KONECRANES LISÄÄ TOIMENPITEITÄ PARANTAAKSEEN TEHOKKUUTTAAN JA LASKEAKSEEN KUSTANNUKSIAAN

Report this content

KONECRANES OYJ  PÖRSSITIEDOTE  24.7.2013 klo 08.55

Kuten 19. kesäkuuta julkaistussa pörssitiedotteessa alustavasti kerrottiin, Konecranes-konsernin tuloskehitys on nykyisessä, haastavassa liiketoimintaympäristössä ollut epätyydyttävää. Lisäksi taloudellisen ympäristön epävarmuus jatkuu, joten Konecranes valmistautuu sen mukaisesti. Suunnittelemme uusia toimenpiteitä vuosittaisen kulutasomme alentamiseksi 30 miljoonalla eurolla vuoden 2014 loppuun mennessä. Noin kaksi kolmasosaa kustannussäästöistä kohdistuu Laitteet-liiketoiminta-alueeseen ja kolmannes Kunnossapito-liiketoiminta-alueeseen. Lisäksi Konecranes suunnittelee uusia toimia saavuttaakseen säästöjä muuttuvissa kustannuksissa.

Merkittävimmät harkittavat toimenpiteet ovat:

- tuotannon siirrot ja yhdistämiset toimipaikkojen välillä
- valmistusprosessien optimointi ja tuottavuuden parantaminen
- hallinto- ja tukitoimintojen yhdistäminen ja tehokkuuden parantaminen
- myyntiyksiköiden yhdistäminen kattamaan laajempia alueita
- heikosti kannattavien toimintojen tuottavuuden parantaminen ja uudelleenorganisointi

Kassavirtavaikutteisten uudelleenjärjestelykulujen arvioidaan olevan enintään 20 miljoonaa euroa vuosina 2013-2014. Lisäksi odotamme kirjaavamme ei-kassavirtavaikutteisia uudelleenjärjestelykuluja enintään 20 miljoonaa euroa. Harkittavien toimenpiteiden on arvioitu koskevan enintään 600 henkilöä pysyvinä henkilövähennyksinä, lomautuksina ja eläkejärjestelyinä. Konecranes työllistää tällä hetkellä noin 12 000 henkilöä.  

"Maailma muuttuu nopeasti, emmekä voi odottaa maailmantaloudelta paljoakaan vetoapua. Uskomme myös kovan hintakilpailun jatkuvan. Kustannustasomme on liian korkea volyyminäkymiimme verrattuna, ja aiomme sopeuttaa kustannusrakenteemme ja organisaatiomme koon markkinoiden realiteetteja vastaaviksi. Kiinteiden kustannusten vähentämisen lisäksi valmistelemme useita toimenpiteitä toimitusketjumme kehittämiseksi ja muuttuvien kustannuksiemme laskemiseksi. Säästömahdollisuuksia on myös muissa kuin henkilöstöön liittyvissä kuluissa, mutta valitettavasti henkilöstövaikutuksilta ei voida välttyä”, sanoo toimitusjohtaja Pekka Lundmark.

“Parannamme kustannustehokkuuttamme, mutta jatkamme myös kolmea strategista tulevaisuuden kehityshankettamme. Ensinnäkin, kehitämme uusia teknologioita, jotka mahdollistavat reaaliaikaisen näkyvyyden huoltamiemme nostolaitteiden ja työstökoneiden kuntoon ja suorituskykyyn. Toiseksi, kehitämme kokonaan uuden, erityisesti kehittyville markkinoille suunnatun tuoteperheen. Kolmanneksi, uudistamme hajanaiset IT-järjestelmämme, jotta saamme reaaliaikaisen näkyvyyden asiakaskysyntään, kenttähuoltoon, toimitusketjuun ja talouslukuihin. Kaikki kolme yllämainittua strategista hanketta vaativat uusia taitoja. Sen vuoksi henkilöstömme osaamisen kehittäminen on niissä kaikissa avainasemassa”, hän jatkaa.

Lisätietoja kerrotaan kustannussäästöohjelman edetessä.


KONECRANES OYJ


Miikka Kinnunen
Sijoittajasuhdejohtaja


LISÄTIETOJA
Analyytikot ja sijoittajat:
Miikka Kinnunen, Sijoittajasuhdejohtaja, Konecranes Oyj,
Puhelin 020 427 2050

Lehdistö:
Mikael Wegmüller, markkinointi- ja viestintäjohtaja, Konecranes Oyj, puhelin 020 427 2008

 

JAKELU
NASDAQ OMX Helsinki
Media
www.konecranes.com

 

Konecranes on yksi maailman johtavista nostolaitevalmistajista, ja sen asiakkaita ovat muun muassa koneenrakennus- ja prosessiteollisuus, telakat, satamat ja terminaalit. Yritys toimittaa asiakkailleen toimintaa tehostavia nostoratkaisuja ja huoltopalveluita kaikille nosturimerkeille ja työstökoneille. Vuonna 2012 Konecranes-konsernin liikevaihto oli yhteensä 2 170 miljoonaa euroa. Konsernilla on 12 100 työntekijää 626 kohteessa 48 maassa. Konecranes Oyj:n osake on noteerattu NASDAQ OMX Helsingissä (osakkeen tunnus: KCR1V).

Tilaa