Kovanen sai marraskuussa SGS:n myöntämän laatusertifioinnin
Kovanen sai 3.11.2017 maailman johtavan sertifiointiyritys SGS:n myöntämän kansainvälisen ISO 9001 Laatusertifioinnin. Kovanen täytti myös uudistuneen uudistuneen ISO 14001 Ympäristöstandardin vaatimukset.
Kovanen on Suomen suurin täyden palvelun henkilökuljetusyritys, joka toimii osana ruotsalaista Cabonline-konsernia.
Kovasen tavoitteena on asiakkaiden, yhteistyökumppaneiden ja työntekijöiden tyytyväisyys. Jatkuvasti muuttuvassa toimintaympäristössä organisaation kehittäminen ja toiminnan parantaminen laatu- ja ympäristönäkökohdat huomioiden ovat elinehto ja avain menestykseen. Laatuun ja ympäristöön liittyvää tuloksellista toimintaa parannetaan jatkuvasti johdon esimerkin mukaisesti.
“Kovanen on henkilökuljetuksen edelläkävijä ja näkyvä brändi, mutta sitä emme voisi olla ilman ihania asiakkaitamme taikka upeita työntekijöitämme. Laatu syntyy ihmisten välisissä kohtaamisissa, lämpimässä vuorovaikutuksessa ja asiakasta kuunnellen. Laatumme näkyy kaikessa tekemisessä, nyt ja tulevaisuudessa”, kertoo Cabonlinen toimitusjohtaja Topi Simola.
Laadukkaalla tekemisellä ja asiakaslähtöisyydellä pitkät perinteet
Jo alkutaipaleelta asti Kovasen arvot ja toiminnan perusta ovat olleet turvallisuus, asiakaslähtöisyys, laatu ja ympäristövastuullisuus. Organisaatioon on pyritty luomaan sellaiset toimintapuitteet, joiden vallitessa koko henkilöstö voi toimia laadun kehittämiseksi.
“Laadun tärkeä tekijä on herkkä korva ja nopea reagointi, pidämme tärkeänä avointa vuoropuhelua niin henkilöstön kuin sidosryhmiemme kanssa. Moni uusi palvelukonsepti on saanut alkunsa asiakkaan tai henkilöstön aloitteesta, luotamme heidän asiantuntemukseensa ja uusien näkökulmien tarjoamiseen”, jatkaa Simola.
Kovasen laatua kuvastavat asiakaslähtöisyys, luotettavuus, henkilöstön voima sekä vahva yrityskulttuuri.
Hyvä ja laadukas asiakaspalvelu on laadullisesti merkittävin tekijä. Asiakkaat odottavat laadukasta palvelua tyylikkäällä siistillä kalustolla sekä ammattitaitoisen ja edustavan kuljettajan toteuttamana. Kovanen tarjoaa asiakkailleen mahdollisuuden liikkua 24/7 joustavasti ja turvallisesti ajasta ja paikasta riippumatta.
Hyvinvoiva ja osaava henkilöstö on yrityksen tärkein sisäinen voimavara. Hyvä suoriutuminen edellyttää työntekijältä ammatillisia valmiuksia, tehtävään sopivia henkilökohtaisia ominaisuuksia ja arvostusta. Laadukkaat prosessit organisaation sisällä tukevat henkilöstön työtyytyväisyyttä.
Lue lisää laatu- ja ympäristöpolitiikastamme.
Kaisa Enkkelä
Viestintä- ja markkinointijohtaja
kaisa.enkkela@cabonline.com
puh. 040 8621 867
Kovanen Yhtiöt Oy on Suomen suurin täyden palvelun henkilökuljetusyritys. Yhtiö tarjoaa laadukkaan kuljetuksen niin yksittäisen henkilön kuin isoimmankin ryhmän erilaisiin kuljetustarpeisiin taksipalvelusta tilausajoihin. Kovasen toiminnan lähtökohtana on aina asiakkaiden tarpeiden kuunteleminen ja niihin vastaaminen sekä asiakkaiden odotusten ylittäminen.
Ammattitaitoinen henkilökunta palvelee vuoden jokaisena päivänä yhdessä monipuolisen, ympäristöystävällisen ja markkinoiden edustavimman kaluston kanssa. Kovasen kalusto koostuu mustista Mercedes-Benz -limousineista, sedan-takseista, tilatakseista, pikkubusseista sekä tilausajobusseista. Kovasen oma laatu- ja ympäristöohjelma varmistaa laadukkaan ja ympäristöystävällisen toiminnan toteutuksen.
Kovanen kuuluu pohjoismaiden johtavan Cabonline-konsernin tytäryhtiöön taksiyhtiöön Cabonline Finland Oy:hin. Cabonline Finland omistaa myös Mankkaan Taksi Oy:n ja Inva-Taksi Oy:n. Yhtiöillä on yhteensä yli 40 vuoden vankka kokemus taksialasta ja rautaisesta asiakaspalvelusta. Pääkaupunkiseudun alueella työskentelee noin 700 alan ammattilaista.
Kovanen Yhtiöt Oy perustettiin perheyrityksenä vuonna 1978. Yritys kasvoi alallaan Suomen suurimmaksi toimijaksi ja brändijohtajaksi. Vuonna 2017 Heikki Kovanen perheineen myi henkilökuljetustoiminnan ruotsalaisen Cabonline -konsernin tytäryhtiölle Cabonline Finland Oy:lle. Samassa yhteydessä myös perheyrityksenä toiminut Mankkaan Taksi Oy:n yhdistyi osaksi konsernia ja Kovasen brändiä. Yritysjärjestelyiden jälkeen Kovanen on nyt entistä vahvempi toimija alallaan.