KONECRANES OYJ:N HALLITUKSEN PUHEENJOHTAJA LAHJOITTANUT OMISTAMANSA KONECRANES-OSAKKEET LÄHIPIIRILLEEN

Report this content

Konecranes Oyj on 28.12.2011 saanut tiedon, että yhtiön hallituksen puheenjohtaja Stig Gustavson on lahjoittanut kaikki Konecranes Oyj:ssä omistamansa osakkeet tasaosuuksin kahdelle tyttärelleen pidättäen kuitenkin itsellään lahjoitettuihin osakkeisiin liittyvän ääni- ja osinko-oikeuden. Lahjoituksen kohteena on ollut yhteensä 2 069 778 osaketta, mikä vastaa noin 3,27 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista ja niiden tuottamista äänistä. Osakkeiden siirto toteutetaan arvo-osuusjärjestelmässä 28.–29.12.2011.

KONECRANES OYJ

Miikka Kinnunen
Sijoittajasuhdejohtaja

LISÄTIETOJA
Miikka Kinnunen, sijoittajasuhdejohtaja, Konecranes Oyj, puh. 020 427 2050


Konecranes on yksi maailman johtavista nostolaitevalmistajista, ja sen asiakkaita ovat muun muassa koneenrakennus- ja prosessiteollisuus, telakat, satamat ja terminaalit. Yritys toimittaa asiakkailleen toimintaa tehostavia nostoratkaisuja ja huoltopalveluita kaikille nosturimerkeille ja työstökoneille. Vuonna 2010 Konecranes-konsernin liikevaihto oli yhteensä 1 546 miljoonaa euroa. Konsernilla on 11 400 työntekijää ja 578 huoltopistettä 46 maassa. Konecranes Oyj:n osake on noteerattu NASDAQ OMX Helsingissä (osakkeen tunnus: KCR1V).

JAKELU
NASDAQ OMX Helsinki
Tiedotusvälineet
www.konecranes.com

 

Tilaa