Pohjoismaiden johtava taksiyhtiö Cabonline ostaa Kovasen sekä Mankkaan Taksin

Report this content

Perjantaina sinetöidyn kaupan myötä perheyritykset Kovanen ja Mankkaan Taksi saavat käyttöönsä Cabonlinen alan johtavan digitaalisen osaamisen ja resurssit. Jatkossa yhtiö kulkee Suomessa Kovasen nimellä. Asiakkaille muutos näkyy tilausajojen ja taksipalveluiden entistä parempana saatavuutena, mutta myös asioinnin helpottumisena digitaalisen kehityksen myötä.

Liikkuminen on murroksessa sekä kansainvälisesti että Suomessa, siksi myös taksialalla tarvitaan uusia avauksia. Vastatakseen muutokseen pohjoismaalainen taksialan edelläkävijä Cabonline ostaa suomalaiset perheyritykset Kovasen ja Mankkaan Taksin. Kauppa takaa suomalaisille laadukkaat, turvalliset ja helposti saatavat tilausajo- ja taksipalvelut myös jatkossa.

Cabonlinen tavoitteena on modernisoida suomalaista taksi- ja tilausajoliikennettä, laadusta tinkimättä.

”Tähtäämme kasvuun Euroopassa ja myös Suomessa. Se, että hankimme juuri nämä yritykset, kertoo siitä, että haluamme pitää laatua yllä jatkossakin. Sekä Kovanen että Mankkaan Taksi ovat kovassa maineessa ja laadukkaiden palveluiden takana ovat osaavat työntekijät.” sanoo Cabonline Finlandin toimitusjohtaja Topi Simola.

Kovanen on Kovanen, mutta vahvemmilla harteilla

Yhtiö toimii jatkossa sekä yritys- että henkilöasiakkaille nimellä Kovanen. Kovasen täyden palvelun kuljetuskattaus tulee tulevaisuudessa näkymään yhä suuremmalle joukolle suomalaisia, sillä tavoitteena on laajentua pääkaupunkiseudun lisäksi myös muihin suuriin kaupunkeihin.

”Perheyrityksemme menestyksen salaisuus on aina ollut laatu, ja se on tärkein mittarimme myös tästä eteenpäin. Kovanen on Kovanen jatkossakin, mutta vahvemmilla harteilla.” sanoo Kovasen toimitusjohtajana jatkava Heikki Kovanen.

Sekä Kovanen että Mankkaan Taksin Pekka Lounio iloitsevat siitä, että nyt pitkän linjan yrittäjät pääsevät tekemään sitä mistä ovat pitkään puhuneet.

”Me olemme jo pitkään pohtineet miten kehittää yhdessä liiketoimintaamme. Tosi asia on se, että muutoksen tuulissa isompi laiva pysyy paremmin pystyssä, ja tämä kauppa antaa meille siihen hyvät edellytykset.” Lounio uskoo.

Tulevaisuuden taksi takaa helpon liikkumisen

Taksinkäyttäjille muutos näkyy entistä parempana autojen saatavuutena sekä helpompana asiointina. Cabonline tuo mukanaan Suomeen oman digitaalisen osaamisensa, ja tulevaisuudessa samalla puhelinsovelluksella voi tilata taksin Suomen lisäksi myös Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Tämä helpottaa etenkin yritysasiakkaiden arkea.

”Cabonlinen mittava kehitystiimi Ruotsissa tekee tuhansia tunteja kuukaudessa töitä sen eteen, että taksinkäyttö on mahdollisimman helppoa ja jouhevaa asiakkaille. Tästä pääsevät jatkossa nauttimaan myös suomalaiset.”, Cabonlinen Simola lupaa.

Uusi yhtiö on liikevaihdoltaan noin 30 miljoonaa euroa ja se työllistää noin 550 henkilöä. Sekä Kovasen että Mankkaan Taksin henkilöstö jatkaa tehtävissään myös yhdistymisen jälkeen. Myös henkilökohtainen asiakaspalvelu säilyy ja sitä kehitetään ja täydennetään entisestään Cabonlinen digiosaamisella.

”Kaupan myötä meidän on mahdollista monipuolistaa palveluitamme ja sitä kautta kasvattaa tilausajojen ja taksipalveluiden markkinaa.”, Heikki Kovanen huomauttaa.

Topi Simola, Cabonline Finland               p. 040 8621 431, Topi.Simola@cabonline.com

Heikki Kovanen, Kovanen Yhtiöt Oy         p. 0400 400 700, Heikki.Kovanen@kovanen.com

Pekka Lounio, Mankkaan Taksi                p. 0400 444 303, Pekka.Lounio@mankkaantaksi.fi

Cabonline

Cabonline Group on Pohjoismaiden johtava kuljetuspalvelujen tarjoaja ja kehittäjä. Yritys on perustettu 1989. Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa Cabonlinella noin 6500 autoa eri kuljetusbrändien alla (mm. Taxi Kurir, Sverigetaxi, Norgetaxi). Matkoja Cabonlinen autoilla tehdään arviolta 20 miljoonaa vuosittain.

www.cabonline.com

Kovanen

Kovanen on kasvanut vuodesta 1978 yhden taksin yrityksestä Suomen suurimmaksi täyden palvelun henkilökuljetusyritykseksi. Perheyritys on tunnettu laadukkaasta palvelustaan turvallisuutta ja ympäristöystävällisyyttä unohtamatta. Kuljettajia Kovasella on 350 ja autoja 100. www.kovanen.com

Mankkaan Taksi

Mankkaan Taksi on pääkaupunkiseudulla toimiva perheyritys, jonka historia ulottuu 50-luvulle asti. Yrityksen palveluksessa on tällä hetkellä 150 kuljettajaa, autoja yhtiöllä on 50. Yhtiö on keskittynyt mm. henkilökuljetuksiin ja VIP- ja edustuskuljetuksiin.

www.mankkaantaksi.fi

Multimedia

Multimedia