Konecranes lahjoitti 200 000 euroa Aalto-yliopistolle

Report this content

Konecranes on vuoden 2017 yhtiökokouksen päätöksen mukaisesti tehnyt 200 000 euron lahjoituksen Aalto-yliopistolle. Puolet lahjoituksesta on tarkoitettu teknisten tieteiden ja puolet kauppatieteiden koulutuksen tukemiseen.

 

"Lahjoitukset ovat jatkoa yhteistyöllemme Aalto-yliopiston kanssa", sanoo Konecranes-konsernin toimitusjohtaja Panu Routila. "Teknologia muokkaa tulevaisuutta ennennäkemättömällä tavalla, joten yritykset tarvitsevat uutta, osaavaa työvoimaa pysyäkseen mukana kehityksessä. Lahjoituksilla haluamme tukea yliopiston korkeatasoista opetusta. Uskomme, että laadukas korkeakouluopetus on yksi tärkeimmistä yritysten menestystekijöistä nyt ja tulevaisuudessa."


"Olemme erittäin kiitollisia tästä lahjoituksesta. Konecranes ja Aalto-yliopisto ovat vuosien ajan tehneet yhteistyötä useissa tutkimus- ja opetusprojekteissa. Esimerkiksi tänä vuonna Aalto-yliopiston tuotekehityskurssilla oppilaiden ja Konecranesin yhteisessä projektissa tehtävänä oli kehittää mukautuva, akkukäyttöinen nostin, jota voidaan käyttää tilanteissa, joissa verkkovirtaa ei ole saatavilla. Tämä tuote voi avata uusia markkinasegmenttejä yritykselle", sanoo Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelä.

Konecranes ja Aalto-yliopisto ovat viime aikoina tehneet yhteistyötä teollisen internetin tutkimuksen ja opetuksen parissa. Konecranes on asentanut älykkään CXT NEO -nosturin Aalto-yliopiston teollisen internetin kampukselle Otaniemeen. Nosturi on opiskelijoiden käytössä, ja sitä hyödynnetään tutkimus- ja tuotekehitystyössä. Nosturin ohjausjärjestelmä on kytketty Konecranes-alustaan, jonka kautta opiskelijoilla ja tutkijoilla on pääsy nosturin toimintoihin. Konecranes osallistuu tutkimukseen opiskelijoiden mentorina.
 

Lisätietoja:
Mikael Wegmüller, johtaja, markkinointi ja viestintä
Sähköposti: mikael.wegmuller@konecranes.com tai puhelin: 020 427 2008

 

Tämä lehdistötiedote on luettavissa verkkosivuillamme osoitteessa www.konecranes.com

 

Konecranes on yksi maailman johtavista nostolaitevalmistajista, ja sen asiakkaita ovat muun muassa koneenrakennus- ja prosessiteollisuus, telakat, satamat ja terminaalit. Yritys toimittaa asiakkailleen toimintaa tehostavia nostoratkaisuja ja huoltopalveluita kaikille nosturimerkeille. Vuonna 2016 yrityksen (vertailukelpoisen yhdistetyn yhtiön) liikevaihto oli yhteensä 3 278 miljoonaa euroa. Konsernilla on 17 000 työntekijää ja 600 toimipistettä 50 maassa. Konecranes Oyj:n A-sarjan osakkeet on noteerattu Nasdaq Helsingissä (osakkeen tunnus: KCR).

 

Tilaa