Kovanen Logisticsin organisaatiouudistus tähtää kasvuun ja kehitykseen
Elintarvikelogistiikkaan erikoistuneen Kovanen Logistics Oy:n uudeksi liiketoimintajohtajaksi on nimitetty Tampereen aluepäällikkö DI Petri Juurus 7.11.2016 alkaen. Uusi liiketoimintajohtaja vastaa operatiivisesta toiminnasta toimitusjohtajan alaisena.
Toimitusjohtaja Panu Ahlstedt keskittyy yritystoiminnan kehittämiseen sekä myyntiin yhdessä aluepäälliköiden kanssa. Juurus jatkaa edelleen myös Tampereen aluepäällikön roolissa.
”Organisaatioon luotu uusi liiketoimintajohtajan tehtävä tähtää operatiivisen johtamisen tehostamiseen. Näin saadaan vapautettua toimitusjohtajan aikaa päivittäisestä toiminnasta myyntiin ja kehitystoimintaan." kertoo Kovanen Yhtiöt Oy:n toimitusjohtaja Heikki Kovanen.
Elintarvikelogistiikassa on käynnissä suuri rakenteellinen muutos, mikä tarjoaa suomalaiselle perheyritykselle hyvät kehittymismahdollisuudet.
Petri Juurus jatkaa: "Vahvuutemme on laadussa, asiakaslähtöisyydessä sekä kyvyssämme räätälöidä palvelumme kutakin asiakastamme parhaiten palvelevaksi. Muuttuva toimintaympäristö tarjoaa meille oivallisen mahdollisuuden kasvuun ja asiakaskenttämme vahvistamiseen. Uskomme, että laadukkaalle kotimaiselle logistiikkapalvelulle on aina kysyntää.”
Lisätiedot:
Heikki Kovanen, toimitusjohtaja Kovanen Yhtiöt Oy
heikki.kovanen@kovanen.com
puh. 0400 400 700
Petri Juurus, liiketoimintajohtaja
petri.juurus@kovanenlogistics.fi
puh. 040 5777 888
YRITYSTIEDOT
Kovanen Yhtiöt Oy on vuonna 1978 perustettu kuljetusalan perheyritysryhmä, jonka omistaa Heikki Kovanen perheineen. Konsernin liiketoiminta jakautuu henkilökuljetuksiin ja tavaraliikenteeseen. Konsernin liikevaihto oli 32,88 miljoonaa euroa vuonna 2014 ja yrityksen palveluksessa työskentelee n. 600 työntekijää. Henkilökuljetustoiminnassa Kovanen on Suomen suurin täyden palvelun henkilökuljetusyritys. Kovanen Logistics Oy on pakaste-, kylmä- ja kuivatuotteiden jakeluun ja terminaalilogistiikkaan erikoistunut yritys. Asiakkaita palvellaan pitkittäisväliseinäisillä kaksilämpötila-autoilla, jolloin vastaanottaja saa samalla kerralla pakasteiden lisäksi kylmä- ja kuivaelintarvikkeet. Modernit varasto- ja terminaalikäyttöön hyväksytyt terminaalit sijaitsevat Helsingin seudulla Vantaalla, Tampereella ja Turussa. Kovanen Yhtiöt Oy on ISO 14001 -ympäristösertifikaatin sekä Suomalainen perheyritys ja Mercedes-Benz FleetPartner -merkkien haltija.
Avainsanat: