TOIMITUSJOHTAJA PEKKA LUNDMARK SIIRTYY VUODEKSI SINGAPOREEN

Report this content

KONECRANES OYJ  PÖRSSITIEDOTE  25.4.2012 klo 10:00

Konecranes-konsernin toimitusjohtaja Pekka Lundmark siirtyy elokuussa noin vuodeksi Singaporeen tukeakseen konsernin toimintojen vahvistamista kehittyvillä markkinoilla. Lundmarkin väliaikainen siirtyminen Singaporeen ei muuta konsernin toimintarakennetta tai vaikuta pääkonttoritoimintoihin Hyvinkäällä tai Aasian-Tyynenmeren alueen pääkonttoritoimintoihin Shanghaissa.

”Kehittyvien markkinoiden, ja erityisesti Aasian, osuus maailman teollisuustuotannosta ja logistiikkainvestoinneista kasvaa jatkuvasti. Liiketoimintamme menestymisen kannalta on keskeistä, että näiden asiakkaiden vaatimukset saavat ylimmän johdon täyden huomion. Siirtymiseni tärkein syy on henkilökohtaisten suhteiden luominen aasialaisiin asiakkaisiin ja muihin päättäjiin, jotta ymmärrämme entistä paremmin heidän ajatteluaan, suunnitelmiaan ja tarpeitaan”, Pekka Lundmark sanoo.

Aasian-Tyynenmeren alueen osuus Konecranes-konsernin vuoden 2011 liikevaihdosta oli 21 prosenttia, ja alueen suhteellinen osuus on kolminkertaistunut viimeisen kymmenen vuoden aikana. Konecranes työllistää alueella noin 3 000 henkilöä, mikä on noin 26 prosenttia kokonaishenkilöstömäärästä. Yhteisyritykset mukaan lukien Konecranes-konsernilla on Kiinassa ja Intiassa kaikkiaan seitsemän tehdasta, jotka valmistavat nostimia, teollisuusnostureita, trukkeja ja satamanostureita. Kehittyvät markkinat tuovat kaikkiaan noin kolmanneksen Konecranes-konsernin liikevaihdosta ja jopa puolet Laitteet-liiketoiminta-alueen liikevaihdosta.


KONECRANES OYJ

Miikka Kinnunen
sijoittajasuhdejohtaja


LISÄTIETOJA
Mikael Wegmüller, johtaja, markkinointi ja viestintä, puh. 020 427 2008
Miikka Kinnunen, sijoittajasuhdejohtaja, puh. 020 427 2050


Konecranes on yksi maailman johtavista nostolaitevalmistajista, ja sen asiakkaita ovat muun muassa koneenrakennus- ja prosessiteollisuus, telakat, satamat ja terminaalit. Yritys toimittaa asiakkailleen toimintaa tehostavia nostoratkaisuja ja huoltopalveluita kaikille nosturimerkeille ja työstökoneille. Vuonna 2011 Konecranes-konsernin liikevaihto oli yhteensä 1 896 miljoonaa euroa. Yrityksellä on 11 700 työntekijää ja 609 huoltopistettä 47 maassa. Konecranes Oyj:n osake on noteerattu NASDAQ OMX Helsingissä (osakkeen tunnus: KCR1V).

 

JAKELU
NASDAQ OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.konecranes.com

 

Tilaa