Kovanen vinkkaa – näin onnistut hääkuljetuksissa
Nyt kun kesän hääsesonki hiljenee, on hyvä aika aloittaa ensi vuoden häiden suunnittelu. Hääjärjestelyistä kannattaa huolehtia hyvissä ajoin – näin välttää turhan stressin ja nautinnollinen juhlapäivä yhdessä vieraiden kanssa on taattu. Tunnelma onkin usein se ensimmäinen asia, joka häistä muistetaan. Kuljetukset ovat merkittävässä roolissa hääpäivän onnistumisessa. Ennakkoon varatut hääparin ja -vieraiden kuljetukset takaavat tunnelman säilymisen ja aikataulussa pysymisen paikasta toiseen siirtyessä.
Varaa kuljetukset hyvissä ajoin
Hääkuljetukset kannattaa varata hyvissä ajoin. Erityisesti kesälauantait ovat suosittuja ajankohtia häille. Olemalla liikkeellä hyvissä ajoin varmistat kaluston saatavuuden ja saat ennakkovaraajaan hinnat. Usein on virheellisesti olettamana, että kaikki yksityiskohdat tulisi olla tiedossa kuljetuksia varattaessa.
Kovaselta tilattaessa riittää, kun sinulla on tiedossa ajankohta ja karkeasti hääpaikka, esimerkiksi kirkon ja hääpaikan sijaitsevan Helsingin sisällä. Hääautot varataan aina minimiajaksi, jolloin varsinainen reitti ei ole ratkaisevaa. Kovasen myyntipalvelu suunnittelee asiakkaalle toimivan kuljetuspaketin hääparin tarpeiden ja toiveiden mukaan. Limousinen minimiveloitusaika pyritään hyödyntämään tehokkaasti myös sisällyttämällä muun muassa hääparin vienti kirkolle. On suositeltavaa varata etenkin isommat bussit hyvissä ajoin, vaikka ihan tarkkaa vieraslukumäärää ei olisikaan vielä tiedossa. Varauksia voi tarkentaa lähempänä hääpäivää, kun muun muassa RSVP:t ovat saapuneet. Kovasen laaja kalusto on avuksi ryhmään muuttuessa.
Hyödynnä asiantuntijoita suunnittelussa
Häissä on useita yksityiskohtia, joita kerran naimisiin menevä ei välttämättä osaa huomioida. Helpoiten pääsee, kun esittää omat toiveet hääammattilaiselle. Kovasella kuunnellaan asiakasta ja halutaan toteuttaa kunkin parin näköiset kuljetukset osana hääteemaa. Järjestelyissä varmistetaan kokemuksen tuoma käytännön toimivuus ja laadukkuus, jotta hääpari voi itse vain nauttia huoletta juhlapäivästä. Kovanen täyden palvelun talona mahdollistaa, että voit tilata kaikki häihin liittyvät kuljetukset niin limousine-, bussi- kuin taksitilaukset yhdellä kertaa.
Miten morsian ja sulhanen saapuvat seurueineen kirkkoon? Miten pitkäksi aikaa hääpari tarvitsee hääautoa? Millaiset hääauton koristeiden tulisi olla? Miten hääauto sijoitetaan kirkon pihaan? Tuleeko vieraiden saapua yhtä aikaa hääpaikalle? Näitä kysymyksiä kannattaa miettiä, jotta päivästä saadaan mahdollisimman sujuva. Suunnittelun voi tehdä yhdessä Kovasen kokeneen myyntipalvelun kanssa, josta löytyy myös oma Wedding Planner Emilia Lahti. Suunnittelutapaaminen on osa Kovasen hääautopalvelua, jossa muun muassa voi tutustua hääautoon ja valita mieluisat hääautoon suunnitellut koristeet.
”Ennen tärkeää päivää kutsumme asiakkaat aina tapaamiseen toimistollemme. Tapaamisessa käymme läpi kaikki kuljetuksiin liittyvät yksityiskohdat, jotta itse juhlapäivä sujuisi mahdollisimman mutkattomasti. Usein hääparit yllättyvät positiivisesti, kun kysymme ja ehdotamme pieniä yksityiskohtia, joita hääparit eivät ole osanneet edes ajatella. ”, kertoo Emilia Lahti.
Hääpäivänä ei omasta nautinnosta kannata tinkiä
Hääpäivä on se ainutlaatuinen päivä, jolloin juhlan päätähdet saavat nauttia erikoiskohtelusta. Hääparin nautinto välittyy helposti koko juhlaseurueeseen ja luo sitä kaivattua tunnelmaa. Hääauto toimii myös erityisen mieluisana lahjana.
Kovasen hääautopalvelu tarjoaa luksusta. Hääauton kyydissä koetaan ne avioliiton ensimmäiset metrit. Morsiusparilla on mahdollisuus skoolata sekä nauttia yhteinen hetki heti h-hetken jälkeen ilman juhlavieraita. Hääauto takaa hääparin tyylikkään poistumisen onnittelukujan jatkona. Vieraiden vilkuttaessa ja tölkkinauhan kopistessa hääpari poistuu tyylikkäästi Kovasen kyydissä takaikkunallaan teemaan sopiva hääkyltti.
Usein ajatellaan, että hääautoa käytetään ainoastaan vihkimisestä poistumiseen ja hääpaikalle siirtymiseen. Kovasella hääautopalvelu on käytössä minimissään kahden tunnin ajan. Limousinea voi käyttää jo vihkimiseen siirryttäessä tai vaikka pitkin päivää valmisteluihin ja kuvauksiin siirryttäessä. Näin auto ja kuljettaja tulevat jännittävänä päivänä tutuksi ja kyydissä voi säilyttää hääpäivänä tarvittavia tavaroita.
Jotain erityistä
Tunnettu hääsanonta kuuluu: “jotain uutta, jotain vanhaa, jotain lainattua ja jotain sinistä”. Hääpäivän kuljetuksissa listaan voi lisätä myös “jotain erityistä”. Koska hääkuljetukset suunnitellaan tarkasti yhdessä Kovasen myyntipalvelun kanssa, voidaan kuljetuksiin lisätä tunnelmaa nostattavia yksityiskohtia. Vieraiden hääbussiin voidaan esimerkiksi varata tarjoilupaketti ja hääautoa vastaavat koristeet. Myös itse hääautoon voidaan järjestää jokin hääparille tärkeä elementti.
”Monella parilla voi olla jokin tärkeäksi muodostunut paikka, esimerkiksi ensimmäinen tapaamispaikka. Tuon kohteen kautta voi olla kiva ajaa juhlapäivänä, jos se osuu sopivasti reitille. Hääparilla voi olla myös jokin yhteinen biisi, jonka he haluavat kuunnella autossa, kun vihkipaikalta lähdetään matkaan”, Kovasen wedding planner Emilia suosittelee.
Häävieraiden kuljetuksilla tyyliä ja toimivuutta juhlapäivään
Bussikuljetuksen järjestäminen häävieraille on päivän toimivuuden kannalta hyvin suositeltavaa. Yhteiskyyti varmistaa huomaamatta häissä tunnetusti tiukassa aikataulussa pysymisen. On turha kuvitella, että taksien ja autopaikkojen saanti isolle porukalle sujuisi yhtä vaivattomasti. Lisäksi häävieraat pysyvät yhdessä ja häätunnelma säilyy liikkumisesta huolimatta. Matkalle voi järjestää myös jotain häihin sopivaa ohjelmaa tai pienimuotoista kaupunkikierrosta ulkopaikkakuntalaisille. Bussikuljetuksella voidaan taata, että häävieraat ovat valmiina muun muassa hääparia vastaanottamassa tai toisinpäin. Myös mahdollisia ruuhkia narikassa voidaan porrastaa häävieraiden yhteiskyydeillä. Lyhyelläkään matkalla ei tarvitse huolehtia säästä.
Myös kaasolle ja bestmanille tai vanhemmille voi varata kiitokseksi oman limousine-kuljetuksen tuomaan erityistä luksusta heidän päiväänsä. Vihkipaikalta lähtiessä vau-efekti on taattu, kun pihasta kurvaa pois useampi Kovasen musta Mercedes-Benz S Lang.
Lisätiedot:
Hanna Honkasalo, markkinointijohtaja
hanna.honkasalo@kovanen.com
puh. 0400 870 990
Kovanen Yhtiöt Oy on Suomen suurin täyden palvelun henkilökuljetusyritys. Yhtiö tarjoaa laadukkaan kuljetuksen niin yksittäisen henkilön kuin isoimmankin ryhmän erilaisiin kuljetustarpeisiin taksipalvelusta tilausajoihin. Ammattitaitoinen henkilökunta palvelee vuoden jokaisena päivänä yhdessä monipuolisen, ympäristöystävällisen ja markkinoiden edustavimman kaluston kanssa. Kovasen kalusto koostuu mustista Mercedes-Benz -limousineista, sedan-takseista, tilatakseista, pikkubusseista sekä tilausajobusseista.
Kovasen toiminnan lähtökohtana on asiakkaiden tarpeiden kuunteleminen ja niihin vastaaminen. Kovanen tarjoaa JOTAIN ENEMMÄN oman tilauspalvelukeskuksen, laadukkaan kaluston sekä osaavan henkilökunnan avulla. Kovasen oma laatu- ja ympäristöohjelma varmistaa laadukkaan ja ympäristöystävällisen toiminnan toteutuksen.
Kovanen Yhtiöt Oy perustettiin perheyrityksenä vuonna 1978. Yritys kasvoi alallaan Suomen suurimmaksi toimijaksi ja brändijohtajaksi. Vuonna 2017 Heikki Kovanen perheineen myi henkilökuljetustoiminnan ruotsalaisen Cabonline -konsernin tytäryhtiölle Cabonline Finland Oy:lle. Samassa yhteydessä myös perheyrityksenä toiminut Mankkaan Taksi Oy:n yhdistyi osaksi konsernia ja Kovasen brändiä. Yritysjärjestelyiden jälkeen Kovanen on nyt entistä vahvempi toimija alallaan.