Kauppakori.fi vertailee hintoja kautta maan

Report this content

Plazalla on avattu tänään yleisimpien päivittäistavaratuotteiden hintojen vertailua helpottava palvelu, www.kauppakori.fi.

Plazan päätoimittaja Kirsi Saukonsaari kertoo, että www.kauppakori.fi –hintavertailupalvelu listaa yli 85 000 hintatietoa kaikista Suomen vähittäistavarakaupoista. Kuluttajan on helppo verrata hintoja ja rakentaa palveluun myös omia kauppakoreja tai luoda itselleen vahti, joka kertoo heti, kun esimerkiksi edullisia lastenvaippoja tulee valitun kaupan valikoimaan.

– Koska Kauppakori.fi:n idea perustuu siihen, että kuluttajat itse seuraavat ja syöttävät hintatietoja palveluun, Suomeen on samalla syntynyt ainutlaatuinen päivittäistavarakaupan yhteisö ja keskustelufoorumi kaupassa asioimisen ympärille, toteavat idean toteuttajat Juha-Pekka Arala ja Mikko Bergman.
Tällä hetkellä Kauppakori.fi:ssä on yli 2000 rekisteröitynyttä kuluttajaa ja hintatietojen päivittäjää. Hintatietojen lisäksi kaupoille voi myös antaa tähtiä ja kertoa subjektiivisen näkemyksensä eri liikkeiden palveluista ja siisteydestä.

Alkuun pääsemisen helpottamiseksi Kauppakori.fi tarjoaa vertailun pohjaksi valmiiksi kootut perhekorin, sinkkukorin ja korin vauvaperheelle. Koreihin on koottu tuotteita, jotka ovat kiinnostavia näissä elämäntilanteissa ja vertailun perusteena käytetään pakkauskokoja. Palveluun voi syöttää hintatietoja tuotteista, joita on saatavissa yleisesti kaikista päivittäistavarakaupoista. Vertailtavien tuotteiden merkit on tarkkaan määritelty, jotta vertailukelpoisuus säilyy. Pilailuhintojen syöttäminen palveluun ei onnistu, siitä pitää huolen kunkin tuotteen keskiarvohintaan linkitetty vahti.
Hintoja voi vertailla yksittäisten tuotteiden, kauppojen tai erilaisten korien avulla.

– Tuotevalikoimaa laajennetaan ja rakennetaan sen perusteella, mitä kuluttajat toivovat, Arala ja Saukonsaari lupaavat.

Myös kauppiaat voivat kuluitta päivittää palveluun oman liikkeensä hintatiedot.

Erikoissuunnittelija Marja Nygren Kuluttajavirastosta kertoo, että Kuluttajaviraston ruokakorihintavertailuissa hinnat painotetaan Tilastokeskuksen kulutustutkimuksen lukujen avulla. Näin kaupoille saadaan hintatasot, jotka kuvaavat kotitalouksien keskimääräistä kulutusta.
– Korissa tulee olla riittävästi tuotteita, jotta kori pystyy kuvaamaan kaupan hintatasoa, hän toteaa.

Tuoreen Risc Monitor ® –tutkimuksen mukaan suomalaiset ovat entistä hintatietoisempia, Anna Viljakainen Marketing Radarista kertoo.
– Hintavertailu on tullut jäädäkseen ja hintoja vertaillaan tulotasosta riippumatta entistä enemmän, hän toteaa.


Lisätietoja:
Kirsi Saukonsaari, Plaza 050 4122705
Juha-Pekka Arala, 040 5649730 ja Mikko Bergman 050 5995880, Kauppakori.fi
Marja Nygren, Kuluttajavirasto 09 -7726 7556
Anna Viljakainen, Marketing Radar 050 5831338



KESÄKISA KAUPPAKORI FI:SSÄ

Päivitä hintoja kauppakori.fi –palveluun, voit voittaa Weberin brikettigrillin
Missä on kesä-Suomen edullisin grillikori?


Kuka voi osallistua edullisimman grillikorin etsintään?

Kuka tahansa, joka on rekisteröitynyt www.kauppakori.fi:n hintavertailupalvelun käyttäjäksi voi osallistua kisaan. Osallistuminen edellyttää hintatietojen syöttämistä tai päivittämistä palveluun. Jokainen tietoja syöttänyt käyttäjä osallistuu Weberin One-Touch® Gold –brikettigrillin (halkaisija 57 cm) arvontaan. Voittaja saa myös Weberin brikettisytyttimen sekä seitsemän kiloa brikettejä.
www.kauppakori.fi –palveluun rekisteröityminen on maksutonta.

Kilpailuaika?

Kaikki, jotka ovat päivittäneet ja syöttäneet hintatietoja 19.6. – 31.7.2007 välisenä aikana osallistuvat arvontaan.

Kauppias, jonka liikkeestä löytyy kesän edullisin grillikori, saa diplomin.

Arvonta suoritetaan viikolla 32, ke 8.8.2007



Haastatteluja välittää ja lisätietoja saa myös Marjatta Leinolta, 040 822 0655, Kynämies Oy

Liitteet & linkit