Muutoksia Konecranes Oyj:n osakkeenomistajien nimitystoimikunnan kokoonpanossa

Report this content

KONECRANES OYJ PÖRSSITIEDOTE 7.6.2023 klo 22.15

 

Muutoksia Konecranes Oyj:n osakkeenomistajien nimitystoimikunnan kokoonpanossa

 

Konecranesilla on osakkeenomistajien nimitystoimikunta, joka valmistelee varsinaiselle yhtiökokoukselle sekä tarvittaessa ylimääräiselle yhtiökokoukselle hallituksen jäsenten valintaa ja palkitsemista koskevia ehdotuksia, sekä tunnistaa potentiaalisia ehdokkaita hallituksen jäseniksi.

 

Kukin yhtiön neljästä suurimmasta osakkeenomistajasta nimittää jäsenen osakkeenomistajien nimitystoimikuntaan. Osakkeenomistajat, jotka ovat oikeutettuja nimittämään jäsenen, määräytyvät vuosittain 31. elokuuta Euroclear Finland Oy:n ylläpitämän yhtiön osakasluettelon perusteella.

 

Osakkeenomistajien nimitystoimikunnan työjärjestyksen mukaan osakkeenomistajan nimittämän jäsenen tulee erota nimitystoimikunnasta, jos kyseinen osakkeenomistaja myöhemmin luovuttaa yli puolet 31. elokuuta omistamistaan osakkeista, eikä tämän jälkeen enää kuulu yhtiön kymmenen suurimman osakkeenomistajan joukkoon. Koska HC Holding Oy Ab on myynyt osakkeensa, sen nimittämä nimitystoimikunnan jäsen Peter Therman on eronnut osakkeenomistajien nimitystoimikunnasta.

 

Lisäksi osakkeenomistajien nimitystoimikunnan työjärjestyksen mukaan oikeutta nimittää jäsen eronneen jäsenen tilalle tulee tarjota osakkeenomistajalle, joka välittömästi kyseisen osakkeiden luovutuksen

toteuttamisen jälkeen on suurin osakkeenomistaja, joka ei ole vielä nimittänyt jäsentä

nimitystoimikuntaan. Siten Keskinäinen eläkevakuutusyhtiö Varma on 2 085 293 osakkeellaan nimittänyt nimitystoimikunnan jäseneksi Varman sijoitusjohtajan Markus Ahon.

 

Konecranesin osakkeenomistajien nimitystoimikunnan jäseniä ovat 7. kesäkuuta 2023 alkaen:

 

  • Reima Rytsölä, Solidiumin toimitusjohtaja, Solidium Oy:n nimittämänä,
  • Stig Gustavson, Stig Gustavson perheineen nimittämänä,
  • Markus Aho, Varman sijoitusjohtaja, Keskinäisen eläkevakuutusyhtiö Varman nimittämänä, ja
  • Mikko Mursula, Ilmarisen varatoimitusjohtaja, sijoitukset, Keskinäisen eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen nimittämänä.

 

Christoph Vitzthum, Konecranesin hallituksen puheenjohtaja, toimii asiantuntijana nimitystoimikunnassa olematta toimikunnan jäsen.

 

KONECRANES OYJ

Kiira Fröberg

Sijoittajasuhdejohtaja

 

LISÄTIETOJA

Kiira Fröberg,

Sijoittajasuhdejohtaja,

puh. 020 427 2050

 

Konecranes on materiaalinkäsittelyalan ratkaisujen globaaleja johtavia yhtiöitä, ja palvelee laajaa asiakasjoukkoa eri toimialoilla. Asetamme jatkuvasti alamme parhaat käytännöt, päivittäisistä parannuksista läpimurtoihin kaikkein merkittävimpinä hetkinä, koska tiedämme löytävämme aina turvallisemman, tuottavamman ja vastuullisemman tavan toimia. Siksi Konecranes, 16 600 työntekijänsä voimin yli 50 maassa, on joka päivä mukana nostamassa, käsittelemässä ja siirtämässä asioita, joita maailma tarvitsee. Vuonna 2022 konsernin liikevaihto oli 3,4 miljardia euroa. Konecranesin osake on listattuna Nasdaq Helsingissä (tunnus: KCR).

 

JAKELU

Nasdaq Helsinki

Keskeiset tiedotusvälineet

www.konecranes.com

Tilaa