KONECRANES OYJ:N KONSERNIJOHTO SIJOITTAA YHTIÖN OSAKKEISIIN OSANA JOHDON KANNUSTINJÄRJESTELYÄ
KONECRANES OYJ PÖRSSITIEDOTE 7.5.2009 klo 17.45
KONECRANES OYJ:N KONSERNIJOHTO SIJOITTAA YHTIÖN OSAKKEISIIN OSANA JOHDON
KANNUSTINJÄRJESTELYÄ
Konecranes Oyj:n johto kasvattaa omistustaan yhtiössä.
Järjestely on osa Konecranes Oyj:n hallituksen hyväksymää johdon
kannustinjärjestelmää. Osakeomistusta varten Konecranes-konsernin johto on
perustanut KCR Management Oy -nimisen yhtiön, jonka koko osakekannan johto
omistaa. Yhtiön osakkaina ei ole Konecranes Oyj:n hallituksen jäseniä. KCR
Management Oy:n on tarkoitus hankkia järjestelyn puitteissa markkinoilta noin
500.000 Konecranes Oyj:n osaketta. Hankinnat rahoitetaan johdon yhteensä noin
1,3 miljoonan euron suuruisilla pääomapanoksilla sekä Konecranes Oyj:ltä
otettavalla lainalla. Järjestelyn tarkoituksena on sitouttaa johtohenkilöt
yhtiöön kannustamalla heitä hankkimaan ja omistamaan yhtiön osakkeita. Hallitus
näkee tämän keinona vahvistaa johdon sitoutumista yhtiön omistaja-arvon
kasvattamiseen pitkällä tähtäyksellä.
Osana järjestelyä Konecranes Oyj:n hallitus on päättänyt antaa KCR Management
Oy:lle enintään noin 7,1 miljoonan euron suuruisen korollisen lainan yhtiön
osakkeiden hankinnan rahoittamiseksi. Laina maksetaan kokonaisuudessaan takaisin
31.12.2012 mennessä. Laina-aikaa voidaan jatkaa kahdella vuodella tilanteessa,
jossa järjestelyn voimassaoloaikaa jatketaan alla kuvatulla tavalla. KCR
Management Oy:llä on velvollisuus maksaa laina ennenaikaisesti takaisin myymällä
hallussaan olevia Konecranes Oyj:n osakkeita, mikäli yhtiön osakekurssi ylittää
muuten kuin tilapäisesti tietyn järjestelyssä määritetyn tason.
Järjestely on voimassa syksyyn 2012 saakka, jolloin järjestely on tarkoitus
purkaa myöhemmin päätettävällä tavalla. Järjestely voidaan purkaa esimerkiksi
asettamalla KCR Management Oy selvitystilaan, sulauttamalla se Konecranes
Oyj:hin tai myymällä KCR Management Oy:n omistamat Konecranes Oyj:n osakkeet
muulla tavoin. Järjestelyä kuitenkin jatketaan kahdella vuodella, mikäli
Konecranes Oyj:n osakekurssi keväällä 2012 on alle sen keskihinnan, jonka KCR
Management Oy on maksanut omistamistaan Konecranes Oyj:n osakkeista. Järjestelyn
voimassaoloaikana KCR Management Oy voi luovuttaa omistamiaan Konecranes Oyj:n
osakkeita vain tietyillä edellytyksillä. KCR Management Oy:n osakkeita omistavat
johtohenkilöt eivät myöskään saa luopua omistuksestaan ennen järjestelyn
päättymistä.
”Kannustinjärjestelmän kautta johto sijoittaa henkilökohtaisesti huomattavan
määrän omia varojaan yhtiön osakkeisiin. Johtohenkilöt rahoittavat sijoituksensa
itse. Yhtiö tarjoaa lisärahoitusta, joka edistää johdon voittomahdollisuuksia,
mutta johto kantaa itse aidon omistajariskin. Järjestely osoittaa kuinka
vahvasti johto uskoo yhtiöön”, hallituksen puheenjohtaja Stig Gustavson toteaa.
Järjestely laajentaa ja jatkaa yhtiön toimitusjohtajalle joulukuussa 2006
perustettua kannustinjärjestelmää, jossa toimitusjohtajalle myytiin yhteensä
100.000 yhtiön osaketta. Kyseisiin osakkeisiin liittynyttä viiden vuoden
luovutusrajoitusta on muutettu uuden järjestelyn yhteydessä antamalla
toimitusjohtajalle oikeus myydä nämä osakkeet markkinoille edellyttäen, että
sovittu määrä näin saaduista varoista sijoitetaan pääomapanoksena KCR Management
Oy:öön. Tämän jälkeen toimitusjohtaja tulee omistamaan 180.000 Konecranes Oyj:n
osaketta suoraan ja lisäksi noin 135.000 osaketta välillisesti KCR Management
Oy:n kautta.
KONECRANES OYJ
Hallitus
LISÄTIETOJA
Teo Ottola, finanssijohtaja, puh. 020 427 2040
JAKELU
NASDAQ OMX Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.konecranes.com
Konecranes on yksi maailman johtavista nostolaitevalmistajista, ja sen
asiakkaita ovat muun muassa konepaja- ja prosessiteollisuus, telakat, satamat ja
terminaalit. Yritys toimittaa asiakkailleen toimintaa tehostavia nostoratkaisuja
ja huoltopalveluita kaikille nosturimerkeille ja työstökoneille. Vuonna 2008
Konecranes-konsernin liikevaihto oli yhteensä 2 103 miljoonaa euroa. Yrityksellä
on 9 900 työntekijää ja 485 toimipistettä 43 maassa. Konecranes Oyj:n osake on
noteerattu NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä (osakkeen tunnus: KCR1V).