KONECRANES OYJ TÄYDENTÄÄ 12.3.2009 ANNETTUA TIEDOTETTA YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSISTÄ
KONECRANES OYJ PÖRSSITIEDOTE 13.3.2009 klo 16.50
KONECRANES OYJ TÄYDENTÄÄ 12.3.2009 ANNETTUA TIEDOTETTA YHTIÖKOKOUKSEN
PÄÄTÖKSISTÄ
Yhtiökokous päätti optio-oikeuksien antamisesta yhtiön ja sen tytäryhtiöiden
avainhenkilöille. Optio-oikeuksien määrä on yhteensä enintään 2.250.000
kappaletta ja ne oikeuttavat merkitsemään yhteensä enintään 2.250.000 yhtiön
uutta tai sen hallussa olevaa osaketta. Osakkeen merkintähinta merkitään
kokonaisuudessaan sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon. Optio-oikeudella
merkittävän osakkeen merkintähinta perustuu Konecranes Oyj:n osakkeen
vallitsevaan markkinahintaan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä huhtikuussa 2009,
huhtikuussa 2010 ja huhtikuussa 2011. Optio-oikeuksilla merkittävien osakkeiden
merkintäaika on optio-oikeuksilla 2009A 1.4.2012—30.4.2014, optio-oikeuksilla
2009B 1.4.2013—30.4.2015 ja optio-oikeuksilla 2009C 1.4.2014—30.4.2016.
Yhtiökokouksen päätöksistä 12.3.2009 annettua tiedotetta täydennetään tämän
tiedotteen liitteenä olevilla vuoden 2009 optio-ohjelman ehdoilla.
Konecranes on yksi maailman johtavista nostolaitevalmistajista, ja sen
asiakkaita ovat muun muassa konepaja- ja prosessiteollisuus, telakat, satamat ja
terminaalit. Yritys toimittaa asiakkailleen toimintaa tehostavia nostoratkaisuja
ja huoltopalveluita kaikille nosturimerkeille ja työstökoneille. Vuonna 2008
Konecranes-konsernin liikevaihto oli yhteensä 2 103 miljoonaa euroa. Yrityksellä
on 9 900 työntekijää ja 485 toimipistettä 43 maassa. Konecranes Oyj:n osake on
noteerattu NASDAQ OMX Helsingin Pörssissä (osakkeen tunnus: KCR1V).
KONECRANES OYJ
Sanna Päiväniemi
Sijoittajasuhdepäällikkö
LISÄTIETOJA
Sirpa Poitsalo, lakiasiainjohtaja, puh. 020 427 2011
JAKELU
NASDAQ OMX Helsinki Ltd
Media
www.konecranes.com
LIITE: Optio-oikeuksien 2009 ehdot
KONECRANES OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2009
I OPTIO-OIKEUKSIEN EHDOT
1. Optio-oikeuksien määrä
Optio-oikeuksia annetaan yhteensä enintään 2.250.000 kappaletta, ja ne
oikeuttavat merkitsemään yhteensä enintään 2.250.000 yhtiön uutta tai sen
hallussa olevaa osaketta (osake). Hallitus päättää annetaanko merkitsijälle
uusia vai yhtiön hallussa olevia osakkeita.
2. Optio-oikeudet
Optio-oikeuksista 750.000 merkitään tunnuksella 2009A, 750.000 tunnuksella 2009B
ja 750.000 tunnuksella 2009C.
Hallitus lähettää optio-oikeuksien saajille kirjallisen ilmoituksen
optio-oikeuksien tarjoamisesta. Optio-oikeudet annetaan, kun optio-oikeuksien
saajalta on saatu hyväksyntä hallituksen tekemään tarjoukseen.
Palauttamalla hyväksymisilmoituksen yhtiölle optio-oikeuksien saaja valtuuttaa
yhtiön tai yhtiön määräämän kirjaamaan optio-oikeudet optio-oikeuksien saajan
hyväksymisilmoituksessa ilmoittamalle arvo-osuustilille, jos hallitus päättää
liittää optio-oikeudet Euroclear Finland Oy:n (entinen Suomen Arvopaperikeskus
Oy) (APK) ylläpitämään arvo-osuusjärjestelmään.
Optio-oikeuksien saajan on huolehdittava siitä, että hänellä on voimassa oleva
arvo-osuustili APK:n säännöissä tarkoitetussa tilinhoitajayhteisössä viimeistään
sinä päivänä, kun optio-oikeuksien saaja palauttaa edellä mainitun
hyväksymisilmoituksen yhtiölle.
3. Optio-oikeuksien suuntaaminen
Optio-oikeudet annetaan vastikkeetta konsernin avainhenkilöille.
Optio-oikeuksien antamiselle on yhtiön kannalta painava taloudellinen syy, koska
optio-oikeudet on tarkoitettu osaksi konsernin avainhenkilöiden kannustus- ja
sitouttamisjärjestelmää.
4. Optio-oikeuksien jakaminen
Hallitus päättää optio-oikeuksien jakamisesta konsernin palveluksessa oleville
tai palvelukseen rekrytoitaville avainhenkilöille. Hallitus päättää myös
yhtiölle myöhemmin palautuneiden optio-oikeuksien uudelleen jakamisesta.
Optio-oikeudet eivät ole osa optio-oikeuden saajan työ- tai toimisopimusta eikä
niitä katsota palkaksi tai luontaiseduksi. Optio-oikeuden saajalla ei ole
oikeutta saada työ- tai toimisuhteen aikana tai sen päättymisen jälkeen millään
perusteella korvausta optio-oikeuksiin liittyen. Optio-oikeuden saaja on itse
vastuussa kaikista veroista ja verotuksellisista seuraamuksista, joita
optio-oikeuksien saamiseen tai käyttämiseen liittyy.
5. Optio-oikeuksien luovuttaminen ja menettäminen
Yhtiö säilyttää optio-oikeudet optio-oikeuden omistajan lukuun osakkeiden
merkintäajan alkamiseen saakka. Optio-oikeudet ovat vapaasti luovutettavissa ja
pantattavissa, kun osakemerkinnän aika niiden osalta on alkanut. Hallitus voi
kuitenkin antaa luvan optio-oikeuksien luovuttamiseen tai panttaamiseen
aikaisemminkin. Optio-oikeuden omistaja on velvollinen ilmoittamaan viipymättä
yhtiölle kirjallisesti, mikäli hän luovuttaa tai panttaa optio-oikeuksiaan.
Mikäli optio-oikeuden omistajan työ- tai toimisuhde konserniin kuuluvaan yhtiöön
päättyy muusta syystä kuin optio-oikeuden omistajan kuoleman tai lakisääteiselle
tai työ- tai toimisopimuksen mukaiselle eläkkeelle siirtymisen johdosta, hän
menettää viipymättä yhtiölle tai yhtiön määräämälle vastikkeetta sellaiset
optio-oikeudet, joiden osalta kohdan II.2. mukainen osakemerkinnän aika ei työ-
tai toimisuhteen päättymispäivänä ollut alkanut. Vastaavasti menetellään, jos
optio-oikeuden omistajan työ- tai toimisuhteesta johtuvat oikeudet ja
velvollisuudet siirtyvät työnantajan liikkeenluovutuksessa uudelle omistajalle
tai haltijalle. Hallitus voi kuitenkin näissä tapauksissa päättää, että
optio-oikeuden omistaja saa pitää mainitut optio-oikeutensa tai osan niistä.
Hallitus voi päättää optio-oikeuksien liittämisestä arvo-osuusjärjestelmään.
Mikäli optio-oikeudet on liitetty arvo-osuusjärjestelmään, on yhtiöllä oikeus
hakea ja saada siirretyksi kaikki menetetyt optio-oikeudet optio-oikeuden
omistajan arvo-osuustililtä osoittamalleen arvo-osuustilille ilman
optio-oikeuden omistajan suostumusta. Yhtiöllä on lisäksi oikeus rekisteröidä
optio-oikeuksia koskevat luovutusrajoitukset ja muut vastaavat rajoitukset
optio-oikeuden omistajan arvo-osuustilille ilman tämän suostumusta.
Optio-oikeuksien omistajan kuollessa optio-oikeudet siirtyvät kuolinhetkellä
hänen oikeudenomistajilleen, joilla on oikeus käyttää optio-oikeuksia näiden
ehtojen mukaisesti. Kuolleen optio-oikeuksien omistajan oikeudenomistajien on
esitettävä yhtiölle selvitys oikeudestaan optio-oikeuksiin käyttäessään
optio-oikeuksia tai yhtiön muuten niin vaatiessa. Yhtiö voi kieltäytyä
hyväksymästä optio-oikeuksen nojalla tehtävää osakemerkintää ennen hyväksyttävän
selvityksen saamista.
II OSAKEMERKINNÄN EHDOT
1. Oikeus osakkeiden merkintään
Kukin optio-oikeus oikeuttaa merkitsemään yhden (1) yhtiön uuden tai sen
hallussa olevan osakkeen. Osakkeen merkintähinta merkitään kokonaisuudessaan
sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon.
2. Osakkeiden merkintä ja maksu
Osakkeiden merkintäaika on:
- optio-oikeudella 2009A 1.4.2012-30.4.2014
- optio-oikeudella 2009B 1.4.2013-30.4.2015
- optio-oikeudella 2009C 1.4.2014-30.4.2016.
Jos osakkeiden merkintäajan viimeinen päivä ei ole pankkipäivä, osakkeiden
merkinnän voi tehdä viimeistä merkintäpäivää seuraavana pankkipäivänä.
Osakkeiden merkintä tapahtuu yhtiön pääkonttorissa tai mahdollisesti muussa
myöhemmin ilmoitettavassa paikassa ja myöhemmin ilmoitettavalla tavalla.
Osakkeet on maksettava merkittäessä yhtiön osoittamalle pankkitilille. Hallitus
päättää kaikista osakemerkintään liittyvistä toimenpiteistä.
3. Osakkeiden merkintähinta
Osakkeen merkintähinta on:
- optio-oikeudella 2009A osakkeen vaihdolla painotettu keskikurssi NASDAQ OMX
Helsinki Oy:ssä 1.4.-30.4.2009
- optio-oikeudella 2009B osakkeen vaihdolla painotettu keskikurssi NASDAQ OMX
Helsinki Oy:ssä 1.4.-30.4.2010
- optio-oikeudella 2009C osakkeen vaihdolla painotettu keskikurssi NASDAQ OMX
Helsinki Oy:ssä 1.4.-30.4.2011.
Jos osingon irtoamispäivä on merkintähinnan määräytymisjaksolla, lisätään
kyseinen osinko osingon irtoamispäivästä alkaen tehtyjen osakekauppojen
kauppahintoihin vaihdolla painotettua keskikurssia laskettaessa. Vastaavasti
menetellään, jos yhtiö jakaa varoja vapaan oman pääoman rahastosta tai jakaa
osakepääomaa osakkeenomistajille.
Optio-oikeudella merkittävän osakkeen merkintähinta voi alentua kohdassa 7
mainituissa erityistapauksissa. Osakkeen merkintähinta on kuitenkin aina
vähintään 0,01 euroa.
4. Osakkeiden kirjaus
Merkityt ja täysin maksetut osakkeet kirjataan merkitsijän arvo-osuustilille.
5. Osakkeenomistajan oikeudet
Uusien osakkeiden oikeus osinkoon ja muut osakkeenomistajan oikeudet alkavat
osakkeiden tultua rekisteröidyiksi kaupparekisteriin.
Jos osakkeiden merkitsijälle annetaan yhtiön hallussa olevia omia osakkeita,
merkitsijä saa oikeuden osinkoon ja muut osakkeenomistajan oikeudet sitten, kun
osakkeet on merkitty ja maksettu.
6. Osakeannit, optio-oikeudet tai muut erityiset oikeudet ennen osakemerkintää
Mikäli yhtiö ennen osakemerkintää päättää osakeannista tai uusien
optio-oikeuksien tai muiden erityisten oikeuksien antamisesta, on optio-oikeuden
omistajalla sama tai yhdenvertainen oikeus osakkeenomistajan kanssa.
Yhdenvertaisuus toteutetaan hallituksen päättämällä tavalla siten, että
merkittävissä olevien osakkeiden määriä, merkintähintoja tai molempia muutetaan.
Osakkeiden tai osakeyhtiölain 10 luvun mukaisten optio-oikeuksien tai muiden
erityisten oikeuksien antaminen konsernin henkilöstölle ei kuitenkaan missään
tilanteessa aiheuta muutoksia näiden optio-oikeuksien ehtoihin.
7. Oikeudet eräissä erityistapauksissa
Mikäli yhtiö jakaa osinkoa tai varoja vapaan oman pääoman rahastosta,
optio-oikeudella merkittävän osakkeen merkintähintaa alennetaan merkintähinnan
määräytymisjakson alkamisen jälkeen ja ennen osakemerkintää päätettävien
osinkojen tai jaettavan vapaan oman pääoman määrällä kunkin osingonjaon tai
pääoman palautuksen täsmäytyspäivänä.
Mikäli yhtiö alentaa osakepääomaansa jakamalla osakepääomaa osakkeenomistajille,
optio-oikeudella merkittävän osakkeen merkintähintaa alennetaan merkintähinnan
määräytymisjakson alkamisen jälkeen ja ennen osakemerkintää päätettävän
jaettavan osakepääoman määrällä osakepääoman palautuksen täsmäytyspäivänä.
Mikäli yhtiö ennen osakemerkintää asetetaan selvitystilaan, varataan
optio-oikeuksien omistajille tilaisuus käyttää osakemerkintäoikeuttaan
hallituksen asettamana määräaikana. Mikäli yhtiö ennen osakemerkintää poistetaan
rekisteristä, on optio-oikeuden omistajalla sama tai yhdenvertainen oikeus
osakkeenomistajan kanssa.
Mikäli yhtiö päättää sulautua sulautuvana yhtiönä toiseen yhtiöön tai
kombinaatiofuusiossa muodostuvaan uuteen yhtiöön tai päättää jakautua
kokonaisuudessaan, annetaan optio-oikeuksien omistajille oikeus merkitä osakkeet
hallituksen asettamana määräaikana ennen sulautumista tai jakautumista.
Vaihtoehtoisesti hallitus voi antaa optio-oikeuksien omistajalle oikeuden
vaihtaa optio-oikeudet toisen yhtiön liikkeeseen laskemiin optio-oikeuksiin
sulautumis- tai jakautumissuunnitelmassa määrätyllä tai hallituksen muuten
määräämällä tavalla taikka oikeuden myydä optio-oikeudet ennen sulautumista tai
jakautumista. Tämän jälkeen osakemerkintä- tai vaihto-oikeutta ei enää ole. Sama
menettely soveltuu rajat ylittävään sulautumiseen tai jakautumiseen tai mikäli
yhtiö muututtuaan eurooppayhtiöksi (Societas Europae) tai muuten siirtää
kotipaikan Suomesta toiseen Euroopan Talousalueeseen kuuluvaan jäsenvaltioon.
Hallitus päättää mahdollisen osittaisjakautumisen vaikutuksesta
optio-oikeuksiin. Edellä mainituissa tilanteissa optio-oikeuksien omistajilla ei
ole oikeutta vaatia, että yhtiö lunastaa heiltä optio-oikeudet käyvästä
hinnasta.
Yhtiön omien osakkeiden hankkiminen tai lunastaminen tai optio-oikeuksien tai
muiden erityisten oikeuksien hankkiminen ei vaikuta optio-oikeuden omistajan
asemaan. Mikäli yhtiö kuitenkin päättää hankkia tai lunastaa omia osakkeitaan
kaikilta osakkeenomistajilta, on optio-oikeuksien omistajille tehtävä
yhdenvertainen tarjous.
Mikäli joku julkisesti tarjoutuu ostamaan kaikki yhtiön liikkeeseen laskemat
osakkeet ja optio-oikeudet sekä muut erityiset oikeudet tai mikäli jollekin
osakkeenomistajalle syntyy yhtiön yhtiöjärjestyksen tai arvopaperimarkkinalain
mukainen velvollisuus tehdä ostotarjous yhtiön muiden osakkeenomistajien
osakkeista ja optio-oikeuksista sekä muista erityisistä oikeuksista, tai mikäli
jollekin osakkeenomistajalle syntyy osakeyhtiölain mukainen oikeus ja
velvollisuus lunastaa yhtiön muiden osakkeenomistajien osakkeet,
optio-oikeuksien omistaja voi edellä kohdan I.5 estämättä luovuttaa kaikki
hallussaan olevat optio-oikeudet ostotarjouksen tekijälle, lunastusvelvolliselle
tai lunastukseen oikeutetulle. Mikäli jollekin osakkeenomistajalle syntyy
osakeyhtiölain mukainen oikeus lunastaa yhtiön muiden osakkeenomistajien
osakkeet, optio-oikeuksien omistajalla on osakkeenomistajan asemaa vastaava
velvollisuus luovuttaa kaikki optio-oikeutensa lunastusoikeuttaan käyttävälle
osakkeenomistajalle. Hallitus voi kaikissa tässä kappaleessa luetelluissa
tilanteissa antaa optio-oikeuksien omistajalle mahdollisuuden käyttää
merkintäoikeuttaan hallituksen asettamana määräaikana, minkä jälkeen
merkintäoikeutta ei enää ole.
III MUUT SEIKAT
Näihin ehtoihin sovelletaan Suomen lakia. Optio-oikeuksia koskevat riita-asiat
ratkaistaan välimiesmenettelyssä Keskuskauppakamarin välityslautakunnan
sääntöjen mukaisesti.
Hallitus voi päättää näihin ehtoihin tehtävistä teknisistä muutoksista, jotka
aiheutuvat optio-oikeuksien arvo-osuusjärjestelmään liittämisestä sekä muista
näihin ehtoihin tehtävistä muutoksista ja täsmennyksistä, joita ei ole pidettävä
olennaisina. Hallitus päättää muista optio-oikeuksiin liittyvistä seikoista ja
voi antaa optio-oikeuden omistajia sitovia määräyksiä.
Yhtiöllä on oikeus ottaa optio-oikeuden omistajan luovuttamatta olevat tai
osakemerkintään käyttämättömät optio-oikeudet vastikkeetta pois optio-oikeuden
omistajalta, mikäli optio-oikeuden omistaja toimii näiden ehtojen tai yhtiön
näiden ehtojen perusteella antamien määräysten tai soveltuvan lain tai
viranomaismääräysten vastaisesti.
Yhtiö voi pitää optio-oikeuden omistajista luetteloa, josta ilmenee
optio-oikeuden omistajien henkilötiedot, optio-oikeuksien määrä lajeittain,
postiosoite ja sähköpostiosoite sekä optio-oikeuksien omistajan arvo-osuustilin
numero. Optio-oikeuksien omistajan on viipymättä ilmoitettava yhtiölle näissä
tiedoissa tapahtuneista muutoksista. Yhtiö voi toimittaa optio-oikeuksiin
liittyvät tiedonannot optio-oikeuden omistajille sähköpostin välityksellä.
Nämä optio-oikeuksien ehdot on laadittu ruotsin-, suomen- ja englanninkielellä.
Mikäli ruotsin-, suomen- ja englanninkielisten ehtojen välillä on ristiriitaa,
noudatetaan ruotsinkielisiä ehtoja.