Kovasen tilausajokuljettajan kyydissä: “luksustilausajossa lippu näyttää tietä”
Jorma Spakström on toiminut kuljettajana Kovasella yli vuosikymmenen ajan. Normaalin taksiajon ohella mies on ajanut paljon myös erilaisia business-tason tilausajoja.
Jo 11 vuotta Kovasen kuljettajana työskennellyt Jorma Spakström on viihtynyt perheyrityksen palveluksessa paremmin kuin hyvin.
“Olin jäänyt äkisti työttömäksi fotoalan maahantuontifirmasta konkurssin takia vuonna 2006. Näin Hesarissa Kovasen ilmoituksen ja tulin taksikouluun. Työtäkin luvattiin heti, ja ajattelin, että miksi ei – kokeillaan syksyyn saakka. Sitten päätin olla vuoden loppuun, sitten seuraavaan kesään asti. Ja nyt huhtikuussa 2017 tulee 11 vuotta täyteen Kovasella”, Spakström kertoo.
Tunnollinen kuljettaja pääsi heti varhaisessa vaiheessa ajamaan Kovasella myös Business Class -tilausajoja, joita esimerkiksi yritykset tilaavat johdolle tai tärkeille vierailijoille. Onpa Spakströmin takapenkillä istunut myös valtiomiehiä ja merkittäviä kansainvälisiä vieraita.
”On aika komea tunne kuljettaa tärkeitä valtiomiehiä, kun auton keulassa komeilee Suomen lippu. On myös hauska huomata, kuinka muut autot reagoivat liikenteessä, kun taustapeilissä näkyy Suomen lippu. Usein muut kuljettajat väistävät tai antavat tietä. Varmaan he miettivät, mahtaako kyydissä istua itse presidentti”, kuljettaja miettii.
Tilausajoja moneen lähtöön – asiakkaan toiveet lähtökohtana
Kovasella on tilausajoja moneen eri lähtöön. Kuljetuksen sisältöä ja vaatimustasoa lähdetään aina rakentamaan asiakkaan toiveista käsin. Vaativampia tilausajoja, kuten tärkeitä valtio- tai yritysvierailuja, ajavat vain tietyt tilausajokoulutuksen saaneet kuljettajat. Myös kielitaidoilla on merkitystä.
Kovanen tarjoaa tilausajopalveluiden joukossa lisäksi autonkuljettajapalvelua, jossa yritykset voivat ostaa esimerkiksi toimitusjohtajalleen oman kuljettajapalvelun, johon nimetään tietyt tilausajokuljettajat valmiiksi. Näin kuljettaja on aina entuudestaan tuttu.
”Business Class -ajoissa täytyy olla huolellinen ja tarkka, täytyy olla ajoissa töissä ja ajoissa asiakkaalla. Lisäksi vaaditaan luksustason mukaista ajamista. Siinä ei voi poukkoilla tai hurjastella, kun on tärkeitä henkilöitä kyydissä. Tarvitaan myös kaupunki- ja paikkaosaamista. Kuskin on osattava ajaa toivottuun osoitteeseen, eikä asiakkaan kanssa voi laittaa navigaattoria päälle”, Spakström luettelee.
Unohtumattomia hetkiä ja asiakkaita
Vaitiolovelvollisuus sitoo kuljettajaa, mutta vaativia ajoja jo kymmenen vuoden ajan ajanut Spakström paljastaa, että hänen kokemuksistaan voisi kirjoittaa vaikka kirjan. Mies on ajanut lukemattomat kerrat Presidentin linnan pihaan, Mäntyniemeen ja sisään pääministerin virka-asunnon porteista.
”Olen päässyt paikkoihin, joihin ei muuten pääsisi, ja tavannut maailmankuuluisia taiteilijoita ja politikkoja.”
Brändi on sydämenasia
”Business Class -ajot tuovat tavalliseen työpäivään vaihtelua ja saavat kuljettajan tuntemaan olonsa tärkeäksi. Ne ovat todella antoisia, silloin pääsen edustamaan Kovasen brändiä parhaimmillaan.”
Kovasen brändi ja laatu ovatkin kahdeksan vuotta työsuojeluvaltuutettuna toimineelle kuljettajalle sydämenasia.
”Brändiimme kuuluu se, kuljettaja ajaa ennakoivasti, rauhallisesti ja tuntee oikeat reitit. Kovasella kuljettaja on myös hyvä asiakaspalvelija. Meillä avataan asiakkaalle ovi, autetaan laukut autoon ja autosta pois, lisäksi luonnollisesti teititellään”, Spakström luettelee.
”Aina, kun asiakas tilaa Kovasen auton, hän tietää, mitä saa”, mies kiteyttää.
Lisätiedot:
Sara Terho, markkinointi- ja viestintäpäällikkö
sara.terho@kovanen.com
puh. 0400 430 900
YRITYSTIEDOT
Kovanen Yhtiöt Oy on vuonna 1978 perustettu kuljetusalan perheyritysryhmä, jonka omistaa Heikki Kovanen perheineen. Konsernin liiketoiminta jakautuu henkilökuljetuksiin ja tavaraliikenteeseen. Konsernin liikevaihto oli n. 33 miljoonaa euroa vuonna 2015 ja yrityksen palveluksessa työskentelee n. 600 työntekijää. Henkilökuljetustoiminnassa Kovanen on Suomen suurin täyden palvelun henkilökuljetusyritys. Kovasen taksi- ja tilausajopalveluihin keskittynyt henkilökuljetustoiminta on keskittynyt pääkaupunkiseudulle ja Etelä-Suomen alueelle. Kovanen Logistics on pakaste-, kylmä- ja kuivatuotteiden jakeluun ja terminaalilogistiikkaan erikoistunut yritys. Asiakkaita palvellaan pitkittäisväliseinäisillä kaksilämpötila-autoilla, jolloin vastaanottaja saa samalla kerralla pakasteiden lisäksi kylmä- ja kuivaelintarvikkeet. Modernit varasto- ja terminaalikäyttöön hyväksytyt terminaalit sijaitsevat Helsingin seudulla Vantaalla, Tampereella ja Turussa. Kovanen Yhtiöt Oy on ISO 14001 -ympäristösertifikaatin sekä Suomalainen perheyritys ja Mercedes-Benz FleetPartner -merkkien haltija.
Avainsanat: