturimerkeille. Vuonna 2016 yrityksen (vertailukelpoisen yhdistetyn yhtiön) liikevaihto oli yhteensä 3 278 miljoonaa euroa. Yrityksellä on 16 600 työntekijää ja 600 huoltopistettä 50 maassa. Konecranesin osake on noteerattu Nasdaq Helsingissä (osakkeen tunnus: KCR).

Jakelu:
Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.konecranes.com

Tilaa