KONECRANES OYJ:N HALLITUS PÄÄTTI JATKAA KOKO HENKILÖSTÖN OSAKESÄÄSTÖOHJELMAA

Report this content

KONECRANES OYJ  PÖRSSITIEDOTE 18.2.2019 klo 9.00

KONECRANES OYJ:N HALLITUS PÄÄTTI JATKAA KOKO HENKILÖSTÖN OSAKESÄÄSTÖOHJELMAA

Konecranes Oyj:n vuoden 2012 varsinainen yhtiökokous päätti osakesäästöohjelman käyttöönottamisesta Konecranes-konsernissa.

Konsernin työntekijöiden ohjelmaa kohtaan osoittaman kiinnostuksen perusteella hallitus on päättänyt uuden säästökauden alkamisesta. Uusi säästökausi alkaa 1.7.2019 ja päättyy 30.6.2020. Enimmäissäästön määrä kuukaudessa on 5 prosenttia kunkin osallistujan bruttopalkasta ja vähimmäissäästön määrä kuukaudessa on 50 euroa per työntekijä. Ohjelmaan osallistuva henkilö saa maksutta yhden lisäosakkeen kutakin kahta hankittua säästöosaketta kohden. Lisäosakkeet annetaan osallistujille, jos he omistavat säästökaudelta hankitut säästöosakkeet omistusjakson päättymiseen 15.2.2023 saakka eikä heidän työsuhteensa ole päättynyt henkilöstä johtuvista syistä ennen tätä.  Alkavan säästökauden kaikkien säästöjen kokonaismäärä voi olla enintään 8,5 miljoonaa euroa. Säästökauden 2019–2020 ehdot ovat muuttumattomat edellisistä säästökausista.

Työntekijä osallistuu ohjelmaan vuodeksi kerrallaan. Osakkeita hankitaan kertyneillä säästöillä markkinahintaan neljännesvuosittain Konecranesin osavuosikatsausten julkistamispäivien jälkeen lokakuusta 2019 alkaen. Ostetuille osakkeille alkavan säästökauden aikana maksetut osingot käytetään automaattisesti osakkeiden ostamiseen seuraavana osakkeiden ostopäivänä. Näillä osakkeilla on samat oikeudet lisäosakkeisiin.

Hallitus ehdottaa 28.3.2019 pidettävälle varsinaiselle yhtiökokoukselle, että hallitus valtuutetaan päättämään maksuttomasta suunnatusta osakeannista, joka tarvitaan osakesäästöohjelman toteuttamiseksi.

KONECRANES OYJ


Eero Tuulos
Sijoittajasuhdejohtaja


LISÄTIETOJA
Eero Tuulos, sijoittajasuhdejohtaja, puh. 020 427 2050


Konecranes on yksi maailman johtavista nostolaitevalmistajista, ja sen asiakkaita ovat muun muassa koneenrakennus- ja prosessiteollisuus, telakat, satamat ja terminaalit. Yritys toimittaa asiakkailleen toimintaa tehostavia nostoratkaisuja ja huoltopalveluita kaikille nosturimerkeille. Vuonna 2018 konsernin liikevaihto oli yhteensä 3 156 miljoonaa euroa. Yrityksellä on 16 100 työntekijää ja 600 toimipaikkaa 50 maassa. Konecranes Oyj:n osakkeet on noteerattu Nasdaq Helsingissä (osakkeen tunnus: KCR).



JAKELU
Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.konecranes.com

Tilaa