LähiTapiolan varainhoitoyhtiö Suomen paras instituutiovarainhoitaja

Report this content

LEHDISTÖTIEDOTE
5.11.2012

LähiTapiolan varainhoitoyhtiö on valittu Suomen parhaaksi instituutiovarainhoitajaksi kahdessa eri tutkimuksessa vuonna 2012. Ruotsalaisen puolueettoman tutkimuslaitoksen TNS Sifo Prosperan tutkimuksessa Tapiola Varainhoito sijoittui yhteispisteissä ensimmäiselle sijalle ja suomalaisen Scandinavian Financial Researchin (SFR) tutkimuksessa jaetulle ensimmäiselle sijalle kahden muun suomalaisen varainhoitotalon kanssa.

Parhaimman instituutiovarainhoitajan titteliä tavoittelevat vuosittain molemmissa tutkimuksissa kaikki Suomessa toimivat varainhoitajat, joita oli molemmissa tutkimuksissa mukana noin 20. Prosperan tutkimuksessa haastateltiin puhelimitse noin 80 merkittävää suomalaista instituutiosijoittajaa kesä-syyskuussa 2012. SFR:n tutkimusta varten haastateltiin kasvotusten 90 suomalaista instituutiosijoittajaa elo-syyskuussa 2012. Instituutiosijoittajilla tarkoitetaan muun muassa säätiöitä, liittoja, yhdistyksiä, eläkesäätiöitä ja -kassoja, seurakuntia, yliopistoja ja muita julkisyhteisöjä.

”Olemme erittäin iloisia tutkimuksien tuloksista. Mielestämme nämä tulokset osoittavat hyvin sen, että palvelumme sopivat erinomaisesti Suomen vaativimmille sijoittaja-asiakkaille.  SFR:n ja Prosperan tutkimukset ovat antaneet meille arvokasta tietoa toimintamme jatkuvaa kehittämistä varten”, Tapiola Varainhoidon instituutioasiakkuuksista vastaava johtaja Satu Marttila sanoo.

Parhaat pisteet vastuullisuudesta ja asiakasraportoinnista

Tutkimuksissa varainhoitajia arvioidaan useilla eri kriteereillä. Parhaimmat pisteet Tapiola Varainhoito sai muun muassa vastuullisesta sijoittamisesta ja asiakasraportoinnista. Lisäksi Tapiolan vahvuuksiksi laskettiin hyvä sijoituksellinen tulos, asiakaspalvelun laatu ja hallinto.
Tutkimuksissa instituutiosijoittajat arvioivat varainhoitajia myös voittaja-, häviäjä-, ja haastajanäkökulmista eri kysymyksissä. Instituutiosijoittajat arvioivat jo toisena vuotena peräkkäin, että Tapiola Varainhoito kuuluu voittajien ja haastajien ryhmään.

”Tämä osoittaa, että meillä on myös nykyisten ja potentiaalisten asiakkaidemme mielestä suuri mahdollisuus kasvattaa sekä hoidettavana olevaa asiakasvarallisuutta että asiakasmäärää. Uutta kasvua tukee tiivis yhteistyö uusien alueyhtiöidemme kanssa”, Marttila sanoo.

Tapiola Varainhoito on yksi Suomen suurimmista varainhoitajista noin 7 miljardin euron asiakasvarallisuudellaan. Sijoituspalveluita instituutioasiakkaille on kehitetty yhtiöryhmässä systemaattisesti vuodesta 2006 lähtien.

Tapiola Varainhoidon saavutukset

  • 2012 Tapiola Varainhoito Suomen paras instituutiovarainhoitaja SFR:n ja Prosperan tutkimuksissa
  • 2011 Tapiola Varainhoito toiseksi paras instituutiovarainhoitaja Suomessa SFR:n tutkimuksessa. Prosperan tutkimuksessa kolmanneksi paras instituutiovarainhoitaja Suomessa.
  • 2010 Tapiola Varainhoito viiden kärjessä Suomen parhaiden instituutiovarainhoitajien joukossa Thomson Reuters Extel Survey -tutkimuksessa
  • 2012 ja 2011 Rahastoluokittaja Morningstar valitsee Maailma 50 -rahaston Suomen parhaaksi yhdistelmärahastoksi
  • 2010 ja 2009 Rahastoluokittaja Lipper valitsee Maailma 50 -rahaston Pohjoismaiden parhaaksi yhdistelmärahastoksi vertailuryhmässään
  • 2011 Lipper valitsee Maailma 20 -rahaston Pohjoismaiden parhaaksi yhdistelmärahastoksi vertailuryhmässään

Lisätiedot

Johtaja Satu Marttila, Tapiola Varainhoito, puh. (09) 453 3671 Sähköpostiosoite on muotoa etunimi.sukunimi@lahitapiola.fi